Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta

 

kohtauksiaeraastaavioliitosta.jpg

 

Kannattaako erota, jos ei kuitenkaan pääse toisesta eroon vuosienkaan mittaan? Tai jos eroaa, miten ero kannattaa hoitaa, että pääsee toisesta eroon? Pitääkö suhteessa olla kaikesta rehellinen?

Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta nostattaa tällaisia kysymyksiä. Väistämättä mieleen tulee myös liuta hieman ristiriitaisia adjektiiveja: pöyristyttävä, uskottava, liioitteleva, rehellinen, kauhea, huikea. Kaiken kaikkiaan kiinnostava teos, myös toisella lukukerralla. 

En yhtään ihmettele, että kirjan takakannessa on sitaatti viisi kertaa naimisisissa olleelta Bergmanilta: ”Näiden kohtausten kirjoittamiseen meni kaksi ja puoli kuukautta, niiden kokemiseen aikuisen ihmisen elämä.” Kuvatessaan keski-ikäisten Johanin ja Mariannen suhdetta ja avioeroa kuuden dialogiin perustuvan kohtauksen kautta Bergman tuntuu ensin revittelevän, mutta lopulta kuitenkin osuvan johonkin julman totuudenmukaiseen. Ihmiset eivät ole viisaita eivätkä mukavia, etenkään eron hetkellä – eivät edes silloin, kun he yrittäisivät käyttäytyä näennäisen sivistyneesti ja liberaalin ymmärtävästi. Itse asiassa Kohtaukset ovat hurjimpia silloin, kun Johan ja etenkään Marianne eivät suutu toisilleen, vaikka lukija aivan kihisee kiukusta päähenkilöiden puolesta.

En kuitenkaan halunnut lukea kirjaa uudelleen erodraaman ja kiukun kihinän takia, vaan sen rakenteen. Kirjassa on siis kuusi kohtausta ja ne kaikki ovat lähes pelkästään vuoropuhelua. Ja miten hienoa puhelua! Jos epäilet, ettei esim. näytelmiä voi lukea, tutustu tähän kirjaan. Bergman luo pelkillä repliikeillä aidon ja elävän tuntuisen kuvan niin Johanin ja Mariannen perheestä, suvusta ja ystäväpiiristä kuin tunteistakin. Hienoa! Näiden dialogien takia pidän kirjan yhä hyllyssäni. Pidän myös ylipäätään tämäntyyppisistä 70-luvun ihmissuhde-ajankuvakirjoista, joko ruotsalaisista tai ruotsiksi alunperin kirjoitetuista. Bergmanin teos toi mieleeni kaikuja mm. Märta Tikkasen teoksista sekä Marianne Fredrikssonin Muuttolinnuista. Tällaisessa toteavassa, yhtäaikaa hurjassa ja rauhallisessa kerrontatyylissä on jotain kiinnostavaa.

Kiinnostavaa oli myös lukea tämäkin kirja jo toistamiseen. Huomasin taas, että kirjojen uudelleen lukeminen sopii minulle. Mitä parempi kirja, sen nopeammin ja innokkaammin minulla on tapana sitä ahmia. Silloin jotain voi jäädä huomaamatta. Aloinkin nyt ajatella, että ensimmäinen lukukierros on tutustumista, toinen kirjan haltuunotto.

Onko kukaan ottanut haltuun Kohtauksia eräästä avioliitosta -elokuvaa tai -televiosarjaa? Kiinnostaisi tietää, ovatko nekin todellisia ja vaikuttavia vai jo aikansa eläneitä? Uskon jotenkin, että kirjoitettu teksti jonka maailman lukija luo osin itse, kestää paremmin aikaa kuin elokuva. Mene ja tiedä. Elokuvasta ja kirjasta löytyy joka tapauksessa kattava artikkeli esim. täältä. Elokuva on muuten saanut artikkelin kirjoittajalta täydet tähdet!

Tekstinäyte kirjan sivulta 195:

Johan: Uskotko, että kaksi ihmistä, jotka elävät päivästä toiseen yhdessä, koskaan ovat totuudellisia toisilleen? Onko se ollenkaan mahdollista?

Marianne: Meiltä se ei ainakaan onnistunut.

Johan: Onko se edes tarpeellista

Marianne: Jos sinä ja minä olisimme koko ajan puhuneet totta emmekä olisi salanneet mitään toisiltamme?

Johan: Tiesimmekö me ylipäätään salaavamme jotakin?

Marianne: Kyllä me valehtelimme tietoisesti. Ainakin minä.

 

Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scener ur et äktenskap, 1973). Gummerus, 2007. 3. painos. Suom. Risto Hannula

Kustantajan kirjaesittely

Kuva Wikipedian artikkelista

Suhteet Rakkaus Kirjat Leffat ja sarjat

DIY: Kirjatiiliskivi

kirjatiiliskivi1.jpg

 

Meillä luetaan nyt tiilenpäitä. 

Vinkkasin blogin Facebook-sivulla pari päivää sitten Book Riotin mahtavasta kirjataideideasta: tiiliskivistä voi tehdä kirjoja. Tuon idean bongattuani en ole suunnilleen muuta ajatellutkaan, joten tämä päivä on mennyt valokuvaten, tulostaen, liimaten ja maalaten. Ja onneksi lopulta tyytyväisyydestä hihkuen!

Valitsin kirjat osin kirjallisista, osin visuaalisista syistä. Tiesin heti, että hyllyyn on saatava muutama tiiliskivik… eiku kirjatiiliskivi. Zadie Smithin Kauneudesta tuli heti mieleeni, koska kauniin kannen ja rouhean kiven kontrasti kiinnosti. Yasanari Kawabatan Kioto tuntui sekin heti sopivalta (mikä onni – löysin perjantaina antikvariaatista jo toisen Kawabatan hyllyyni!!). Aili Sinisalon Mestaritontun seikkailut pääsi mukaan lapsuuden suosikkina, Topeliuksen Wälskärin kertomuksia koska halusin oikein vanhan kannen: Mika Waltarin ja Olavi Laurin Valtatiet taas, koska siinä taitaa olla omistamistani kirjoista tyylikkäin kansi. Ainakin persoonallinen valinta – en ole koskaan törmännyt kirjaan kuin omassa hyllyssäni.

 

kirjatiiliskivi2.jpg

 

Itse kehittelemäni askarteluohje:

1. Skannaa tai valokuvaa haluamasi kannet. Minä kuvasin. Joistain teoksista kuvasin etu- ja takakannen sekä selkämyksen; niissä, joissa oli ruma takakansi tai liian kapea selkämys, on nyt samanlainen etu- ja takakansi ja itse kehittelemäni selkämykset.

2. Mittaa tiiliskivet. Minulla oli betonitiiliskiviä, jotka olivat 12 cm leveitä, 18 cm korkeita, selkämyksen leveys oli 6 cm. Varsin kirjan kokoisia siis.

3. Muuta kansien kuvat kuvankäsittelyohjelmalla oikean kokoisiksi. Tarvittaessa käsittele kuvia muutenkin. Minä rajasin, tummensin värejä ja käytin PhotoScapen vanhentavaa suodinta, jotta lopputulos olisi mahdollisimman muinaisen näköinen. Esimerkiksi Waltarin etukansi näytti kuvana tältä:

 

waltari_kansi1.jpg

 

4. Tulosta kuvat.

5. Liimaa kannet paikoilleen. Kannet voisi kenties lakata tai liisteröidäkin, mutta minulla ei ollut kuin vettä ja Erikeeperiä. Tein niistä noin 50/50 % sekoituksen, sivelin ”liisteriä” kansien molemmille puolille ja painoin märät paperit kiinni betoniin. Betoni imi kosteutta tehokkaasti, joten suurin osa liimauksistani alkoi repsottaa hetken kuivuttuaan. Tuputin repsotuskohtiin lisää Erikeeperiä. Revin tiiliskiven yli tulevan paperin pois; älä käytä saksia, jos haluat rouhean lopputuloksen.

6. Viimeistele akryyliväreillä.  Kun kivikirjat olivat kuivuneet pari tuntia, tuputtelin sinne tänne sopivan väristä akryylimaalia. Esimerkiksi Smithin kirjaan on sipaistu punaisia ja turkooseja sävyjä sinne tänne. Välillä ”tuputin” värejä pensselillä, toisinaan taas levitin värin sormellani. Sotkin tahallisesti myös vähän tiiliskiviä. Maalattuja kohtia on niin vähän, etteivät ne oikeastaan näy, mutta korostavat kirjojen värejä ja tuovat kansikuviin hieman struktuuria.

 

kirjatiiliskivi3.jpg

tiiliskivikirjat.jpg

 

Kyllä oli kivaa! Luulen, ettei kokeilu jää ainutkertaiseksi, vaan teen noita joskus lisääkin (varokaa, kirjanystäväystävät!). Tai sitten teen taulun, jossa on kuvia kirjan selkämyksistä. Sellainenkin tuli ideoitua, kun vääntelin kirjankuvia PhotoScapella. 

Olen siis hyvin kiitollinen Book Riotille tästä ideasta. Kannattaa muuten kurkata ko. tahon Book Fetish -Pinterest Boardiin. Siellä on kirjatiiliskiviä ja paljon muuta kutkuttavaa.

Ja kun kirjataiteesta puhutaan, niin en malta olla mainostamatta edellistä kirjataidekokeiluani. Syksyllä tein tällaisia tauluja: 

 

kirjataulut2.jpg

 

Taulut on esitelty tarkemmin vanhassa blogissani.

 

Minusta kirjojen innoittamana tehty taide on kiehtovaa, mutta taide, jossa on käytetty oikeita kirjoja ja rikottu ne, huolestuttaa.

 

Oletko tehnyt kirjataidetta? Oletko törmännyt kiinnostaviin kirjataideideoihin, millaisiin?

Kulttuuri Sisustus DIY Kirjat