Joistakin kirjoista tietää pitävänsä heti. Joskus harvoin kirjaan aivan rakastuu ensi sivulta. Minulle kävi niin Ingmar Bergmanin Fannyn ja Alexanderin kanssa. Aloitin sen junaa odotellessani, ja jo pari sivun jälkeen teki mieli hihkua muille odottelijoille, kuinka ihastuttava kirja on. Olin hiljaa ja tyydyin hymyilemään onnellisena: löysinpä näin mieluista luettavaa.

Kirja säilyi mieluisana koko tarinan ajan. Kirjailija-ohjaaja Bergmanin oman teatterisuvun historiaan perustuva kertomus oli kerrassaan herkullinen!

Nautin 1900-luvun alun ruotsalaisen pikkukaupungin miljööstä ja tarkasta aikojen ja tapojen kuvauksesta, ihmishavainnoista puhumattakaan. Tiesin jo upean Kohtauksia eräästä avioliitosta -romaanin perusteella, että Bergmanilla on tarkka psykologinen silmä, ja tässä teoksessa henkilöt olivat sekä kutkuttavan karikatyyrimäisiä että aitoja. Tiukat jäykät hienot rouvat, lasia hieman liikaa kallistelevat ja palvelustyttöjen perään katselevat miehet, ehkä hyvääkin tarkoittava mutta käytännössä julma piispa, pienenä leikkisät ja isompana vakavat, toisistaan turvaa hakevat lapset. Luulen Bergmanin höystäneen hahmoja taiteilijan vapaudella, mutta taiteilijana hän on myös osannut pitää kiinni henkilöhahmojen uskottavuudesta.

Tarina kertoo erityisesti näyttelijätär Emilie Ekdahlista lapsineen. Emilie ei tule kovin hyvin toimeen anoppinsa, leskenä elävän ja sukua hallitseman Helenan kanssa, mutta on onnellinen: hän on kuitenkin saapunut sukuun, jolla on jopa teatteri. Sitten Emieliekin jää leskeksi ja lastensa Amandan, Fannyn ja Alexanderin kauhuksi avioituu kaupungin piispan, niin ikään lesken kanssa. Avioliitto osoittautuu virheeksi myös Emielien mielestä, ja ex-anoppi ja koko ensimmäisen avioliiton suku rientävät pelastamaan häntä ja lapsia. 

Pidin kirjassa siitä, että vaikka se kuvasi vaikeita aikoja ja hyvin hurjiakin tapahtumia, se oli täynnä rakkautta ja elämäniloa sekä paikoin pirullistakin huumoria, hieman boheemiuttakin. Vaikka on surua ja erimielisyyttä, tämän kirjan suku pitää kiinni esim. joulutraditioistaan. Kaikki juhlivat yhdessä ja lapset nukkuvat siskonpedissä. Vaikka tietyt tavat ovat hyvin muodollisia, lapset saavat ilakoida ja heitä rakastetaan avoimesti. Ja vaikka välillä on riitaa, annetaan anteeksi. Kirja sai minut toivomaan kuin lapsena, että olisin syntynyt sata vuotta aiemmin, ja että minulla olisi suuri, rasittava, eriskummallinen ja metelöivä mutta yhtä kaikki aina arvonsa tunteva ja omiaan puolustava sukuyhteisö.

Valitin juuri Juha Itkosen Hetken hohtavan valon yhteydessä, että teos oli raskas ja paperinen. Hassua, että Bergmanin kanssa kaikki tuntui kepeältä ja elämänmakuiselta, vaikka Bergman kuvaa kaukaista aikaa ja esimerkiksi taloja, jotka ovat nykyihmisestä kuin nukkekodin kuuloisia. Fanny ja Alexander oli myös ehdottoman kaunokirjallinen, mutta silti kaikki tuntui aidolta ja elävältä, itse asiassa näin hahmot ja paikat mielessäni. Ehkä elävyys, etenkin visuaalisuus, syntyi osin siitäkin, että Fanny ja Alexander -kirja on syntynyt elokuva-. ja tv-käsikirjoitusten pohjalta eikä toisin päin, kuten voisi kuvitella.

Joka tapauksessa kiinnostava ja viehättävä teos. Kirja pohtii myös luovuutta ja taiteilijaelämää erityisesti näyttelemisen kannalta. Luulen, että tämä Emilien pohdinta  näyttelemisestä ja näyttelijöistä sopii moneen muuhunkin toimintaan:

Niin me vedämme teatterin päämme yli kuin suojaavan hupun. – – Runoilijat kertovat meille mitä meidän tulee puhua ja ajatella. Me saamme nauraa ja itkeä ja raivota. Ihmiset istuvat tuolla pimeässä ja pitävät meistä, he ovat merkillisen uskollisia vaikka me annamme usein heille kiviä leivän asemesta. Puolustuaksemme muun maailman silmissä me väitämme, että ammattimme on vaikea. Se on valhe, jonka muu maailma hyväksyy, koska on paljon hauskempaa olla näkemässä jotain vaikeaa kuin huitaisemalla tehtyä. Enimmäkseen me leikimme, kaiken aikaa. Me leikimme siksi että se on meistä hauskaa.

Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander (Fanny och Alexander, 1982). Otava, 1985. Suom. Elina Hytönen

Kuva on Oscar-voittajaelokuvasta Fanny & Alexander. En ole nähnyt elokuvaa, mutta YouTubesta löytyy siitä pätkiä, esimerkiksi täältä.