Lapsille on pakko ostaa ylipaljon shaibaa!
Yksi mun lempi-ihmisiä somessa on meidän Lilyn oma Juliaihminen, jonka Instan storeja voisin kuunnella ja katsella päivästä toiseen. Me emme (välttämättä?) ole Julian kanssa kovinkaan samanlaisia kuluttajia tai edes ihmisiä, mutta siksi – ehkä juuri siksi – minusta on ihan hirmuisen mielenkiintoista kuunnella Julian juttuja rahasta ja kuluttamisesta. Ne kun ovat yksi hänen postaustensa ja storiensa pääteemoista.
Kuuntelin taas viime viikolla hänen juttujaan siitä, kuinka ihmiset ostavat hänen mielestään aivan liikaa. Kuinka ekologisuuskin on verhottu vain yhdeksi syyksi ostella lisää tavaraa ja kuinka (toivottavasti osaan muistini varassa referoida oikein) hirveästi porukkaa vaan ostaa lisää ja lisää shaibaa,vaikka koti pursuaa kamaa ja tili näyttää miinusta.
Minulle itselleni sellainen todellinen kuluttamisherääminen ja oman ostokäyttäytymisen tarkastelu on tullut vasta viime vuosina, enkä edelleenkään ole lähimainkaan siinä pisteessä kuin Julia. Silti koen, että olen jo jalostunut asiassa paljon pidemmälle kuin missä olin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Nykyisin ihan oikeasti mietin, missä ostoksessa on järkeä, ja missä ei. Olen alkanut pohtia, minne – ja ennen kaikkea kenelle – haluan rahani kuluttaessani antaa ja mikä on fiksua kuluttamista.
Julian storeja kuunnellessa havahduin kuitenkin siihen, että vaikka aikuinen voisi vältellä aika pitkällekin kaikkea turhaa ja ylenpalttista (noin teoriassa), lapsen kanssa asiat mutkistuvat.
Ensinnäkin. Lapset haluavat leluikseen yleensä juuri sitä karmeaa turhaketta, jonka ihanuutta aikuiset eivät vaan näe. En tarkoita, että lapsen pitäisi aina tai edes usein saada juuri haluamansa leluja, mutta ainakin minusta lapsella on oikeus saada vaikkapa synttäri- ja joululahjaksi toivomiaan asioita (jos ei nyt siis aivan hulluja toiveita ole). Itsestäni olisi ollut vuosien saatossa esimerkiksi ihana ostella vain kestäviä puuleluja, Legoja, kirjoja ja kehittäviä pelejä, mutta lapseni haluaa näiden lisäksi: 1) Munasta kuoriutuvan ja ärsyttävää ääntä pitelevän pehmon 2) Joka paikan sotkevaa ja päänsäryn hajullaan aiheuttaman slimen 3) Ja niitä helkkarinmoisia pikkuötököitä, jotka ovat KOKO AJAN hukassa ja jotka tarttuvat niin jalkapohjiin kuin imuriinkin. Lapset levittävät ympärilleen aikuisen näkökulmasta turhaan roinaa aivan jatkuvasti!
Toisekseen. Lasten päivittäisissä tavaroissa ja vaatteissa on aikuisenkin taivuttava ostelulle, vaikka haluaisin kuluttaa vähän ja ostella vain järkevän määrän tavaraa. Nimittäin jotta arki sujuisi, pikkuihmiset tarvitsevat usein tuplasti – joskus jopa triplasti – samoja kamppeita. Selitetäänpä tätä hieman: Kun F oli päiväkoti-ikäinen, ei riittänyt, että ulkovaatteita olisi ollut vain yhdet. Kamat kastuivat ja kuraantuivat sitä tahtia, että arjen sujumisen (ts. edes päiväkotiin pääsyn) edellytyksenä oli, että niitä julmetun kalliita veden, tuulen ja ydinsaasteet ulkopuolellaan pitäviä talvi- ja välikausivaatteita piti olla peräti kaksissa määrin. Kun yhdet kamat olivat pesussa/kuivumassa, toiset olivat aina päällä.
Samalla tavalla tupla-triplavaatetusta tarvitaan edelleen. Esimerkiksi samanlaisia jumppatrikoita on ostettu nyt kolmet. Yhdet ovat kotona mahdollisia extempore-liikuntakertoja varten, yhdet ovat tanssipussissa ja kolmannet koulussa liikkatuntikassissa. Ja ehdottomasti näin on arjen sujumisen kannalta fiksuinta: Jos lapsen tulisi kuljettaa yksiä trikoita paikasta toiseen, olen ihan varma, että puolet kerroista housut olisivat väärässä paikassa niitä tarvittaessa. MUTTA SILTI: Kolmet samat pöksyt!
Tähän samaan hengenvetoon voisin tietysti mainita kaikki ne koulua varten ostettavat (liikka)kamat, joita monissakin perheissä käytetään tasan liikuntatuntien ajan. Tulee aika kalliit kaksi luistelu- tai hiihtokerta, kun varusteet on koulussa oltava mukana, mutta muuten niitä ei välttämättä käytetä. Toki kannatan EHDOTTOMASTI koululiikuntaa ja monipuolisia lajikokeiluja, mutta tiedän, että monissa perheissä ne luistimet, sukset ja monot pyörivät kodin tukkeena…kunnes ovat taas seuraavan vuonna liian pienet.
Vauvantarvikevarusteluun en viitsi edes tässä postauksessa ryhtyä, koska se jos mikä vie tilan ja rahat.
Näitä aatoksia kelaillessa ja kirjoitellessa aloin pohtia, voisiko asiat tehdä –lapsenkin kanssa – toisin. Onko siellä ruudun takana joku vanhempi, joka on selvinnyt lasten kanssa ilman karmeaa tavarapaljoutta ja alati leluista pursuavaa lastenhuonetta. Jos olet tämä vanhempi, kerro heti vinkkisi tänne! Vai onko tämä lasten tavarapaljous yksinkertaisesti asia, joka pitänee hyväksyä?
-Karoliina-
Kuva: Pixabay