Viikon sitaatti eli miksi keijuja (ja Gandalfia) tarvitaan
– Asia on niin, että keijukaisia ei oikeastaan ole ja oikeastaan niitä on. On ihmisiä, joilla ei ole keijukaisia ja sitten niitä ei olekaan. Sitten on taas ihmisiä, joilla on keijukaisia, ja minä uskon, että niitä sitten onkin, ja luulenpa, että sellaisten ihmisten elämä on jollakin tavalla kauniimpaa ja rikkaampaa…
Pitkästä aikaa viikon sitaatti. Olen lukemassa (muiden kirjojen muassa) Yrjö Kokon viisasta ja viehättävää Pessiä ja Illusiaa. Tuo kohta sopii mielestäni paitsi elämään yleensä myös lukemiseen. Kaunokirjallisuuden lukijoilla on aina keijukaisten maailma – tai, lukipa mitä tahansa oikein vaikuttavaa, ääretön sanojen maailma, joka tuntuu joskus jopa todellisemmalta kuin oikea maailma.
Mutta ei sitä oikeakaan voi vältellä, sillä joskus se antaa kovin konkreettisia muistutuksia itsestään. Eilen olin matkalla Hobitti-elokuvaan, kun mätkähdin käsi ja koko vasen kylki edellä jäiseen maahaan. Rannetta aristaa, niskaa vihloo ja olo tuntuu kirjaimellisesti tärähtäneeltä. Olisin halunnut tänään kirjoittaa Kaari Utrion Sunnevasta, mutta se tuntuu yksikätiselle liian vaativalta. Ehkä huomenna. Sitä ennen vietän aikaa siellä sanojen maailmassa, tällä kertaa jo olosuhteiden pakosta.
Leffassa muuten huomasin, että päähenkilöt Bilbo ja kääpiölauma olivat huimista peikkojen hyökkäyksistä, suurukkosesta ja örkkitaistelusta huolimatta paremmassa turvassa kuin minä: Gandalf pelastaa aina, tai lähettää ainakin sanan pelastajille. Harmi, ettei esimerkiksi jättikokoinen lintu siepannut minua kynsiinsä eilen ennen kuin pötkähdin.
Leffa oli muuten ihan katsottava, vaikka hieman pienemmälläkin örkkimäärällä olisi varmasti tullut selville, miten inhoja örkit (edelleen) ovat. Hieman häiritsi myös se, että elokuva oli selvästi aloitusosa Hobitti-tarinalle. Se, mitä kertomuksen aluksi lähdettiin ratkomaan, alkoi selvitä vasta aivan lopussa – eikä ihan asiaan päästy ollenkaan. Seuraavassa osassa sitten. Joka tapauksessa oli hauskaa palata taas tuttujen hahmojen pariin, tuttuihin maisemiin.
Nyt siirryn takaisin kotisohvalle odottamaan kädenparantajahaltiaa.