Lukupiirikeskustelun aika taas, kaikenlaiset mielipiteet ja jopa juonipaljastukset ovat sallittuja!
 

Heti alkuun täytyy sanoa, että vaikka Gillian Flynnin Kiltti tyttö ei ollut millään muotoa rakenteensa tai esimerkiksi kielensä takia hankala, en oikein tiedä, mitä mieltä itse siitä olin.

Aluksi kirja vei minua hyvin mukanaan. Pidin sujuvuudesta ja siitä että tunnelma oli heti jännittävä, vaikkei mitään suurta ja ihmeellistä tapahtunutkaan, pidin kevyestä, helposta rakenteesta. Joissakin trillereissä on kyse koko maailmasta ja valtiot ja mahdit kohtaavat; Kiltissä tytössä keskeisessä osassa ovat tavalliset ihmiset. Ex-toimittajan, nykyisen baarinomistajan Nick Dunnen vaimo Amy katoaa parin viisivuotishääpäivänä. Amy on aina ollut täydellisyyttä tavoitteleva mallityttö ja sittemmin mallivaimo, ja Nick yrittää selvittää hänen kohtaloaan mm. hääpäiväleikin avulla. Amy on järjestänyt omien vanhempiensa mallin mukaisesti joka hääpäivälle ”radan”, jossa Nickin pitää kulkea paikasta toiseen vihjeiden avulla. Aluksi Amyn puolta katoamistarinasta seurataan hänen päiväkirjamerkintöjensä kautta.

Tässä alkuosassa kirjaa Amy vaikutti minusta vähän tyhjäpäiseltä ja Nick tuntui olevan muuten vain hieman pihalla omasta elämästään niin Amyn kuin muidenkin läheistensä suhteen.

Sitten paljastui, että Nick ei olekaan hämmentynyt vain vaimonsa katoamisesta: Nickillä on nuori tyttöystävä, jonka olemassaolo tietenkin mutkistaa kuviota ennestään. Tämäkään ei ollut vielä mitenkään erityisen ihmeellinen juonenkäänne, mutta kaikki sen jälkeen tehdyt paljastukset olivat. Amyn kertojanäkökulma vaihtui ja kävi ilmi, että Amy onkin paitsi tiennyt miehensä salasuhteesta myös valjastanut oman katoamisensa, joka tässä vaiheessa tarinaa oli jo muodostunut murhaepäilyksi. Amu paljastuu tunteettomaksi sekopääksi, manipuloinnin mestariksi.

Ja lopuksi paljastuu, että mukava Nick on yhtä kieroonkasvanut hänkin. Loppuratkaisu pääsi hieman yllättämään minut – etenkin tunnetasolla. Minusta se oli suoraan sanottuna kauhea, ahdistava ja ällöttävä. En olisi halunnut tietää, mitä tälle kauhupariskunnalle sitten tapahtui.

Kaikesta kauheudesta huolimatta kävi vielä niinkin, että pidin kirjasta enemmän niin kauan kuin se oli ”normaali” (vaimo on kadonnut, mies hätäilee). Kun paljastui, ettei oikein mikään kirjassa ollut totta tai ainakaan sellaista, miltä ensin vaikutti, olin jotenkin… kyllästynyt? En tiedä, ehkä olen liian tylsä ja realisminhaluinen lukija, mutta minua kiinnosti enemmän tarinan uskottavampi alkupuoli kuin lopun psykopaattinen myllerrys, vaikka se kieltämättä kaikessa kaoottisuudessaan jäikin hyvin mieleen. Jotenkin kaikki loppukäänteet yhdessä tuntuivat liioittelulta, ja aivan loppu jätti tosiaan ällöttävän olon.

Mitä mieltä muut olivat? Ruusuja, risuja, kehun tai ihmettelyn aiheita? 

Olen huomannut, että kirjaa on jo luettu jonkin verran esim. suomalaisissa kirjablogeissa. Lukemani kirjoitukset ovat enimmäkseen kehuneet kirjaa. Minä en ole niin juonivetoisten tarinoiden ystävä, että pystyisin hirveästi hehkuttamaan tällaista teosta, jossa kirjan rakenne on hyvin selvästi esillä – juonirakennetta voi ikään kuin seurata rivien välistä, jos ymmärrätte – eikä kielessäkään ole mitään erityistä, ei suomen- eikä pikaselailulla englanninkielisessäkään teoksessa. Voin kuitenkin suositella Kilttiä tyttöä koukuttavaksi (ja ällöttäväksi, sanoinko sen jo tarpeeksi monta kertaa!) kesätrilleriksi. Ymmärrän myös hyvin, miksi englanninkielisessä pokkarissa on mukana Financial Timesin kirja-arviositaatti:

Read it and stay single.

Kirjan päällimmäinen idea lienee kai juuri viihdyttää ja koukuttaa sujuvuudellaan ja nokkeluudellaan ja lisäksi muistuttaa, että ihmissuhteissa kaikki on mahdollista.

Vai – onko muita tulkintoja?

Gillian Flynnin Kiltin tytön esittely kustantamon nettisivuilla: esittelyn ohella lainauksia muutamista kotimaisista arvioista.