Lukupiirikeskustelun aika! Mielipiteet, kommentit, kysymykset, vastaukset, juonipaljastukset – kaikki puheenvuorot uuden kotimaisen trillerisarjan aloitusteoksesta Laurasta ovat nyt sallittuja. J. K. Johanssonin kirjasta saavat keskustella varsinaisten lukupiiriläisten lisäksi myös muut kirjan lukeneet sekä ylipäätään kaikki, jotka haluavat vaihtaa ajatuksia tästä kirjasta.

Minä luin kirjan melkein yhteen soittoon. Annan kirjalle plussaa siis ainakin nopealukuisuudesta ja koukuttavuudesta, hyvään viihdekirjatyyliin sopivasta helppoudesta. Kiitän kirjaa myös luontevasta ajanmukaisuudesta. Vähän pelkäsin etukäteen, että nettiriippuvaisen ex-nettipoliisin työstä kertova kirja olisi liian osoitteleva tai ”tekotrendikäs”, nuoria diginatiivilukijoita kosiskeleva. Se ei ollut, vaan päähenkilö Miia sujahti muitta mutkitta poliisin työstä uuteen ammattinsa, vanhan kotipaikkakuntansa Palokasken koulun erityisopettajaksi. Miia oli pääosin tavanomainen oloinen ihminen, samoin moni muukin kirjan hahmo (jotkut sitäkin epäuskottavampia). Kirjan taustatiedoissa mainittiin, että kirjoittajat (J. K. Johansson on nimimerkki) pitävät laadukkaista tv-sarjoista, ja Lauran tarina kulkikin tv-sarjan tavoin sopivan juonikkaasti kohtauksesta toiseen.

Tv-sarjan tavoin kirjassa oli kyllä piirteitä, joiden uskottavuutta ei kenties kannattaisi lähteä pohtimaan juurta jaksaen. Minusta se, että Miia söi kuin hevonen lihomatta lainkaan, oli turha asia tarinan kannalta, ellei sillä ajateltu korostaa Miian täydellisyyttä. Selvästi hänen epätäydellisyyteensä taas kuului se, että nettipoliisin työ oli tehnyt hänet nettiriippuvaiseksi. Tämä jos mikä olisi ollut kiinnostava ja ajankohtainen aihe, josta olisin kaivannut enemmän tietoa ja taustoitusta.

En myöskää ymmärtänyt, miksi Miian piti alkaa noin vain tapailla Anttia, jolla ei tuntunut olevan kertomuksessa juuri muuta paikkaa kuin vällyjen välissä viihtyminen – paitsi aivan ihan lopussa, jossa alkoi tulla vihjeitä yhden sun toisen kirjan henkilön puuhista, yhteyksistä toisiin henkilöihin jne. Vaikka kadonneen Lauran salaisuus saatiinkin periaatteessa ratkottua, minua ärsytti hieman, että kirjan lopussa kävi niin selvästi ilmi, että eikä tässä vielä kaikki. Kirjan alku tuntui minusta loppua hallitummalta, koska lopussa oli vahva tunne, että kokonaisvaltaisen tarinan päättämisen sijasta haluttiinkin varmistaa, että lukija lukee sarjan seuraavankin osan.

Millaisia fiiliksiä muille jäi kirjoista? Kiinnitittekö huomiota samoihin seikkoihin kuin minä? Entä alkoiko kukaan arvailla, keitä kirjailijanimimerkin taakse kätkeytyy? Tai jäikö jokin juonnenkäänne askaruttamaan: nyt saa kysyä!