Jos Katja Kallion romaani Säkenöivät hetket olisi juoma, se olisi makeankirpeä valkoviini. Jos se olisi kukka, se olisi perinneperenna, jokin samaan aikaan hienostunut ja voimakas. Eikä johdu vain siitä, että romaani sijoittuu Hankoon, että kaikkein parhaiten se voisi olla auringonpaisteessa maaliaan rapisuttava vanha pitsihuvila: kaunis, kärsinyt, kestävä ja hieman salaperäinen.

Tämä vertauskuvien hakeminen johtuu siitä, että sain Säkenöivistä hetkistä huomattavasti enemmän irti tunnelmien ja ajatusten kuin itse tarinan osalta. Rakastan menneeseen aikaan, tässä tapauksessa hankolaisen Hotel Pension Bellevuen kesään 1914 ja sieltä sitten tuleviin vuosiin, sijoittuvia romaaneja ja ihmissuhde- ja sukukuvauksia. Ingan ja Ellyn, sittemmin Ellyn ja Beatan äiti-tytär-suhteet ja miessuhteetkin jäivät kuitenkin lukukokemuksessa taka-alalle ja hieman hahmottomiksi, vaikka Kallio oli selvästi luonut huolellisesti sekä tarinan että hahmonsa. Kallion vahvuuksiin on aina, eri tyylilajeissakin, kuulunut se, miten tarkasti hän kuvaa ihmisluonnetta ja näkee suurta pienissäkin yksityiskohdissa. Kallion teokset ovat aina valmiita, viimeisteltyjä, ja siksi tartun hänen kirjoihinsa aina luottavaisin mielin.

Tällä kertaa nuo yksityiskohdat olivat siis se, joka teki lukukokemuksesta nautinnollisen. Mietin, että tarinassa oli paljon kaikuja lempikirjoistani, tietyistä Kjell Westön ja Monika Fagerholmin romaaneista, myös Jarmo Ihalaisen raisusta mutta kauniista Perheestä ja alastomana juoksemisesta -esikoisesta, jossa niin ikään kaikuivat muut ”suomenruotsalaiset sivistyneet lukuromaanit”. Nuo kirjat ovat minusta kiinnostavia, rentouttavia ja innoittaviakin, mutta tämänkertainen lukufiilis olisi vaatinut jäntevämpää tarinaa, että olisin todella innostunut kertomuksesta kokonaisvaltaisesti.

Nyt innostuin siitä, että Kallio puhuu aikakauden trendin mukaisesti jazz-äidistä, ja että hän tietää, millaisia hoitoja viime vuosisadan alkupuolella annettiin kylpylöissä. Että hän tietää, miten sattumanvaraisia ihmissuhteet ovat ja kuinka toiveet, ajatukset ja askareet voivat kietoutua merkityksellisesti toisiinsa. Esimerkki sivulta 320-321:

Tärkein hetki oli itse asiassa se, kun hän päätti keittää kahvia. Silloin tuntui hetken aikaa siltä kuin jotakin ihanaa olisi tapahtumaisillaan. – –

Merkitsihän kahvin keittäminen sitä paitsi aina jotakin tekemistäkin. 

Ensin piti sytyttää tuli. Saatuaan puut palamaan Beata jauhoi kahvipavut, ja siinäkin meni oma aikansa. Vesi piti keittää, ja jauhettu kahvi hämmentää sekaan, ja sitten odottaa sen hautumista. Jos vielä odotti kahvin jäähtymistä, kuten hän aina teki, ja sitten joi sen hitaasti, saattoi koko hommaan mennä tunti, joskus ylikin.

Toisen tunnin sai kulumaan katselemalla hiillosta.

Kuten tekstinäytteestä ja toivon mukaan minun havainnoistakin selviää, tämä kirja ei ole omiaan vauhdikkaan ja juonivetoisen kerronnan ystäville. Sen sijaan se sopii kauneudenkaipuuseen, sillä vaikka kaikki kirjassa kerrottu ei ole kaunista, teos on viehättävä ja hienostunut. Sen uutuusarvo tuntuu tosin olevan siinä, että kirja on Kallion teokseksi erilainen eikä se, että se olisi kaikkiaan aivan uudenlaista kirjallisuutta (ja aikamoinen vaatimus se olisikin). Joku saattaisi pitää tarkkaa ja hiottua kerrontaa jopa pikkusievänä tai liian tietoisena omasta hienoudestaan, mutta minusta kirja teksti pysyi kuitenkin tämän suhteen hallinnassa. Hyvä niin, sillä itsetietoinen teksti, hienokin, alkaa helposti ärsyttää.

Nyt ei ärsyttänyt. Viehättävyyden ohella iloitsin siitä, että teksti tuntui tärkeältä kirjoittajalleen. Luulen, että aiheesta, miljööstä ja tarinasta tarvitsee todella pitää, että jaksaa kirjoittaa näin tarkasti. Iloitsen aina myös siitä, että kirjailija muuttuu – vaatii rohkeutta kokeilla uutta, arvelen. Olen lukenut Kalliolta kaikki muut teokset paitsi Elokuvamuisti, ja huomaan, että hän on siirtynyt viihteellisten, nopealukuisten  ”nuorten naisten kirjojen” ääreltä koko ajan kohti vakavampaa ja tietyllä tavalla kunnianhimoiselta vaikuttavampaa kerrontaa. Olen pitänyt kovasti melkein kaikista Kallion teoksista ja jään kiinnostuneena odottamaan, mitä hän kirjoittaa seuraavaksi.

Sitä odotellessa vinkkaan, että YouTubessa on Katja Kallion haastattelu. Katja Kalliolla on myös Facebook-sivu ja esim. Adlibriksen sivuilta löytyy pitkä lukunäyte kirjasta Säkenöivät hetket. Blogimaailmassa kirjan on lukenut mm. Lumiomenan Katja, joka näkee kirjassa ansioita mutta pitää kerrontaa hieman ulkokohtaisena.

Vielä: lukijana on aina jännittävää, kun kirjailija kirjoittaa kollegansa teoksesta. Kirjailija Laura Honkasalolla on tuore kirjablogi, jossa hän kertoo vaikutelmiaan myös Säkenöivistä hetkistä. Honkasalon mielestä kirjan kansi ei ole onnistunut, vaan matkailujuliste”kopion” sijasta teos olisi ansainnut oman kantensa. Minusta kansi taas oli alun perinkin kutsuva ja ihastuttava, ja olen kirjan luettuanikin sitä mieltä, että se on onnistunut. Huomasin vasta luettuani, että kannen on suunnitellut kirjagraafikko Emmi Kyytsönen, jota olen haastatellut mm. juuri kirjan kansikuvien suunnitelusta ja siitä, miten e-kirja muuttaa kirjagrafiikkaa. Haastattelu löytyy täältä.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket. Otava, 2013. Kansi: Emmi Kyytsönen

Kustantamon kirjaesittely

Ja pakko laittaa vielä toinekin tekstinäyte: kiinnostavia havaintoja lukemisen olemuksesta, s. 146:

Perheellä taisi olla se käsitys, että Elly rakasti lukemista, mutta hän ei ollut varma, oliko se totta. Kesäaamuisin hän kyllä tarttui kirjaan heti silmät avattuaan, luki vain pari sivua melkein hengitystään pidättäen, jottei olisi herättänyt vieressään nukkuvaa Theoa. Sitten hän laittoi kirjan pois ja nousi askareisiinsa. Iltaisin hän ei jaksanut lukea kuin muutaman rivin. Siksi kirjat eivät koskaan tuntuneet kovinkaan johdonmukaisilta tai kokonaisilta.  Useimmiten kirjan avatessaan hän oli jo unohtanut, ja joutui lukemaan samat sivut uudestaan. Nyttemmin hän oli luopunut siitä tavasta, koska oli tajunnut, ettei pääsisi koskaan kirjan loppuun. Joten hän vain jatkoi eteenpäin, luki pari seuraavaa sivua ja nautti niistä sen aikaa kuin lukeminen kesti. Pääasiassa hän nautti hetken hiljaisuudesta ja siitä, että nämä sanat kuuli vain hän itse.