Ikioma Kawabata <3

 

kawabata.jpg

 

Huomenta! Luvassa on kritiikitöntä hehkutusta ja omaehtoista mainostusta.

Hehkutan sitä, että sain kirjahyllyyni japanilaisen aarteen, Yasunari Kawabatan Lumen maan. Se kertoo nuoren geishan ja ”pääkaupungista saaapuneen joutilaan uneksijan” (lainaus etuliepeestä) rakkaustarinan lumisen vuoriston kylpyläkaupungissa. 

Olen varma, että teos on täydellinen. Luin pari vuotta sitten nobelisti Kawabatan Kämmenenkokoisia tarinoita, ja olin ja olen hyvin vaikuttunut . Tarkkaa, herkkää, täydellistä kielenkäyttöä! Kerron Lumen maasta lisää, kunhan olen edennyt ihailu- ja silittelyasteelta kirjan lukemiseen. Ko. kirja on muuten ensimmäinen suomeksi käännetty japanilainen romaani, siksikin kiinnostava.

Onneksi sittemmin on käännetty lisää. En ole nimittäin ikinä lukenut huonoa japanilaista kirjaa! Kaikessa lukemassani japanilaisessa on ollut jotain tyylikästä, tarkan pienimuotoista ja silti suuren vaikutuksen tekevää; olen arvostanut ja ihaillut kaikkia lukemiani japanilaisia teoksia. Kuten näkyy, en oikein osaa kuvailla, mikä tuo vaikuttava yhteinen tekijä japanilaisilla teoksilla on ollut, mutta jotain samaa ihailtavaa niissä on ollut. Myönnän, että japanilaistuntemukseni on suppea, mutta Kawabatan lisäksi tuo fiilis on tullut ainakin Junichiro Tanizakin (Avain) ja Haruki Murakamin (Kafka rannalla) teoksista. Lisäisin joukkoon myös Edita Morrisin taidokkaan, koskettavan Hiroshiman kukat, vaikkei Morris olekaan japanilainen.

Sitten mainososio.

Mainostan Akateemisen kirjakaupan tarjousta. Akateeminen mainostaa uusia painoksia vanhoista Tammen keltaisen kirjaston suosikeista ja lupaa, että kampanjaan kuuluvat kirjat ovat saatavissa 30.6. asti Akateemisesta (eikä muualta). Maaliskuun aikana kampanjakirjan hankkinut saa mainoksen mukaan vielä Keltaisen kirjaston muistikirjan kaupanpäällisiksi, minä tosin en saanut, enkä osannut sellaista kysyäkään.

Joka tapauksessa, Kawabatan Lumen maan lisäksi on otettu uusi painos näistä kirjoista: Aldous Huxley: Uusi uljas maailma, James Joyce: Odysseus, Kurt Vonnegut: Teurastamo 5, José Saramago: Baltasar ja Blimunda, Orhan Pamuk: Nimeni on punainen sekä Jumpha Lahiri: Kaima.

Tämä keltainen tarjous vetoaa minuun paremmin kuin Hullujen päivien katalogi! 

Keltaisista kirjoista löytyy muuten juttua Keltainen kirjasto -blogista.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Henkilökohtainen Poetry Jam

tuhatpurjetta.jpg

 

Jos olisin nyt siellä missä haluaisin, kädessäni olisi luultavasti viinilasi ja katselisin ja kuuntelisin kenties juuri tällä hetkellä Risto Rasaa. Sen sijaan istun kotisohvalla ja käteni ovat, kuten muinakin iltoina, kannettavan näppäimistöllä. Kun en saanut seuraa Poetry Jam -iltaan eikä vireystilanikaan ollut huipussaan, lähdin kalliolaisen baarin sijasta töistä suoraan kotiin. Olen tänä keväänä melkein nähnyt Risto Rasan jo kahdesti – alan epäillä, ettei minun pidäkään koskaan nähdä häntä oikeasti.

Vaan valitus sikseen, runoillan voi pitää kotonakin.

Netissä on esimerkiksi Wikipedia-artikkeli Risto Rasasta, Rasan Facebook-sivu sekä sivusto, jossa Rasan runoja, tosin ei mielestäni ihan parhaita. Luin ne kaikki kuitenkin, ja vielä joitakin lisää kokoelmasta Tuhat purjetta. Tässä pari satunnaista rasahdusta:

 

Aukaisen oven / lakaisen roskat / unen rappusilta.

ja

Linnut kirjoittavat
muutosten kirjaa,
jättävät kesken,
puut jatkavat.
Kun se on melkein valmis,
lumi ottaa sen,
alkaa alusta.

 

Ja vielä yksi, sillä juuri tällaista meillä on kotona ollut viime aikoina: Kevätaurinko paistaa ikkunaan. / Makaan lattialla valon lämpimällä ruudulla, / kissa järsii huonekasveja / silmät sirrillään.

Ehkä noita voisi sanoa runojen sijasta impressioiksi ja ekspressioiksi, joiksi seuraava runoilijamies, jonka teokseen tartuin, kutsuu lyhyitä tunnelmanhipaisujaan. Tuo mies on Kai Nieminen. Hän on koostanut omasta tuotannostaan suosikkirunojensa kokoelman Istun tässä, ihmettelen. Hankin tuon teoksen vasta hiljattain, enkä ole lukenut sitä kuin sieltä täältä. Muun muassa tällaista on löytynyt:

 

aurinko läikkyy veden pinnalla
sorsa narisee
muistelen kuinka soitin huilua
kaksi tuntia taukoamatta,
silmät ummessa

 

Tämä esimerkki oli juuri impressio-osastolta. Kokoomateoksen alusta mieleeni jäi taiteen olemusta ja samalla koko elämä pohtiva runo:

 

Ikuinen taide ei ole ikuista:
mikä muuttuu, pysyy.
Mikä syntyy, elää ja kuolee,
ei katoa koskaan:
se palaa takaisin
niin kuin lumi, niin kuin ruoho,
niin kuin ilo itkevän lapsen kasvoille.

 

Kotisohvan poetry jamiin mahtui vielä kolmaskin mies. Nappasin jokin aika sitten Akateemisesta mukaan haikusuomentaja Tuomas Anhavan teoksen Kevään kukat, syksyn kuu. Kootut tankarunot 1960-1982 edullisesi pokkarina. Tuokin kirja on vielä lähes tutustumatta, mutta vaikuttaa lupaavalta. Esimerkiksi tämä alun perin Izumi Shikibun tanka on samaan aikaan selkeä ja salaperäinen, surullinen ja kaunis, jännittäväkin. Sitä lukiessa tuntui samalta kuin lapsena hurjan sadun ääressä: ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti.

 

Pimeydestä
vaellan pimeyteen
eikä tietäni
valaise kuin kaukainen
kuu vuoriston harjalta.

 

Lilyssä pitää muuten palstaa tulevan syksyn esikoisrunoilija Piritta Porthan. Ehkä hän kertoo, millaista oikeassa Poetry Jamissa oli, kun aikoi mennä sinne esiintymäänkin.

Ja kyllä minäkin vielä joskus aion suoriutua jotain kirjallisuustapahtumaan seuraamaan.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen