Kukapa ei haaveilisi koko ajan joskus lottovoitosta. Minä ainakin tunnustan tekeväni niin, ja monta suunnitelmaa voiton varallekin on olemassa, vaikken edes lottoa. 

Ranskalaisen Gregoiré Delacourtin pienoisromaanissa Onnen koukkuja keski-ikäiselle käsityökaupan pitäjälle ja  suositulle käsityöbloggarille Jocelynille tulla pamahtaa jättipotti, 18 miljoonaa euroa. Jocelyn ei reagoi lainkaan niin kuin itse kuvittelisin reagoivani. Hän ei tee juuri mitään. Hän ei kerro voitosta kenellekään, koska haluaa miettiä rauhassa, miten elämä nyt muuttuu. Sitä paitsi Jocelynin haaveet ovat höyrysilityskeskuksen tasoa. (Mikä edes on höyrysilityskeskus? Sitten kun minä voitan ja hankin unelmieni  saaristohuvilan, sinne ei selvästikään tarvita höyrysilityskeskusta. Myöskään yksikään mahtavista liikeideoista, joita alan bisnesenkelöidä heti voiton saatuani, ei liity silittämiseen – paitsi kissojen silittämiseen, hahah.)

Luulin kirjaa aloittaessani, että se kertoisi enemmän juuri siitä, millaista on, kun voi ja joutuu pohtimaan, mitä tekisi, kun kaikki on mahdollista: teema olisi ollut mielestäni rentouttava ja haaveilumieltä kutkuttava. Unelmien tavoittelun ja toteuttamisen sijasta Onnen koukkuja kertoo kuitenkin pikemminkin siitä, millaista elämä on keski-ikäisenä perheenäitinä, kun kaikki on tuttua ja turvallista, onnellistakin, mutta koetut surut ja vaikeudet eivät unohdu. Niitä ei saa pois rahallakaan, ei parempaa elämääkään.

Äh! Olisin niin halunnut, että kirjassa olisi ollut muu sanoma kuin moneen kertaan kuultu raha ei tuo onnea. Ei ehkä, mutta veikkaan, että monelle se toisi helpotusta ja uusia mielenkiintoisia asioita, vähintään. Kun Jocelyn lopussa sentään hieman irrottelee, olin iloinen hänen puolestaan. Muuten en oikein tuntenut mitään Jocelynin enkä muidenkaan hahmojen puolesta, vaikka kirjassa oli paljon vakavia ja tärkeitäkin teemoja. (Narsistisesti minua kiinnosti melkeinpä eniten se, miten Jocelynin blogi kehittyi ja sai yhä enemmän lukijoita.)

Vaikka lukukokemus jäi ulkokohtaiseksi, pidin silti kirjasta niin kuin pidän kaikista ranskalaisista kepeän vakavista ja hassuttelevan hienostuneista kirjoista. En ole vielä keksinyt, miten tuollainen kepeä ja huoleton, elokuvamainen teksti syntyy. Kun saan lottovoiton, opettelen kirjoittamaan kuten bizarret ranskalaiset. Grégoire Delacourt on muuten myynyt Onnen koukkujaan pelkästään Ranskassa jo yli 500 000 kappaletta, joten hänen elämänsä taitaa olla muuttunut ilman lottovoittoakin.

Tekstinäyte, s.  72:

Kaksoset nauroivat remakasti. Etkö sinä sitten muka muuttaisi mitään? Jäisit tänne pieneen käsityöliikkeeseen myymään kankaanpaloja, jotta pitkästyneillä eukoilla, jotka eivät edes uskalla ottaa rakastajaa, olisi jotain tekemistä! Eikä! Sinä tekisit samoin kuin me, sinä muuttaisit elämäsi, ostaisit kauniin talon meren rannalta, kenties Kreikasta, lähtisit hienolle matkalle, ostaisit upean auton, hemmottelisit lapsiasi ja ystäviäsi, Francoise lisäsi, sinä uusisit vaatekaappisi, menisit Pariisiin ostoksille, et katsoisi enää koskaan asioiden hintaa, niin, ja koska tuntisit syyllisyyttä, sinä lahjoittaisit vielä rahaa syöpäsairaille. Tai lihastautia sairastaville. Kohautin olkapäitäni. Voisin tehdä tuon kaiken, vaikken voittaisi, minä sanoin. Niin mutta ei se ole sama asia, he vastasivat, ei laisinkaan sama asia. Et sinä voi…

Mitä tekisit lottovoitolla? Millaisen kirjan haluaisit kirjoittaa?

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja (La liste de mes envies, 2012). Wsoy, 2013. Suom. Leena Leinonen

Kustantamon kirjaesittely