Mitä tekisit lottovoitolla? Eli Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

gregoiredelacourtonnenkoukkuja.jpg

 

Kukapa ei haaveilisi koko ajan joskus lottovoitosta. Minä ainakin tunnustan tekeväni niin, ja monta suunnitelmaa voiton varallekin on olemassa, vaikken edes lottoa. 

Ranskalaisen Gregoiré Delacourtin pienoisromaanissa Onnen koukkuja keski-ikäiselle käsityökaupan pitäjälle ja  suositulle käsityöbloggarille Jocelynille tulla pamahtaa jättipotti, 18 miljoonaa euroa. Jocelyn ei reagoi lainkaan niin kuin itse kuvittelisin reagoivani. Hän ei tee juuri mitään. Hän ei kerro voitosta kenellekään, koska haluaa miettiä rauhassa, miten elämä nyt muuttuu. Sitä paitsi Jocelynin haaveet ovat höyrysilityskeskuksen tasoa. (Mikä edes on höyrysilityskeskus? Sitten kun minä voitan ja hankin unelmieni  saaristohuvilan, sinne ei selvästikään tarvita höyrysilityskeskusta. Myöskään yksikään mahtavista liikeideoista, joita alan bisnesenkelöidä heti voiton saatuani, ei liity silittämiseen – paitsi kissojen silittämiseen, hahah.)

Luulin kirjaa aloittaessani, että se kertoisi enemmän juuri siitä, millaista on, kun voi ja joutuu pohtimaan, mitä tekisi, kun kaikki on mahdollista: teema olisi ollut mielestäni rentouttava ja haaveilumieltä kutkuttava. Unelmien tavoittelun ja toteuttamisen sijasta Onnen koukkuja kertoo kuitenkin pikemminkin siitä, millaista elämä on keski-ikäisenä perheenäitinä, kun kaikki on tuttua ja turvallista, onnellistakin, mutta koetut surut ja vaikeudet eivät unohdu. Niitä ei saa pois rahallakaan, ei parempaa elämääkään.

Äh! Olisin niin halunnut, että kirjassa olisi ollut muu sanoma kuin moneen kertaan kuultu raha ei tuo onnea. Ei ehkä, mutta veikkaan, että monelle se toisi helpotusta ja uusia mielenkiintoisia asioita, vähintään. Kun Jocelyn lopussa sentään hieman irrottelee, olin iloinen hänen puolestaan. Muuten en oikein tuntenut mitään Jocelynin enkä muidenkaan hahmojen puolesta, vaikka kirjassa oli paljon vakavia ja tärkeitäkin teemoja. (Narsistisesti minua kiinnosti melkeinpä eniten se, miten Jocelynin blogi kehittyi ja sai yhä enemmän lukijoita.)

Vaikka lukukokemus jäi ulkokohtaiseksi, pidin silti kirjasta niin kuin pidän kaikista ranskalaisista kepeän vakavista ja hassuttelevan hienostuneista kirjoista. En ole vielä keksinyt, miten tuollainen kepeä ja huoleton, elokuvamainen teksti syntyy. Kun saan lottovoiton, opettelen kirjoittamaan kuten bizarret ranskalaiset. Grégoire Delacourt on muuten myynyt Onnen koukkujaan pelkästään Ranskassa jo yli 500 000 kappaletta, joten hänen elämänsä taitaa olla muuttunut ilman lottovoittoakin.

 

Tekstinäyte, s.  72:

Kaksoset nauroivat remakasti. Etkö sinä sitten muka muuttaisi mitään? Jäisit tänne pieneen käsityöliikkeeseen myymään kankaanpaloja, jotta pitkästyneillä eukoilla, jotka eivät edes uskalla ottaa rakastajaa, olisi jotain tekemistä! Eikä! Sinä tekisit samoin kuin me, sinä muuttaisit elämäsi, ostaisit kauniin talon meren rannalta, kenties Kreikasta, lähtisit hienolle matkalle, ostaisit upean auton, hemmottelisit lapsiasi ja ystäviäsi, Francoise lisäsi, sinä uusisit vaatekaappisi, menisit Pariisiin ostoksille, et katsoisi enää koskaan asioiden hintaa, niin, ja koska tuntisit syyllisyyttä, sinä lahjoittaisit vielä rahaa syöpäsairaille. Tai lihastautia sairastaville. Kohautin olkapäitäni. Voisin tehdä tuon kaiken, vaikken voittaisi, minä sanoin. Niin mutta ei se ole sama asia, he vastasivat, ei laisinkaan sama asia. Et sinä voi…

 

Mitä tekisit lottovoitolla? Millaisen kirjan haluaisit kirjoittaa?

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja (La liste de mes envies, 2012). Wsoy, 2013. Suom. Leena Leinonen

Kustantamon kirjaesittely

Suhteet Oma elämä Kirjat Raha

Haruki Murakami: Norwegian Wood

norwegian_wood-murakami_haruki.jpg

 

Anoppini lukee paljon ja on muutenkin viisas. Hän kuvasi Haruki Murakamin tuotantoa kerran näin: ”Kafka rannalla on ihana, mutta Norwegian Wood on suomennettu vain siksi, että se on tunnetun kirjailijan teos ja siitä on tehty elokuva.” Valitettavasti joudun olemaan lähes samaa mieltä. Vaikka olen suuri Murakami-fani, vaikka oletin Norwegian Woodin hyväksi jo siksi että se tuli kakkoseksi bloggarien kirjaäänestyksessä, vaikka pidin Norwegian Woodista, olin siihen myös pettynyt. 

Norwegian Wood on lukemistani Murakamin teoksista selkokielisin ja lapsellisin. Sputnik-rakastettuni on opettanut, että Murakami osaa kertoa sametinpehmeästi ja taianomaisesti, ja Kafka rannalla ja The Wind-Up Bird Chronicle sen, että hänen kirjoissaan voi tapahtua mitä vain. 

Norwegian Woodissa ei vain tapahdu.

Haikea teos kertoo nuoresta rakkaudesta ja nuoren mielen järkkymisestä koskettavalla tavalla, mutta siinä ei ollut mitään yllättävää. Kerronta on murakamimaisen tarkkaa ja taitavaa, mutta sen sijaan, että olisin liikuttunut kirjan lopusta, arvasin sen etukäteen. Norwegian Woodin lukeminen oli hyvin helppoa ja miellyttävää, mutta en ymmärrä, miksi juuri se on takakantensa mukaan The Guardianin listalla teoksista, jotka jokaisen pitäisi lukea.

Lukekaa mieluummin The Wind-Up Bird Chronicle! Norwegian Wood on ilmestynyt ennen Wind-Up Birdiä ja tuntuu kaikin tavoin sen esiasteelta. Molemmat teokset ovat oivallista materiaalia Murakami-bingon pelaamiselle kaivoineen, kissoineen, epämääräisen melankolisine hahmoineen. On seksiä, rakkautta  ja etenkin vaikeasti selitettäviä naishahmoja. Kuolema on läsnä. Murakamimaisesti kirjoissa myös syödään paljon. Norwegian Woodin lopussa päästään jopa keittämään spagettia; Wind-Up Birdissä sitä keitetään tuon tuosta. Mutta siinä missä Norwegian Wood kertoo ”vain” luettavan ja koukuttavan tarinan, The Wind-Up Bird Chronicle kiehtoo monimutkaisuudellaan. Pidän Murakamista juuri siksi, että täsmällisen japanilaiselämän kuvailun ja ruoanlaiton lisäksi kirjoissa on niin paljon kummallisuuksia, että niitä on vaikea kuvailla. Siis muissa paitsi Norwegian Woodissa.

Suosittelen kirjaa sille, joka haluaa lukea kipeästä rakkaudesta ja muistojen voimasta. Suosittelen nuorille tai niille, jotka kokevat nuoruuskuvaukset nostalgisina. Mutta anoppini ohella ymmärrän myös Katia, jonka mielestä Norwegian Wood sopii 17-vuotiaille gooteille.

 

Oletko lukenut Haruki Murakamia? Mikä on suosikkiteoksesi?

 

Haruki Murakami: Norwegian Wood (Noruwei No Mori, 1987). Tammi, 2012. Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff

Suhteet Oma elämä Kirjat