Lukuisa lokakuu ja mukava marraskuu

marraskuu1.jpg

 

Tässäpä taas yhteenveto viime kuun lukukokemuksista:

 

Haruki Murakami: The Wind-Up Bird Chronicle

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia

Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

 

Lisäksi olen kahden Monika Fagerholmin teoksen loukussa: olen aloittanut uutta Lola ylösalaisin -trilleriä ja Amerikkalaista tyttöä. Aion jatkaa, molemmat kirjat kiehtovat. Sen sijaan Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on jäähyllä. Hélène Grémillonin Uskottuni-romaanin luin lukupiirimme tulevaa tapaamista varten, mutta kirja ei oikein koskettanut millään tavalla, joten arvio jäi kirjoittamatta ja kirja siirtyi jo seuraavalle lukijalle.

Palstallani ilmestyi lokakuussa kaksi haastattelua. Kissojen Suomi -kirjan tekijät kertovat täällä kissakirjastaan ja kissojen ja kissanaisten historiasta. Haastattelin myös esikoiskirjailija Karoliina Timosta ja Tammen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikköä Hannu Harjua kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyöstä.

Lokakuun kirjakokemuksien parhaimmistoon nousivat tietenkin Helsingin kirjamessut ja etenkin Eeva Kilven valloittava esiintyminen messuilla. Palstan kirjallisista keskusteluista mieleeni jäivät erityisesti kirjahyllykeskustelu sekä satuolentokeskustelu. Kun luen noita satuhahmokommentteja, tunnen, etten haluaisi lukea ikinä mitään muuta kuin ihania satuklassikkoja!

Ja niin aion melkein tehdäkin. Koska marraskuu on mitä on, aion kääntää sen harmauden ja verkkaisuuden iloksi ja lukea koko kuun ajan viikonloppuisin jotain ihanaa ja rauhoittavaa, tunnelmallista. Aloitin eilen eräällä satuklassikolla, ja sen lukeminen marrashämyssä kynttilänvalossa olikin aivan ihastuttavaa. Kirjoitan tuosta lukukokemuksesta toivoakseni vielä tänään. Etukäteisvinkkinä kerron, että minun oli pakko käydä nappaamassa tuo yllä oleva kuva kesken lukemisen: huomasin usvan hiipivän pelloilta, ja usvaneidot ovat keskeinen osa tätä kirjaa. Samoin vaaleanpunainen pilvi. Kuka arvaa, mistä kirjasta on kyse?

 

marraskuu2.jpg

 

Ja, tärkeämpänä (ja jo ennenkin esitettynä, mutta aina kiinnostavana) kysymyksenä: vaikuttavatko vuodenajat tai säätilat lukemiseesi?

 

Pst. Hieman erilaisen lukemisnäkökulman marraskuun ankeuteen saa Katjan Lumiomena-kirjablogista, jossa on vietetty marraskuun kunniaksi huonon kirjan viikkoa.

Kulttuuri Kirjat

10 kirjavinkkiä isälle

isanpaivakirjat.jpg

 

Isänpäivän kirjavinkkien aika!

Vinkkikirjat ovat uusia, jotta ne löytää varmasti (ainakin verkko-)kaupoista, mutta aina kannattaa muistaa, että kirjalahjan voi löytää kirpparilta tai vaikka Antikvaarista tai Antikasta. Linkit vievät kustantajan esittelysivulle.

 

Kirja isälle

 

…joka pitää hyvästä kaunokirjallisuudesta ja vaihtoehtoisista tulevaisuudenkuvista

 

vaahterat007.jpg

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (lue myös oma arvioni)

 

…joka rokkaa

vaahterat004.jpg

Mauri Kunnas: Piitles

 

 

…joka rakastaa taidetta

vaahterat006.jpg

Jouni Tervo: Osmo Rauhala – tapaus

 

…joka viihtyy luonnossa tai kameran takana

vaahterat010.jpg

Heikki Willamo: Vuosi metsässä

 

…joka silittelee kissaa

vaahterat003.jpg

Minna Keinänen, Harri Nyman: Kissojen Suomi, katit historian poluilla (lue myös tekijöiden haastattelu)

 

…joka miettii, miksei koskaan ehdi tehdä muuta kuin töitä

vaahterat008.jpg

Saku Tuominen, Pekka Pohjakallio: Työkirja

 

…tai toivoo, että työkseen voisi pelastaa maailmaa

vaahterat009.jpg

Pekka Hiltunen: Sysipimeä (lue myös oma arvioni)

 

…tai seikkailla kaukana kotoa

vaahterat001.jpg

Juha Vakkuri: Afrikan ympäri

 

…tai kirjoittaa oman kirjan

vaahterat002.jpg

Jera Hänninen, Jyri Hänninen: Haluatko todella kirjailijaksi?

 

…vaikka omalla mökillä

vaahterat005.jpg

Matti Laine, Anssi Orrenmaa: Rakkaat vanhat puutalot

 

Kerro oma isänpäivän kirjavinkkisi!

Suhteet Ystävät ja perhe Kirjat Suosittelen