Punastuttaako? Tarkastelussa uusi Regina-lehti
Tällä viikolla sain käsiini kaksi kirjallisuuslehteä, Parnasson ja Reginan. Tunnustan, että Parnasso jäi kakkoseksi ja Regina pääsi heti lukuun.
Kyllä. Regina on juuri se sama novellilehti, jota teininä kaikki joko lukivat salaa korvat punoittaen tai ainakin halusivat salaa lukea. Regina ehdittiin jo kuopata, mutta se palasi. Uuden Reginan kustantaja on virolainen Oü ModernOffice, ja lehti on oman määritelmänsä mukaan nyt kirjallinen viihdelehti. Vanhasta Reginasta muistuttavat novellit, joista ainakin ensimmäisen numeron Tähtinovellissa, Maaria Päivisen Kun paloin halusta -fantasointitarinassa nk. päästään asiaan. Ainakaan tämä novelli ei ole muuten ollenkaan viihteellinen tai romanttinen, vaan pikemminkin ahdistava, hyvin kirjoitettu kyllä.
Reginan lähtökohta on kunnianhimoinen. Kanteen on saatu Sofi Oksanen – ja kirjoittajaksi Sofin kustantajakaveri Juha Vuorinen: näin salaliittoteoriat syntyvät… Kirjoittajista löytyy muitakin tuttuja nimiä, jo mainitun Päivisen lisäksi esimerkiksi J. S. Meresmaa. Lehteen on saatu paljon mainoksia – ihan kunniallisilta kustantajiltakin. Oli kiinnostavaa lukea Fifty Shadesin suomentajan haastattelu, koska kirjatrilogiaa on moitittu kaiken muun ohella myös heppoisesta kielestä. Riie Heikkilä sanoo yrittäneensä hieman elävöittää käännöstä, koska alkuteksti oli niin toisteista. Oi Anastasia. Lisäksi Reginan kirja-arvioissa on huomioitu monenlaiset teokset ja lukijat. On katsaus uusintapainoksiin Marja-Liisa Vartion romaaneista Kaikki naiset näkevät unia ja Hänen olivat linnut sekä Vera Valan esikoisdekkariin Kuolema sypressin varjossa.
Erityisen kiinnostavaa on, että lehti pyrkii kaksikulttuuriseksi. Osa kirjoittajista on virolaisia, ja lehdessä julistetaan novellikilpailu suomalaisille ja virolaisille kirjoittajille. On käsittämätöntä, miten vähän virolainen nykykirjallisuus ja kulttuuri ovat esillä Suomessa, kun Viro on tuossa ihan vieressä. Kaksikulttuurisuusnäkökulmasta on ymmärrettävää, että ensinumeroon on haluttu juuri Sofi Oksasen haastattelu.
Mutta millainen tuo haastattelu onkaan! Reginassa olisi kautta linjan tarvetta riuskaotteiselle toimitussihteerille. Kirjoittajien oma tyyli näkyi jutuissa hieman liikaakin, linjanmukaisuus puuttui. Erityisesti olisin kaivannut pyyhekumin ja punakynän käyttöä Timo Korpin kirjoittaman Oksas-haastattelun kohdalla. Kun kyseessä on lehden pääjuttu, siitä olisi pitänyt karsia turhat jaarittelut pois.
Tekstin idea on hyvä. Juttu alkaa siitä, millaista on haastatella suurta Sofi Oksasta, mutta ihan jokaista yksityiskohtaa ei tarvinnut kertoa haastattelun taustoista ja Oksasen sähköpostiviestin odottamisesta. Välillä oli myös hieman epäselvää selityksistä huolimatta, kenen havainnoista teksti kertoo. Esimerkki jutun alkupuolelta:
Kädenpuristus ei ollut ärhäkkä vaan varovainen, varautunut. Mutta ei avausrepliikki tai kehon kieli ollut myöskään kulmikas. Siis fiktiota, ei faktaa, nämä edellisten haastattelijoiden antamat määreet. Heitin avausrepliikin.
– Olen se skriivari, josta Jykke Nieminen sinulle puhui jo kirjamessuilla. Olet varmaan saanut kysymykset, jotka lähetin sinulle sähköpostilla ja joihin toivoin sinulta vastausta?
Sofin viipyvä ilme kertoo, ettei hän ole varma olenko tosissani vai liikkeellä puujalkavitsi edellä.
Toivoisin myös, että jatkossa lehdessä kiinnitettäisiin huomiota pilkku- ja viivasääntöihin. Kirja-arvioissakin esiintyi haparointia, vaikka kirjat oli selvästi luettu ja niistä innostuttu. Esimerkiksi Vera Valan kirjan päähenkilöistä kerrottiin niin tuttavallisesti, että jos en olisi lukenut kirjaa, en olisi ollenkaan ymmärtänyt, kuka tämä Arianna nyt on. Pyydän taustoittavampaa ja kokonaisvaltaisempaa otetta, kiitos.
Ja vielä. Jos lehti tuodaan markkinoille kirjallisuuslehtenä, miksi siinä on muuta kuin kirjasisältöä? Ihmissuhdetilityskysymyspalsta menee vielä ehkä vielä Regina-perinteiden piikkiin, mutta mitä sivun katsaus Putous-televio-ohjelmaan tuo lehteen – paitsi Putouksen mainoksen? Ja, kaikella kunnioituksella ruokabloggareita kohtaan, mitä ruokabloggarin haastattelu tekee kirjallisuuslehdessä?
Ehkä kukaan kirjabloggari ei antanut haastattelua. Elitistinen nobelistienlukija-viivasääntönillittäjä kertomassa elämästään lehdessä, jota Nyt ehti jo luonnehtia pehmoporno-Parnassoksi? Mahdotonta.
No ei nyt niinkään. Kuten huomaatte, en ihastunut uusvanhaan Reginaan täysin ja olen monen asian suhteen siinä epäluuloinenkin. Lehden konsepti on kuitenkin kiinnostava, etenkin tuo suomalais-virolaisuus. Ja käsi sydämelle: kaikki eivät halua lukea Parnassoa. Jään siis seuraamaan, miten Reginan käy.
***
Ja yritän lukea viikonlopun mittaan sen Parnassonkin.
Aina kun Parnasso löytyy postilaatikosta, innostun kovasti, mutta ajattelen lukevani lehden kunnolla ”vähän myöhemmin”. Suurin osa lehdestä jää oikeasti lukematta. Reginasta en muka innostunut ollenkaan, mutta kas, otin sen mukaan työmatkallekin ja luin heti suurimman osan jutuista. (Punastelematta, junassa!) En silti usko ryhtyväni Reginan kestolukijaksi.
Joululahjaksi saamani The New York Review of Books ei ole vielä löytänyt luokseni kertaakaan. Jännittää, mikä sen lukemisasteeksi muodostuu.