5+1 asiaa, jotka kannattaa muistaa lasten talvivaatteita hankkiessa!

Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Reima

Taputtelen täällä itseäni olkapäähän. Tällä kertaa – poikkeuksellisesti – olen saanut hommattua F:n talvikamat, kaivettua omat talvivaatteeni varastosta ja karsittua kaapit kesätamineista jo marraskuun tässä vaiheessa.

Olen toivottoman huono ennakoimaan, joten kun omuutama viikko sitten oli ekan kerran huurretta maassa ja aamulla pakkasta, ei tarvinnut tehdä paniikkiratkaisuja. Sen kun vaan ilmoitin lapselle, että ”nyt olisi aika”. Ja lapsi oli samaa mieltä! Veti toppatakin niskaansa ja lähti kouluun.

Tämä oli erikoinen syksy myös siinä suhteessa, että annoin lapsen valita ulkotamineensa TÄYSIN itse. Hän on toki saanut valita ennenkin jo omia tamineitaan, mutta nyt en rajoittanut valintaa millään tavalla. Hänellä oli siis koko Ratinan Reima-liike apajanaan, kun ennen olen antanut esimerkiksi 3 vaihtoehtoa, jonka sisältä hän on sitten itse valinnut.

Vaikka itse rakastan mustaa, olisin toivonut lapselle vähän enemmän väriä. Mutta hän valitsi tämän tummanpuhuvan tyyliin. Ja oli oikein tyytyväinen valintaansa.

Kokosin tähän ne seikat, jotka mä koen tärkeiksi tuollaisen alakouluikäisen tenavan talvipukeutumisessa.

 

KENGÄT, JOITA LIUKKAAT KELIT, LOSKA JA PAKKANEN EI PELOTA

Yksi talven vitsauksiahan on liukastumisvaara. Tuntuu, että näiden eriskummallisten talvien keskellä myös liukkaus on lisääntynyt. F:n Laplander- kengissä on maailman ainoana lastenkenkämallina Vibram Arctic Grip-pohja, joka tekee kengästä erityisen pitävän liukkaallakin alustalla tepastellessa. Laplanderit sopivat niin loskaan kuin koville pakkasillekin. Kenkien sisäosa on teipattu vedenpitäväksi, ja toisaalta fleecevuori, sekä 200 grammainen toppaus pitävät varpaat lämpiminä.

 

VAATTEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS

Reiman vaatteissa erityistä on se, että niissä kohtaa minusta erityisellä tavalla tyyli ja toimivuus. Esimerkikis Naapuri-takki on sellainen katu-uskottava kaupunitakki, joka sopii kuitenkin ihan kaikenlaiseen ulkona temmeltämiseen ja touhuamiseen teknisine ominaisuuksineen. Takin mallia voisi kutsua jo meidän perheessä klassikoksi. F:llä on näyttänyt olleen nimittäin hyvin samanlainen Reima-takki jo vuonna 2014 ja itselläni tismalleen tämä sama Naapuri-takki 2016. 

 

PIMEÄSSÄ NÄKYMINEN

Jokainen, joka tuolla autolla ajaa, tajuaa, että tähän aikaan vuodesta jalankulkijoilla ei voi olla liikaa heijastimia. Koska lapsen ripustaminen irtoheijastimilla ei ole kovin toimivaa (hukassa, revennyt, liikkumisen tiellä, you name it), on ihanaa,  että sysipimeään Suomeen on kehitetty ulkotamineet, jotka heijastavat itsessään hyvin. Sen lisäksi, että Reima-takista, -housuista ja -kengistä löytyy heijastimet, on tuon musta-harmaan Yoho-pipon neulokseen jopa neulottu heijastinta! Miten nerokasta! Olisin halunnut F:lle myös nämä kokonaan heijastinmatsua olevat rukkaset, mutta hänhän ei enää rukkasia käytä. Mukaan lähti kyllä jo F:n elämän kolmannet Tartu-hanskat. 

 

ILMAA IHMISEN JA KENGÄN/VAATTEEN VÄLIIN

Mikään ulkovaate ja kenkähän ei ole lämmin, jos se on liian pieni. Edelleen ihastelen tuota Reiman kenkien irrotettavaa sisäpohjallista, joka kertoo, onko kenkä oikeankokoinen. Tämä pohjallinen on toki aivan huikea, kun kenkää ostaa taaperolle. Mutta niinpä vaan F:llekin olisi tullut kokoa liian pienet kengät, jos olisimme ostaneet ne ilman pohjallistestausta. 

 

KERROKSET

Termiä kerrospukeutuminen käytetään talvipukeutumista käsittelevissä jutuissa kyllästymiseen asti. Mutta silti: Mikään ei ole niin ehdotonta talvella kuin kerrokset! Mä pidän siitä, että nykyiset villasekoiteasut ovat niin cooleja, että niitä voi pitää ihan tavallisten sisätamineiden tavoin vaikkapa koulussa ikään kuin leggarit-paita -yhdistelmänä. Sitten kun näiden päälle iskee ulos asusteet, lämpimät kengät, ulkotakin ja ulkohousut, ei takuulla tule kylmä. F:n valitsema  Mahin- ja Misam- villasekoitepusakka ja -villasekoitepöksyt ovat mulesing-vapaat tuotteet. Ne pitävät kropan lämpimänä myös silloin, kun lapsi hikoilee tai ulkoa pääsee kosteutta lähelle vartaloa. Villan lisäksi näissä tuotteissa on myös polyamidia, joka tekee neuloksesta kestävän ja samalla se myös vie kosteutta iholta pois. Housuronkeli lapseni muuten hyväksyi kyseiset housut mustien legginsiensä kastiin. Voin kuulemma ostaa talvea varten toisetkin tämmöiset, jotta on vaihtelunvaraa. Mutta toki samassa värissä, kuka nyt esimerkiksi punaisella alkaisi revittelemään. 

 

VEDEN JA TUULEN PITÄVYYS

Vesipilarit, vedenpitävät teippaukset ja tuulen pitävää materiaalia olevat vaattet. Pelastaa niin monelta flunssalta ja liian aikaisin loppuneelta ulkotelmimiseltä. Kertonee ehkä Reiman vaatteiden kulutuksen kestävyydestä, että joka ikinen F:lle pieneksi jäänyt ulkovaate hansoja myöten on päätynyt kiertoon. Jopa nämä housut, joilla lasketaan pyllymäkeä, kontataan ja kaatuillaan. 

 

Ilokseni voin kertoa, että koodilla KOLMISTAAN25 saa 25% alen kaikista Reiman verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa 11.11. asti. Klikkaa itsesi Reiman verkkokauppaan tästä.

Kivaa torstaita!

-Karoliina-

 

Kommentit

MariaVerna

Haluan sanoa KIITOS

Muutaman viime viikon aikana Karoliina on saanut sietämättömän paljon negatiivista palautetta yhteistyöpostauksista ja niiden kaupallisuudesta.

Minä katson tämän postauksen kautta asiaa toisesta näkökulmasta.

1) Alennuskoodi 25%
     Pidän henkilökohtaisesti
alennusta erittäin
     hyvänä.
   
2) Tuotteet ovat laadukkaita, jotka
ovat pukeneet lapsia useampia
vuosikymmeniä.

3) Verkkokauppa
     Kaikki eivät halua tuhlata
vapaa-aikaansa ostoksilla
käymiseen tai heillä ei ole
     mahdollisuutta päästä merkin
omaan liikkeeseen.
     Valikoima verkkokaupassa on
laaja, joten valinnan varaa
löytyy.

4) Bloggaaja on tehnyt yhteistyötä
vuosia saman tuotemerkin
kanssa. Yhteistyön on täytynyt
    olla molemmille osapuolille
toimivaa.

Tämä on yksi vaikuttamisen ja markkinoinnin tapa tässä ajassa. Enkä pidä sitä millään tavalla kielteisenä asiana.

Uskon, että moni lukija käy ostoksilla ja selailemassa verkkokaupassa. Eihän näitä tehtäisi elleivät ne toimisi.

Toivoisin, että myös lukijat osallistuisivat näiden yhteistyöpostausten positiiviseen kommentointiin.
Näin myös bloggaaja ja yhteistyökumppanit saisivat arvokasta palautetta kehittääkseen vielä enemmän lukijaa palvelevia konsepteja.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

No voi apua <3 Tämä on ehkä ihanin kommentti pitkään aikaan!! Kiitos tuhannesti :)

Tuntuu tosi kivalle, kuinka pitkän kommentin olet aiheesta jaksanut kirjoittaa. Ja tämäkin näkökulma on tosi tärkeä tuoda esille. Koska oikessa olet, että ei näitä yhteistöitä tehtäisi, jos nämä ei "toimisi" ja jos ne ei olisi kaikille mielekkäitä! 

Mukavaa viikonloppua. Kiitos, että kommentoit! 

MariaVerna puki sanoiksi sen, mitä olen ihmetellyt juuri sinun blogisi kohdalla jo jonkin aikaa. Olen seurannut blogiasi muutaman kuukauden enkä ole kommentoinut aiemmin, mutta nyt tuli tarve tarttua niin sanotusti kynän. 

 
En käsitä, miksi olet näiden nettihäiriköiden ja -kiusaajien kohteena. Jos jonkun bloggaajan tyyli, mielipiteet, ajatukset tai kaupalliset yhteistyöt eivät miellytä, sittenhän voi lopettaa blogin seuraamisen.
 
Tottakai asioista voi olla eri mieltä ja kommentoida rakentavasti, mutta saat ihmeellisen paljon täysin asiattomia ja henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja. Seuraan useita blogeja, mutta jostain syystä sinulle (ja HannaG:lle) tuntuu kertyvän noita ikäviä ja täysin typeriä kommentteja. Tässäkin kannattaisi muistaa, että jos on vain ikävää sanottavaa, voi pitää suunsa kiinni. Tsemppiä kovasti! Nostan hattua teille bloggaajalle, kun jaksatte kuukaudesta ja vuodesta toiseen tehdä työtänne, vaikka tuota kauniisti sanottuna kuraa sataa niskaan. 

Vierailija (Ei varmistettu)

On vielä näemmä asiallisiakin kommentoijia. Huom! En tarkoita että samaa mieltä vaan ASIALLLSIA.
Pidetään asiallisuutta yllä ollaan sitten puolesta tai vastaan.

Toista mieltä (Ei varmistettu)

Asiallisuus ja eriävä mielipide voivat kulkea käsi kädessä.

En ole lukenut viime aikoina postauksia, saatika kommentteja, mutta en ymmärrä miksei eriävää mielipidettä saisi sanoa.
Jos joku on sitä mieltä, että on liian kaupallista, niin silloin on liian kaupallista sen lukijan mielestä. Mielipiteet ovat henkilökohtaisia, ne ovat mielipiteitä, totuuksia toisille ja vähemmän totuuksia toisille,
Jos ei mistään saa olla eri mieltä, nämä blogit olisivat vähän kuin kulunut viikko: tasaisen harmaata.

Minusta monet blogit toistavat itseään (tämäkin), kommenttiosioista ne sävärit tulee.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen koko syksyn ajan pohtinut, mitä kautta saisin tuotua esiin värikkäiden ulkovaatteiden ilosanomaa. Mikään määrä heijastimia ei korvaa värikkäitä lastenvaatteita kun ulkona alkaa hämärtää. Erityisesti mustassa kankaassa olevat yksittäiset heijastimet sekottuvat helposti muihin valopilkkuihin. Autoillessani olen joutunut moneen läheltä piti -tilanteeseen, jossa kokomustassa asussa kulkeva lapsi syöksähtää tielle luottaen aikuisen havainnointikykyyn. Toivon todella, että sinä sekä muut vanhemmat havahdutte mustien vaatteiden vaarallisuuteen, tuossakaan asukokonaisuudessa ei todellisuudessa ole lähellekään tarpeeksi heijastimia. Mahtavinta olisi, jos testaisitte itse, miten hyvin lapsenne näkyvät liikenteessä ja sen jälkeen muodostaisitte mielipiteen oikeanlaisista vaatteista. Lapsen itsenäistymiseen kannustaminen on toki hyvä asia, mutta joissakin asioissa on aivan perusteltua tehdä valinnat lapsen puolesta!

Kommentoi