Viikinkikissoista kissanaisiin – Minna Keinänen ja Harri Nyman kertovat Kissojen Suomesta
Mau! Suomalaisten kissojen tarina alkaa aina tuhannen vuoden takaa. Juuri ilmestynyt Minna Keinäsen ja Harri Nymanin Kissojen Suomi -teos avaa kissahistoriaamme viisaasti ja viihdyttävästi. Kysyin kissakirjailijoilta, miten teos sai alkunsa, kuinka materiaalia kerättiin ja hämmästyttivätkö kissatiedot kirjantekijöitä.
Rottakissoista lemmikeiksi ja taidemalleiksi
Kissojen Suomi – Katit historian poluilla on varsin kattava selvitys siitä, millaisia kissoja Suomessa on ollut eri aikoina ja miten kissoihin on suhtauduttu.
Heti aluksi tosin selviää, ettei kissojen saapumisesta maahamme ole varmaa tietoa. Historian alkuhämärissä loikkivat muinaismirrit antavat sijaa jännittäville tulkinnoille. Vahvimmaksi oletukseksi nousee, että kissat saapuivat täkäläisiin taloihin ja tölleihin viinkinkien idänretkien tuliaisina, Venäjän jokireittejä myöten. Se tiedetään, että kissoja on ollut kauan ensin katukolleina ja navettakissoina, sittemmin myös arvostettuina lemmikkeinä. Kissoista on tehty turkislakkeja ja kissanluusta pillejä, niitä on syytetty ruton levittämisestä… Mutta toisaalta kissa on mukana Kalevalassa ja Suomen kultakauden maalaustaiteessa. Ja ensimmäinen rotukissanäyttely Helsingissä vuonna 1961 oli niin suuri menestys, että pääsylippuja piti painattaa lisää!
Kuvassa Edith Södergran kissansa kanssa.
Luostarin kissahistoriaa ja kissablogeja
Keinänen on toimittaja ja Nyman kansatieteilijä. Ajatus yhteisestä kirjasta syntyi osin sattumalta. Kumpikin oli aikoinaan tutkinut kissa-asioita – Keinänen kissannimiä ja Nyman kissanluukkuja – ja ollut satunnaisesti yhteydessä toisiinsa, kuitenkin tapaamatta ja sen koommin tuntematta. Noin vuosi sitten kumpikin oli sopivassa elämäntilanteessa kirjantekoa varten, Keinänen sai kissakirjaidean ja meilasi Nymanille, sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seura jo tarttuikin kirjahankkeeseen. Alkoi suuri kissa-aineiston keruu.
Työnjako oli heti selvä. Keinänen oli hyödyntänyt internetiä jo kissannimitutkimuksia tehdessään. Nyt hänen perustamansa Facebook-ryhmä Kissannimigalleria valjastettiin taas aineistonkeruuseen; aika pian myös Kissojen Suomi sai oman Facebook-sivunsa. Etenkin kirjanteon loppuvaiheissa Keinänen myös etsi sopivia kissankuvia kissablogeista. ”Kissannimigalleriassa oli jo paljon ennen koko kirjaideaa keskusteltu mm. kuvataiteiden, kirjallisuuden, musiikin ja elokuvien kissoista, ja kirjaa tehdessä tuohon keskusteluun oli hyvä palata.”
Mutta ei netistä nykyäänkään löydy kaikkea tarvittavaa. Tietoa saatiin myös esimerkiksi Lintulan luostarista. ”Nunna Evangelia teki hienon ja vaikuttavan kansion luostarin kissoista oma-aloitteisesti ja auttaakseen meitä.”
Kissojen Suomessa onkin kiinnostavaa ja hauskaa tietoa luostarikissoista, jotka aloittavat päivänsä nunnan liinavaatekaapin tyhjennyksellä tai häiritsevät kirkkomenoja naukumalla ja alttarin Pyhän Portin läpi astelemalla.
Nymanin kissatausta oli varsin konkreettinen: hän on esiintynyt itse kissana.
”Olin kesällä 2010 pitänyt Seurasaaren ulkomuseossa kaksi teemaopastusta vanhanajan kissojen elämästä. Olin pukeutunut kissaksi: esiinnyin kissojen suurenmoisesta historiasta ylpeän, tärkeilevän ja henkseleitä paukuttelevan professori Kissa K. Kattisen hahmossa. Kun myöhemmin ajattelen, niin aika paljon tuon opastuksen ideoita ja aiheenmukaista jäsentelyä päätyi myös kirjaan.”
Lisäksi Nyman kertoo ammentaneensa omaan kirjaansa tietoa muista kissateoksista. Etenkin Gummeruksen 1980 julkaisema Meidän kissa käsittelee mm. suomalaisen kansanrunouden kissa-aiheita.
Helene Schjerbeckin alle 10-vuotiaana piirtämä kissa.
Ne kissanaiset… ja muutkin kissaihmiset
Tutkijoiden kissahistoriasta huolimatta kumpikin sanoo oppineensa kirjanteon myötä paljon uuttakin.
Keinänen iloitsee saaneensa uusia kissaystäviä – kotona hänellä on Justus-kissa – ja hämmästelleensä, mihin kaikkeen kissat ovatkaan tassunsa ajan saatossa pistäneet
”Vieläkin selailen Kissojen Suomen sivuja ihan vain ihmetelläkseni, missä kaikessa kissat ovat olleet mukana ja mitä kaikkea ei ehkä olisi tapahtunut, jos kissat eivät olisi olleet oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Esimerkiksi Helene Schjerbeckin ja kissojen yhteys yllätti. Toisaalta vanhan kansan konstit toivottaa kissa tervetulleeksi taloon ja saada se pysymään ja viihtymään suiellä ovat kiinnostavia, yllättäviäkin”, Keinänen pohtii.
Nymanille jäi erityisesti mieleen kissan ja naisen välinen suhde.
”Kissan ja naisen välinen yhdysside osoittautui väkeväksi ja suorastaan koko historian läpikäyväksi teemaksi. Se johdatteli monen naisen asemaa ja naiskuvaa koskettelevan mielenkiintoisen kysymyksen äärelle. Väitän, että kirjamme kissanäkökulma – niin kuin kissateema ylipäätään – avaa naishistoriaa uudella ja tärkeällä tavalla. Tämän naistutkimuksellisen sukupuolitematiikan ohessa kissoilla on yllättävän paljon uskontohistoriallista kosketuspintaa. Egyptin pyhä Bastet, Rautakauden lopun Freija-kultti, keskiaikaiset noitavainot ja lopulta meidän populaarikulttuurimme kissanaiskuviot piirsivät esiin loogisen ja ymmärrettävän uskonto- ja sukupuolihistoriallisen kehityskaaren. Näillä teemoilla on mielestäni vakavaa yhteiskunnallista ja kultuurianalyyttistä painoarvoa.”
Ja tottahan toki kirjassa otetaan kantaa siihenkin arkikeskustelujen kestopuheenaiheeseen, ovatko kissa- ja koiraihmiset erilaisia. Tätä kirjoittaessani olen viettänyt tuntikausia sohvalla tietokone sylissä, joten en voi kuin yhtyä kirjaan:
Teksasin yliopiston tutkimuksen mukaan kissaihmiset ovat koiraihmisiin verrattuna useammin sisäänpäinkääntyneitä ja neuroottisia. Siis jotakuinkin näin se menee: siinä missä koiraihminen lähtee ulos ja tapaa lenkkipolulla ihmisiä, seurustelee kissaihminen kotona tietokoneensa kanssa. Oma kissa makoilee vieressä sohvalla ja vaihtaa asentoaan mukavammaksi. Kohta saman tekee omistaja, tuo lemmikkiinsä samaistuva kissaihminen. Ja taas lähti kissa-aiheiseen keskusteluryhmään yksi hassu kuva…. (s. 164)
Emmi Kyytsösen kissagrafiikkaa Kissojen Suomessa
Minna Keinänen, Harri Nyman: Kissojen Suomi – Katit historian poluilla. SKS, 2012