DIY-idiksiä kaivataan! Miten tuunata halvalla ja persoonallisesti (rulla)verhot?

Moikkis!
20140306-210224.jpg

Moikkis!

F:n ikkuna on ollut vailla verhoa koko Helsinki-asumisemme ajan, koska huoneen entinen sälekaihdin oli asennettu ikkunan päälle niin, ettei siihen enää voinut asetella varsinaista verhoa päälle. Nyt kun sälekaihdinongelma on poissa, ja oikeanlaiset sälekaihtimet saatu ikkunaruutujen väliin, ammottaa F:n huoneen ikkuna vähän tyhjännäköisenä.

Olohuoneen ikkunaan vielä pohdin, laitanko verhoa lainkaan, mutta F:n huoneeseen sellaisen haluan välttämättä. Ensinnäkin lastenhuoneen tulee minun mielestäni olla pehmeämmän näköinen kuin muiden huoneiden. Sen lisäksi verhon tarpeen huomaa näin keväällä erityisesti. F nukkuu vain pimeässä, valo herättää hänet aina ennen aikojaan. Nyt on alkanut aamuyöstä jo sälekaihdinten välistä loistaa valo, joten oikean verhon tarve on tullut aivan konkreettiseksi.

Meillä on vanhasta varastosta tallessa musta Ikean Enje-rullaverho, joka sopisi kokonsa puolesta F:n huoneeseen täydellisesti. Musta värikin on tietysti hyvä valoasioiden vuoksi. Mietin myös, että rullaverhoahan ei ole pakko vetää aina aamuisin aivan kokonaan rullalle piiloon, vaan sen voisi jättää ikään kuin kapaksi ikkunan yläosaan, jolloin se toimisi myös ihan oikeana verhona.

Ongelma on kuitenkin se, että tuollaisenaan musta rullaverho on kauhean tylsä. Haluaisin tuunata sen jotenkin todella kivasti…vaan kun en keksi miten tai millä tekniikalla.

Toisaalta rullaverhon reunaan voisi laittaa jonkin ihanan kangastilkkuhässäkän piparkakkureunaksi. Toisaalta verhoa itseään olisi ihana koristella vaikka pisara- tai pallokuvioin. Ongelma on kuitenkin se, miten nuo ideat toteutan, jotta verhon toimivuus ei kärsi. Esim. onko jollain kokemusta rullaverhon pintaan ommelluista/liimatuista tilkuista? Pelkään, että kun kankaaseen tulee liikaa paksuutta, se ei rullaannu enää kerälle.

Nyt jeesatkaa minua, pliis! Ja uusia hyviä ideoitakin otetaan vastaan 🙂

-Karkki-

P.S. Nyt tiedän, että ainakin mun perhe nauraa jo vedet silmissä näille taideteoksille.  Sori, hei, te muutkin 🙂

 

Kommentit (32)
  1. Lapsuudenkodissani on vieläkin käytössä yksi alkuperäisistä rullaverhoista. Kun sain oman huoneen uudesta talosta halusin ehdottomasti valkoisen rullaverhon. Siitä tuli vieraskirjani. Vieraat piirsivät siihen ja kirjoittelivat tervehdyksiä. Vieläkin katselen usein kuvien ja tekstien koristamaa rullaverhoa: tuossa on mummon piirustus ja nimmari, tuossa rakkaan tädin, tuossa lapsuudenystävän, kaikkia kirjoittajia ja piirtäjiä ei enää ole, mutta muistot ovat.
    Verho voisi olla sotkuinen, mutta ei ole. Se on täytetty rakkaudella ja ystävyydellä, kuvia tehtiin ajan kanssa ja muilla oli hauska seurata. Mustaan verhoon löytyy varmasti sopiva valkoinen (tai minkä värisiä koristeita haluatkaan) tekstiilitussi. Minun verhoani koristaa 70-luvulle ominainen keltainen pallotupsureunus. Vähän piti antaa ajalle periksi 11-vuotiaan sisustajan.

  2. Karoliina Sallinen
    14.4.2014, 12:46

    Kuulostaa mahtavalle!! Ja meillä on tämä prokkis edelleen vain suunnitteluasteella …. :/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *