Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Amerikankiinalaisen Yiyun Lin nyky-Kiinasta kertova novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö on kuin Kiina itse: samaan aikaan mystinen ja ikiaikainen, kaoottinen ja kummallinen, silti tuttu ja länsimainenkin, omalla tavallaan looginen. Heti ensi sivuilla ajattelin myös, että Kultapoika, smaragdityttö on sekä moderni että klassinen. Kaiken kaikkiaan hyvin laadukas ja erinomainen teos mielestäni.
Kahdeksan novellia antavat kiinnostavan monipuolisen kuvan kiinalaisesta elämästä. Ensimmäinen, pisin kertomus Ystävyys kertoo nelikymppisestä naisesta, aikoinaan adoptoidusta ja sittemmin ensin armeijaan ja lopulta matematiikanopettajaksi päätyneestä vanhastapiiasta (Kiina ei ole tässä novellissa eikä koko kirjassa sellainen, että naista voisi kutsua sinkuksi). Naisen kertoman kautta sivutaan mm. sitä, että lapsen pitää aikuisena huolehtia niin taloudellisesti kuin muutenkin vanhemmistaan, millaista on naisten ystävyys, miksi naimisiin pitäisi päästä, millaista on kiinalaisessa armeijassa. Päähenkilö on epäsosiaalinen ja monessa vastarannankiiski, ja ehkä juuri siksi hän tekee tarkkoja havaintoja ympäristöstään.
Muissa novelleissa tavataan mm. isänsä syrjähypyn takia miestenvihaamisblogin perustanut nuori tyttö, jonka blogia vanha aikamiespoika käy lukemassa ja kommentoimassakin. Kertomus iäkkäistä leskirouvista, jotka perustavat yksityisetsivätoimiston vakoillakseen muiden mahdollisesti uskottomia puolisoja, oli suorastaan hauska ja ainakin hyvin ironinen. Sen sijaan esimerkiksi tarina amerikankiinalaisesta parista, joka palaa lapsensa kuoltua Kiinaan vuokratakseen kohdun nuorelta köyhältä naiselta, jotta saisivat taas lapsen, oli absurdiudestaan huolimatta koskettava. Niin moni muukin novelli.
Olin lukiessani vuoroin hämmästynyt ja liikuttunut ja kaiken kaikkiaan vaikuttunut. Toivottavasti Yiyun Litä suomennetaan lisää! Kirjailija on lähtöisin Beijingistä, mutta asunut jo vuosikymmeniä Yhdysvalloissa. Tämä näkyi mielestäni siinä, että Kiina-kuvaus tuntui suomalaisesta uskottavalta ja samaan aikaan ”helpolta” luettavalta; kuten Kiinassa, teoksen kerronnassa oli länsimaisia piirteitä – teoksen alkukielikin on englanti. Mielestäni oli kuitenkin huomattavasti kiinnostavampaa lukea kiinalaisista Kiinassa kuin amerikankiinalaisista Amerikassa tai edes länsimaisisista ihmisistä Kiinassa. En ole lukenut aiemmin mitään Kultapoikaa, smaragdityttöä vastaavaa, mutta toivon lukevani toistekin.
Vielä: tämä kirja on hyvä siinäkin mielessä, että se kestäisi varmasti useitakin lukukertoja. Nyt luin sen ensi sijassa tarinoista nauttien, mutta toisella lukemiskerralla miettisin varmasti vielä enemmän, millainen Kiina on – entä millainen se länsimainen näkökulma, josta sitä ihastelen ja kauhistelen.
Tekstinäyte s. 240, nimikkonovellin alku:
Miehen oli kasvattunut yksin äiti, kuten naisen yksin isä. Nainen mietti, oliko miehen äiti, joka oli järjestänyt heidän tapaamisensa, maininnut siitä pojalleen.
Siyu oli 38-vuotias ja mies, Hanfeng, oli 44-vuotias. Eletettyään tytärtään koko opiskeluajan Siyn isä oli mennyt uusiin naimisiin kolmekymmentä nuoremman naisen kanssa. Naisella oli edellisestä avioliitostaan nuori poika, joka oli nyt lukion viimeisellä luokalla, ja koska Siyu oli usein sanonut isälleen, että tämä ansaitsisi rauhallisen ja vaivattoman elämän, hän piti kohteliaasti etäisyyttä isän uuteen perheeseen.
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö (Gold Boy, Emerald Girl, 2010). Tammi, 2012. Suom. Seppo Loponen. Kansi: Tuija Kuusela