Ensimmäinen postaus

 

   img_9293-2.jpg img_9307.jpg 

img_9252.jpg

img_9317.jpg

Tuijotan valkoista blogipohjaa. Aloitan muutamalla sanalla. Pyyhin pois. Yritän uudelleen. Pyyhin taas. Ehkä kupillinen kahvia auttaisi. Tai homman lykkääminen vielä kerran huomiseksi. Työnnän vielä toisen kapselin kahvia koneeseen ja vilkaisen kelloa. Nyt pitäisi oikeasti saada jotain aikaiseksi.  H-hetki lähenee.

Olen blogannut viisi ja puoli vuotta. Aluksi sivutyöharrastuksekseni, kolme jo niin, että sitä voi ammatiksi kutsua. Elämäntapa, sitä sanotaan. Ja sitä kai tämä jo minulle on – tapa olla ja elää.

Siksi tämä ramppikuume, johon sekoittuu aimoannos uutuudenviehätystä, intoa ja pelkoa, onkin niin uusi. Koska enhän minä enää juuri koskaan pode valkoisen paperin tai ruudun kammoa. Sen kun vaan naputtelen kirjaimia toisensa perään ja annan mennä. Sillä omalla tyylilläni ja tavallani. Koska blogi – tämähän on minun kotini. Eikä kotonaan tarvitse jännittää tai pähkäillä suorituspaineita.

Tänään kaikki on kuitenkin toisin. Sormetkin kai hikoilisivat, jos ääreisverenkiertoni edes joskus toimisi normaalisti. Olen ensimmäistä päivää lilyläinen. Ensimmäistä päivää taas vieraalla maaperällä, jossa mukanani on varmasti iso joukko minulle jo tuttuja lukijoita, mutta myös teitä, jotka saavutte tänne ensimmäisen kerran.  Pitäisi kertoa kuka olen. Yritetään.

Ensinnäkin. Olen 31 vuotta ja melkein 6 kuukautta. Minulla on tytär, bloginimeltään  Neiti- F, usein vain pelkkä F. Hän on eskarilainen ja ihana sellainen.

Asumme kahdestaan. Pienessä kerrostalokodissa sporakiskojen varrella. Meillä on vaaleanpunainen ruokapöytä, ihan liikaa takkeja ja pari kuollutta huonekasvia. ”Sä et ole oikein viherpeukalo”, sanoi tytär katsoen viikon toista kuollutta basilikaa ja on siinä kyllä aivan oikeassa.

Minulla on juuret maalla. Peltojen keskellä. Siellä, missä kaikki tuntevat toisensa ja jossa lehmänlanta jäi mukavasti lenkkitossun pohjaan, kun käveli koulubussipysäkille (muita busseja, eli linkkejä niillä leveysasteilla ei sitten oikein enää satukaan kulkemaan).

Olen koulutukseltani filosofian maisteri. Pääaine kotimainen kirjallisuus. Painan kahta duunia, blogia ja sitä toista. Yleensä tämä kombo on ihan jees. Välillä ahdistaa, kun päivät ovat niin täynnä. En vaan halua luopua kummastakaan, koska kuka nyt rakkaistaan vapaaehtoisesti luopuisi.

Yritän harrastaa liikuntaa. Välillä se unohtuu, sitten taas tsemppaan. Olen vaan todella huono olemaan missään asiassa ehdoton, ja sitä jos mitä nykyiset fitnes-buumit ja superruokagurut yrittävät meille tuputtaa. Siksikin ehkä vastustan vähän periaatteessa liikaa liikuntaa ja terveellisyyttä. Niin ja otan yhden lisäannoksen kermapastaa. Kettuillakseni.

Vaatteet on kivoja. Samoin kauniit asiat: Siisti koti, huolitellut kynnet, oikeanvärinen huulipuna. Visuaalisuus on minun juttuni, vaikka todella se, mikä merkitsee, on aina ydin. Se sisin. Niin ihmisessä kuin kodeissakin. Ei siinä paljon merkkifarkut tai design-tuoli auta, jos henki sen ympärillä on huono.

Minulle elämässä eniten merkitsee rakkaus. Onhan se kliseistä, mutta niin se vaan on. Rakkaus on minulle sama kuin elämä, koska ilman sitä ei olisi mitään. Minulle rakkautta on rakkaus tyttäreen, romanttinen rakkaus, perhesiteissä oleva rakkaus ja rakkaus ystäviin. Niin ja vaikka välillä sorrun melankoliaan, kaipa minä olen – kuten moni sanoo – peruspositiivinen. Inhoan uikuttaa ja valittaa. Mieluummin keskityn siihen, mikä tuo hymyn. Sillä tavalla kun saa elämästä paljon enemmän irti.

Minulla on takanani elämäni kolme raskainta vuotta. Paljon pohdintaa siitä, mitä asioita olen valmis uhraamaan ja millaista elämää haluan vanhana mummona katsella taaksepäin. Mutta nyt tässä hetkessä, syksyssä 2016, seison onnellisempana kuin ihan oikeasti koskaan. Ja tiedättekö mitä? Aika mahtavaa, että kaiken tämän pakahduttavan onnen kruunuksi tuli tämä muutto Lilyyn. Minulla on sellaiset fibat, että tästä yhdistelmästä voi syntyä jotain aika hienoa.

Tämmöinen minä nyt sitten olen. Ja paljon muuta. Ehkä joku vanha, oikein aboriginaali Kolmistaan-lukija haluaa kertoa jotain minusta tai blogista, sen tyylistä ja aiheista, teille uusille. Se jos mikä olisi hienoa, koska itseään on aika vaikea analysoida kovinkaan objektiivisesti.

Tervetuloa, uudet ja vanhat!! Odotan tulevaa niin, etten meinaa nahoissani pysyä!

Pusuja!

-Karoliina-

*kuva: Janita Autio // Asu, Ivana Helsinki 

 

Kommentit (33)
  1. Tervetuloa Lilyyn!

    1. Karoliina Sallinen
      4.9.2016, 12:50

      Kiitos paljon 🙂 

  2. Taidokas kirjoitustyyli teki vaikutuksen. Ihanaa syksyä ja tervetuloa Lilyyn! T. Uusi lukija 🙂

    1. Karoliina Sallinen
      4.9.2016, 12:49

      Kiitos 🙂 Ihana olla täällä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *