Kierros tehtaalla: Näin syntyy kotimainen pipo!

Kierros tehtaalla: Näin syntyy kotimainen pipo!

Kaupallinen yhteistyö: KIVAT Aloitin tämän vuoden alussa ”ihmiskokeen”, jonka tarkoituksena on, että ostaisin tänä vuonna pääasiassa vain kotimaisia tekstiilejä. Olen toki tähänkin asti niitä ostanut, mutta niiden rinnalla on kulkenut suuri joukko ulkomaisten brändien –pääasiassa halpisbrändien –  tuotteita. Syitä, miksi en aikaisemmin moiseen ole ryhtynyt, on ollut useita. Ensinnäkin en ole oikeastaan edes tiennyt, mitä […]

Koska mä voin (vaikka olisinkin ihan surkea siinä)!

Koska mä voin (vaikka olisinkin ihan surkea siinä)!

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Novelle Havahduin tänä talvena siihen, että minulla on koko elämäni ollut jotain sellaisia omia liikuntaan liittyviä rajoja, joita en ole vuosiin – ainakaan puoleentoista vuosikymmeneen – halunnut ylittää. Koska olin päättänyt joskus yläkouluikäni alussa, että vihaan luistelua, hiihtoa ja monia muita juttuja, en ole niitä myöskään sen koomin tehnyt. Kieltäydyin järjestelmällisesti kaikesta […]

THL:n ruokasuositukset. Ja mitä niistä emme noudata.

THL:n ruokasuositukset. Ja mitä niistä emme noudata.

Katseltiin lauantai-iltana Armanin Pohjantähden alla -ohjelmaa, joka käsitteli ravintoa. Jakso oli varmaankin uusinta, mutta emme olleet nähneet sitä aikaisemmin. Samalla, kun Arman haastatteli erilaisia – hyvinkin erihenkisiä – ruoka-asiantuntijoita, aloimme jutella siitä, että meille on muodostunut kyllä ilman mitään erillistä sopimista sellainen tämän kodin ”ruokafilosofia”, joka on aika selkeä. Eikä se todellakaan ole kaikin puolin […]

VIIKON SMOOTHIE: Flunssantapposmoothie

VIIKON SMOOTHIE: Flunssantapposmoothie

Kuten kerrottu, olen tällä viikolla potenut flunssaa. Ja koska nämä smoothiet ovat niin lähellä sydäntä, kehittelin sellaisen smoothien, jolla aika todennäköisesti estää flunssaa tai ainakin lyhentää sen kestoa. Lääkärihän en toki ole, mutta kyllä minä uskon kaikkiin vitamiinipommeihin ihan urakalla.  FLUNSSANTAPPOSMOOTHIE (4dl): 2dl mantelimaitoa 1-2dl punaisia viinimarjoja reilu palanen inkivääriä pilkottuna 1 banaani 1/2 dl […]

Miniteini, viikonloppusuunnitelmat ja flunssan jälkimainingit

Miniteini, viikonloppusuunnitelmat ja flunssan jälkimainingit

Onpas erikoinen arkiviikko takana. Ihan, kun se ei olisi alkanut ollenkaan, ja nyt ollaan jo perjantaissa. Minä tulin viime sunnuntaina kuumeeseen. Räkäinen olin ollut jo viikonlopun, mutta sunnuntaina kun lähdin hakemaan F:ää Helsingistä, iski yhtäkkiä hirmuisen voipunut olo. Maanantaina olikin sitten jo oikein kunnon tauti niskassa. Myöhemmin viikolla selvisi, että oli poskiontelotulehdus. Jumaliste: Jo viides […]

Sushi bowl  – Näin se tehdään superhyvin ja -terveellisesti!

Sushi bowl – Näin se tehdään superhyvin ja -terveellisesti!

  Kaupallinen yhteistyö: Paulúns Kuten tiedätte, minua on ihan aina kiinnostanut ruoka. Sen suunnittelu, valmistus ja tietysti myös syönti. F:n syntymän jälkeen ruuan merkitys kuitenkin vain kasvoi elämässäni. Tajusin, että ruoka on se linkki, joka yhdistää parhaimmillaan perhettä. Ruokaa voi laittaa yhdessä ja nauttia yhdessä. Ruuan avulla kerrotaan perheen arvoista ja lisätään parhaimmillaan perheenvälistä henkistä […]

Maksanko kuvittajille vai en?

Maksanko kuvittajille vai en?

Hain pari viikkoa sitten blogiini kuvittajia, koska olin ihan kyllästynyt riipimään netin kuvapankeista ”jenkkikuvia” käyttööni. Netin kuvapankit siltä osin, miltä niitä halusin käyttää, oli jo koluttu loppuunsa. Luulin, että kuvittajanhakupostaus olisi ollut ollut sellainen kepeä viikonloppupostaus, mutta se muodostuikin joksikin muuksi. Hitsiläinen netti, miten onnistut vieläkin yllättämään minut aina välillä. Pikkupostauksesta tuli pian paikka, jossa […]