Tutustumassa Sarjakuvakeskukseen
Helsingin Hämeentiellä on piirtämisen, kirjoittamisen ja lukemisen ystävien toivepaikka. Sarjakuvakeskus järjestää kursseja ja tapahtumia, siellä on kahvila ja sarjiskauppa. Lisäksi keskus mm. tukee omakustantajia sekä tekee nuorisotyötä niin Suomessa kuin naapurimaissa. Sarjakuvakeskuksen nuorisotyövastaava Petri Koikkalainen kertoi keskuksen toiminnasta sekä näkemyksiään sarjakuvan nykytilasta.
”Sarjakuva on muutakin kuin vitsejä”
Sarjakuvakeskuksen opetustila. Keskus tarjoaa kurssilaisille työtilan ja kaikki työvälineet ja -materiaalit. Työhuoneen viereen on tulossa lähiaikoina galleria.
Sarjakuvakeskus tunnetaan erityisesti suosituista kursseista, joita järjestetään sekä harrastajille että ammattilaisille. Varsinaisen sarjakuvapiirtämisen ja -kirjoittamisen lisäksi kursseja on ollut mm. valokuvauksesta ja (sarjis)ranskan alkeista. Useimmat kurssit ovat kaikille avoimia, mutta kursseja järjestään myös tilauksesta.
Petri Koikkalainen sanoo, että kurssilaista suurin osa on nuoria aikuisia ja aikuisia. ”Mutta esimerkiksi lasten lauantaissa on kaikenikäistä tussinpurijaa”, hän naurahtaa. Toisaalta ikähaitari on suuri myös ylöspäin. ”Yhä useammat ihmiset ovat löytäneet sarjakuvan ja Sarjakuvakeskuksen.”
Muutos sarjakuvaan asennoitumisessa näkyy mediassakin.
”Mediassa on esillä yhä enemmän kotimaista sarjakuvaa ja siitä puhutaan. Aikaisemmin jutut keskittyivät tekijöihin, mutta nyt, esimerkiksi syksyn hitin eli Ville Tietäväisen Näkymättömien käsien myötä, huomio keskittyy itse työhön ja aiheisiin; se on ollut näkyvä muutos sarjakuvakeskustelussa.”
Sarjakuvakeskuksessa muutoksessa iloitaan. ”On hienoa, että nykyisin nähdään sarjakuvan laajempi merkitys ja sarjakuvaa arvostetaan enemmän. Sarjakuva ei ole vain viihdettä. Olen itsekin monesti havahtunut, miten pitkiä ja hyviä sarjakuvatarinoita on”, Koikkalainen pohtii.
Tukea nuorille ja omakustantajille
Sarjakuvakeskuksen yhteydessä on kahvila sekä uusia ja vanhoja sarjakuvia myyvä kauppa. Myös julisteita ja originaaleja on myynnissä jonkin verran, harvinaisuuksiakin. Kaupasta löytää sarjakuvia, joita ei muualta saa, ja sarjakuvantekijät voivat tarjota sinne esim. omakustanteitaan.
Aivan loputtomasti Petri Koikkalainen ei kuitenkaan ehdi sarjiksia lueskella. Pian haastattelun jälkeen hän on lähdössä Viroon kouluttamaan baltialaisia sarjakuvan harrastajia, tekijöitä ja opettajia.
Sarjakuvakeskus tekee paljon nuorisotyötä myös esim. koulujen ja kirjastojen kanssa. ”Silloin tarkoitus ei ole aina opettaa sarjakuvan tekniikkaa, vaan helpottaa kommunikaatiota piirtämisen ja kirjoittamisen kautta. Nuoret puhuvat luontevasti monista aiheista sarjakuvan kautta, samalla kun piirtävät siitä.”
Keskuksella on hyvät kontaktit myös sarjakuvan omakustantajiin, eikä vain kurssien kautta.
”Meille voi tulla kyselemään, miten saisi töitään esille”, Koikkalainen kertoo ja vinkkaa, että keskukseen on tulossa myös galleria.
Internet on tärkeä myynti- ja mainoskanava. Esimerkiksi Sarjakuvakeskuksen ylläpitämällä Kvaak-foorumilla on myynnissä töitä.
”Jossain vaiheessa netin sarjakuvablogit räjähtivät käsiin”, Koikkalainen kuvaa. ”Melkein kaikilla nyt lehtiin sarjakuvaa tekevillä on ollut ensin blogi, ja sieltä on sitten päästy suuren yleisön tietoon. Jotkut netissä julkaisevat ovat saaneet suoria yhteydenottoja kustantamoilta.”
Sarjisammattilaisen vinkit
Petri Koikkalainen löysi itse sarjakuvan teini-iässä. Hän rohkaisee muitakin tutustumaan genreen.
”Hyvä sarjakuva on vähän kuin tosi hyvä kirja, mutta parempi, kaupan päälle saa kuvia”, hän luonnehtii. Koikkalaisen omia suosikkeja ovat Benoit Sokalen Ankardo-sarjakuvat, Eddie Campbellin ja Alan Mooren Helvetistä-sarja sekä Art Spiegelmanin keskitysleirielämää kuvaava Maus-sarja. Blogipuolelta hän mainitsee Anonyymit eläimet sekä Jupun.
Lisää tietoa Sarjakuvakeskuksesta ja sen toiminnasta saat keskuksen kotisivuilta.
Arvioni haastattelussa mainitusta Ville Tietäväisen teoksesta voit lukea täältä.
Mikä on suosikkisarjakuvasi?