Olen lukenut kirjan, jossa ei tapahdu mitään, mutta jonka tunnelma oli niin intensiivinen, että venytin työmatkaani saadakseni nauttia kirjasta mahdollisimman monta sivua kerralla.
Ensimmäinen (aikuisiän) tutustuminen nobelisti Ernest Hemingwayn tuotantoon oli siis hyvin onnistunut. Halusin lukea juuri kuulun Vanhus ja meri -romaanin, koska siitä(kin) oli paljon keskustelua keväisen Hemingway-arvonnan yhteydessä. Sitten Tupa – Keittiö -blogin Kanelibasilika muistutti kesäkirjoillaan tämän teoksen olemassolosta ja päätin lukea kirjasta vihdoin muutakin kuin etusivun, jonka olin ihastuneena lukenut jo moneen otteeseen viime viikkoina. Lukeminen etenikin sitten vauhdilla, eikä vain siksi, että teos on vain noin 130-sivuinen.
Vanhus ja meri -romaanin perustarina on helposti kerrottu. Kuubalainen vanha kalastaja lähtee yksin merelle. Hän on jo pitkään kärsinyt siitä, ettei ole saanut lainkaan saalista, mutta nyt vastaan tulee kaikkien aikojen kala, yli viisimetrinen jätti. Kala tarttuu siimaan ja lähtee vetämään venettä. Kun kala on luovuttanut, tulevat hait. Lopulta kalastaja on yksin merellä monta päivää. Hän ajattelee pesäpalloa sekä ainoaa ystäväänsä, nuorta kalastajapoikaa. Hän pohtii elämää ja kuolemaa.
Nuo pohdinnot olivat kirjassa ehdottomasti parasta. Silloinkin, kun Hemingway ei suoraan kuvaa kalastajan ajatuksia tai laita häntä puhelemaan yksinään saaliskalalleen, kirjassa on filosofinen perussävy.
Ajatuksissaan hän käytti aina merestä sanaa l a m a r, kuten ihmiset nimittävät sitä espanjaksi, jos rakastavat sitä. Joskus nekin, jotka sitä rakastavat, puhuvat siitä pahaa, mutta aina ikään kuin se olisi nainen. Jotkut nuoret kalastajat, sellaiset, jotka pitivät poijuja siimojensa kohoina ja olivat ostaneet moottoriveneen saatuaan paljon rahaa hainmaksoista, käyttivät siitä nimitystä e l m a r, joka on maskuliini. He puhuivat siitä kilpailijana tai paikkana, jopa vihollisenakin. Mutta vahuksen ajatuksissa se oli aina nainen, joka antoi suuria suosionosoituksia tai kielsi, ja jos se hurjaksi ja ilkeäksi äityikin, se ei mahtanut sille mitään. Kuu vaikuttaa siihen samala tavoin kuin naiseenkin, hän tuumi.(s. 27)
Niukka ja eleetön, mutta paljon puhutteleva teos. Oli hyvin koskettavaa lukea kirjaa, joka ei julista mitään eikä osoittele lainkaan, mutta on taidokkaasti perustunteiden ja -asioiden äärellä. Pienoisromaanissa ovat läsnä elämä ja kuolema, ystävyys, luonto ja sen kunnioitus, ihmisen moraali ja itsekunnioitus, jotenkin hyvin kokonaisvaltaisesti elämän tarkoitus ja tarkoituksettomuus. Löysin tästä teoksesta sellaista pienimuotoisesti ilmituotua mutta syvällistä ihmisen ymmärrystä, jota arvostan ja rakastan esimerkiksi joissakin Tove Janssonin teoksissa (jotka ovat kyllä vauhdikkaampia ja kepeämpiä kuin tämä teos, Kesäkirjakin esimerkiksi). Tällaiset kirjat kiinnostavat ja puhuttelevat – ja lohduttavat vain sellaisella tavalla, jonka hyvä kirja osaa; jotkut teoksethan tarjoavat lukijalle lohtua silloinkin, kun tämä ei tuntuisi edes lohtua etsivän tai kaipaavan.
Et sinä tappanut kalaa pelkästään pysyäksesi hengissä ja myydäksesi ruokaa, hän mietti. Sinä tapoit sen ylpeydestä ja koska olet kalastaja. Rakastit sitä, kun se oli elossa, ja rakastit sitä sen jälkeen. Jos rakastaa sitä, sen tappaminen ei ole synti. Vai onko se pahempi teko? (s. 111)
Ernest Hemingway sai siis uuden ihailijan. Kirjahyllystäni löytyy vielä Jäähyväiset aseille, mutta tiedän jo, etten hyvästele Hemingwayta senkään jälkeen. Joen yli puiden siimekseen, Saaret ja virta, Totta aamunkoitteessa, Ja aurinko nousee. Jo teosten nimet kiinnostavat minua.
Oletko lukenut Vanhuksen ja meren tai muuta Hemingwayn tuotantoa? Mikä kirja puhutteli sinua viimeksi tai teki muuten vaikutuksen?
Vanhus ja meri Wikipediassa.
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (The Old Man and The Sea, 1952). Tammi, 2009. 24. painos. Suom. Tauno Tainio. Kansi: Martti Mykkänen
