Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
Tiedättehän sen raskaan möhkälemäisen tunteen, joka seuraa rankkaa kirjaa tai elokuvaa – tai painajaista? Minulla on ollut epämääräisen ahdistunut olo eilisillasta lähtien. Tarkoituksenani oli vain kurkistaa hieman, miltä Ville Tietäväisen sarjakuva-albumi Näkymättömät kädet vaikuttaa. Kirjaa ei kuitenkaan voinut vain silmäillä, oli pakko heti lukea. Ja siitä lähtien minusta on tuntunut, että epämääräinen näkymätön käsi kuristaa minua.
En enää ihmettele, miksi olen kuullut tästä teoksesta aika ristiriitaisia lausuntoja: moni on sanonut lukukokemusta sekä upeaksi että ahdistavaksi. Sitä se oli minullekin. Heti kirjan ensisivuilta alkaa tunteiden ja tapahtumien vyöry, jota lukija vain seuraa voimattomana. Olen sarjakuva-amatööri, tai oikeastaan täysi -noviisi, joten en osaa verrata tätä mihinkään muuhun sarjakuvaan, mutta en kyllä kaunokirjalliseen teokseensa. Harvalla kirjalla on näin voimakas vaikutus.
Kuvateksti: Täällä teillä ei ole nimiä eikä kasvoja… Vain kädet.
Näkymättömät kädet on ollut niin paljon esillä, että sen päätarina lienee tuttu. Kirja kertoo pohjoisafrikkalaisista siirtolaisista Etelä-Euroopassa, luvatussa onnenmaassa. Se kertoo haaveista, jotka eivät toteudu. Hädästä, joka vain kasvaa. Puuttuvista henkilöllisyyspapereista, olemattomista ihmisistä. Riistotyövoimalla ja myrkyillä tuotetusta ruoasta, jota me hyväosaiset syömme. Kerjäläisistä, joita näkyy Helsingin katukuvassakin. Tässä on kirja, josta tulee paha olo monen asian suhteen. Minusta teos sopisi yhteiskuntaopin oppikirjaksi!
Kirjassa on siis paljon asiaa. Suosittelen kuitenkin tutustumaan kirjaan jo ihan sen itsensäkin takia. Minusta teos on huikean dokumentaarinen: taidokkaat kuvat ja harkitut repliikit tekevät siitä harvinaisen todentuntuisen, paremmin kuin moni uutisfilmi. Mietin, etten välttämättä tarttuisi näin synkeästä aiheesta kirjoitettuun romaaniin, mutta sarjakuvaa on helpompi lähestyä: tekstiä ei ole paljon, teoksen kanssa ei pidä viettää tunti- tai päiväkausia ahdistuneena, epämääräistä syyllisyyttä potien (joskin luulen, että kirja jättää pitkäaikaisen jäljen).
Toisaalta pohdin kirjaa ihan kuvataideteoksenakin. Miten joku osaa piirtää noin hyvin? Miten hän saa synkeitä olosuhteita kuvaaviin hurjiin olosuhteisiin noin houkuttelevan kirkkaan etelän auringon. Jo kuvien värimaailmassa on jokin sellainen ristiriita, joka leimaa koko teoksen tarinaa.
En voi kuin ihailla kirjan kerrontaakin. Tiedän, että sarjakuva-albumeja pitäisi lukea tutkimalla kuvia ja tekstiä kokonaisuutena, mutta luin välillä ensin vain puhekuplien teksit, katsoin sitten vasta kuvat. On hämmästyttävää, miten muutamalla repliikillä saadaan kerrottua niin paljon. Esimerkki sivulta 56:
– Jos tietää, kuka on… ei kai muutu Euroopassakaan.
– Hhh… Rashid..hh…Kerron sinulle jotain.
– …Euroopan jumala on erilainen.
– Isä, älä sano noin. Ei ole muuta jum…!
-Ei..hh… Mutta jumalalla on kahdet kasvot… hh… Siellä hän rakastaa ahneita menestyjiä.
-Mutta… Jumalalle kaikilla on sama arvo.
-Niinkö?
– …itsekkäät gaurit elostelevat maanpäällisessä paratiisissa hh… Taivaan peilikuvassa.
– Ja sekö on oikein?
– Hän on kaikkivaltias. Me emme ole mitään hh… Ei häntä sido meidän käsityksemme oikeudenmukaisuudesta.
Tällaisista keskusteluista ja koko tarinasta huolimatta kirja ei mielestäni saarnaa. Se näyttää. Aina ei tarvitse ottaa kantaa, mutta on tärkeää tietää.
Kaiken muun ohella olin hämmentynyt ja vaikuttunut jo teoksen etuliepeen tiedoista: Ville Tietäväinen on saanut tätä teosta varten 5-vuotisen apurahan. Hän on tehnyt teostaan varten ”henkisiä opintomatkoja laittoman siirtolaisuuden historiaan” sekä ”tutkivan journalismin uteliaisuudella retkiä albumin autenttisille tapahtumapaikoille Luoteis-Marokkoon, Andalusiaan ja Kataloniaan”.
Kuka vielä väittää, että sarjakuva on vain hauskoja strippejä sanomalehden lopussa? On se sitäkin, mutta niin paljon muutakin. Alan itsekin oppia sen vähitellen – ja luulen, että Näkymättömät kädet jää mieleeni käänteentekevänä lukukokemuksena myös siksi, että sarjakuva-albumi voi tuntua näin viisaalta ja tunteita herättävältä.
Näkymättömille käsille on jo povattu Finlandia-ehdokkuuttakin. Kannatetaan! Ensisijaisesti haluaisin teoksen pääsevän ehdokkaaksi ihan itsensä takia ja toiseksi siksi, että olisi supermielenkiintoista seurata, millaista sarjakuvakeskustelua ehdokkuudesta seuraisi.
Lue myös kustantamon kirjaesittely ja katso kirjan traileri. Kirjasta on juttua myös mm. uusimassa Parnassossa (printtiversiossa, netistä en löytänyt arviota) sekä Sallan lukupäiväkirjassa. Lisäksi kirjalla on Facebook-sivut.
Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet. Wsoy, 2011