Oletko tyytyväinen itseesi lukijana?
Otsikon kysymys on hieman provosoiva, myönnän. Minustakin, himolukijasta, tavallisen harrastuslukemisen pitäisi olla ensi sijassa iloa tuottava asia, jota ei tarvitse sen koommin analysoida. Toisaalta voihan harrastuksessa kuin harrastuksessa kehittyä, ja usein se, että pysähtyy hetkeksi pohtimaan tekemisiään, on avartavaa ja hyödyllistä.
Minä olen viime päivinä pohtinut lukemisiani kahdelta kantilta: yritän saada vuodenvaihteeksi aikaiseksi yhteenvedon tämän vuoden lukemisistani sekä koosteen siitä, miten aion lukea ensi vuonna. (Totta puhuen, eivät ne lukulupaukset pidä sen paremmin kuin muutkaan uudenvuodenlupaukset, mutta toisin kuin muita lupauksia, niitä on minusta hauska tehdä.)
Minä olen ja en ole tyytyväinen itseeni lukijana.
Syy tähän on se, että luen niin paljon. Yhtäältä olen sitä iloisempi, mitä enemmän ehdin vuodessa luettua. Olen listannut lukemisiani vuodesta 2004 ja onnekseni pääsin jossain vaiheessa sentään irti tarpeesta ylittää edellisen vuoden kirjamäärät… Toisaalta ajattelen usein, että voisin lukea vähemmänkin ja sen vähän sitten ajatuksella.Voisiko keskittyä hetkeksi vain pariin kirjailijaan? Tai onko ”kaikki” uutuudet pakko lukea? Yleensä pidän enemmän vanhoista kirjoista tai olen ainakin jotenkin ilahtuneempi ajatuksesta, että olen lukenut jonkun vanhan, kenties jo aika unohtuneen kirjan. ”Julkilukijana” olen ilahtunut myös siitä, että ne vanhatkin kirjat, ja usein juuri ne, herättävät keskustelua. Vuodesta toiseen harkitsenkin vetäytyväni uutuuksien, kirjakauppojen ja kirjastojen ääreltä ja lukevani vain oman hyllyni kirjoja, mutta ei minusta ole siihen tässäkään vuodenvaihteessa.
En ole tyytyväinen siihenkään, että huomaan tarkoituksellisesti valitsevani ohuita kirjoja, jotta saan kirjan sujuvasti pois ”työn alta” ja seuraavan opuksen hyppysiini. Ohuet kirjat ovat usein nopealukuisia ja niillä on helppo kasvattaa kirjatilastoja. Ei sentään – mutta tässä tullaan taas tuohon julkilukijuuteen. On hieman hankala pitää kirjapalstaa, jos tahkoaa viikkoja saman kirjan ääressä, joten usein tulee valittua ikään kuin automaattisesti jotain, jonka lukemisaika lasketaan päivissä tai jopa tunneissa. Luulen, että ainakin osa kirjabloggareista tunnistaa ilmiön.
Onneksi tähän ongelmaan on ainakin yksi ratkaisu: luen usein samanaikaisesti useita kirjoja. Se paksu keikkuu taustalla, kunnes tulee luetuksi. Opin monen kirjan taktiikan vasta muutamia vuosia sitten ja se lisäsi lukemismääriäni huomattavasti. Toisin kuin voisi luulla, monikirjataktiikka on myös vaikuttanut niin, että aiempaa harvemmat kirjat jäävät kesken. Voi olla, että jokin kirja pölyttyy välillä viikkojakin yöpöydällä, mutta luen sitä silti aika ajoin. Aikaisemmin luin vain yhtä kirjaa kerrallaan ja se johti tilanteeseen, jossa jäin junnaamaan pitkiksi ajoiksi hankalan kirjan kanssa tai jopa saatoin jättää lukemisen kokonaan joksikin aikaa huonon lukukokemuksen jälkeen. Siihen, että osaan lukea montaa ja monenlaisia kirjoja samaan aikaan, olen tyytyväinen. Tällä hetkellä minulla on tosin melkein valmiina monta kirjaa, mutta ei yhtään niin valmiina, että kirjoittaisin niistä.
Epätyytyväisyyttä aiheuttaa se, että luen vähän tietokirjoja, vaikka esim. kieli- ja kirjallisuustieteellisiä teoksia minulla on jo niin paljon, että pitää raivata niille lisää tilaa hyllyssä. En tiedä, miksi minulla on tarve ostaa niitä, kun en kerran lue. Kenties kerään kielitieteellistä varastoa eläkkeen varalta tms. (Viime kuukaudet olen ollut vuorotteluvapaalla ja olen vielä joitakin viikkoja, mutta en ole silti hakeutunut tietokirjojen ääreen, vaikka niin ylevästi kuvittelin.)
Tässäpä näitä. Olin tosiaan harrastanut omakohtaista lukija-analyysia jo päiviä, mutta lopullisen sysäyksen tälle kirjoitukselle sain, kun luin Sallan lukupäiväkirjan mainion, monipuolisen kirjavuosikatsauksen. Miten uteliaita me lukutoukat olemmekaan – miten hauska on tutkia toisen lukemisia ihan tilastomuodossakin!