Feikit Mini Rodinit! Yök!

P9061246 (1).JPG

 

Kaverini lapsella oli ollut viikonloppuna ihana paita päällä kaupungilla. Samainen, joka on F:lläkin, ja joka on yksi hänen lemppareistaan.

Paita oli herättänyt kaupungilla ihastusta. Ensin kouluikäiset tytöt olivat kehuneet lapsen paitaa ”tosi siistiksi” ja sitten paikallisjunassa valistunut äiti oli tullut nykimään kaveriani hihasta : ”Hieno paita, mistä se on?”

Kun kaverini oli kertonut, että paita on Lindexistä, oli naisen ilme venähtänyt. Hän ikään kuin veti kehunsa takaisten tiuskaisten tiukasti : ”Jaa. No ne kyllä ovat sellaisia MiniRodini -kopioita kaikki.” Kaverini jäi tuijottamaan äimänä naisen perään.

Muistan, kun pari vuotta sitten keskusteltiin siitä, kuinka alakoulussa jo ensimmäisillä luokilla lapsia, joilla oli ”feikkilippikset” kiusattiin. Lipassa piti olla kultainen tarra ja logo siitä, että lippis oli kallis. Jo 7-vuotiailla, kauhisteltiin!

Kun olen seurannut enemmän ja vähemmän sivussa tätä lastenvaatehypeä useamman vuoden, en ihmette enää yhtään, jos feikkien ja ei-feikkien kyttääminen on siirtynyt lapsiinkin. Koska pahimpia – valitettavasti – tässä merkkihypetyksessä ovatkin äidit. Ne, joiden pitäisi ainakin minun käsitykseni mukaan opettaa, ettei merkeillä ja merkeillä ansaitulla statuksella ole väliä. 

Okei. Tokihan minä ymmärrän, että lastenvaatteet koukuttavat. Olen itsekin – kuten tiedätte – kuolannut monen kauniin ”merkkivaatteen” perään, mutta en siksi, että ne ovat juuri sitä merkkiä, jolla voi kohottaa itsensä muiden yläpuolelle. Vaan ihan vaan siksi, että niiden ulkonäkö ja laatu ovat sitä, mistä pidän. Se, että menisin nyrpistelemään ketjuliikkeiden vaatteille, on kuitenkin jo aika karmeaa.

Jokuhan voisi tässä nyt vedota siihen, että ketjuliikkeiden ”varastaessa” oikeiden merkkie ulkoasun, on piratismia, mutta en usko, että tietyt eläinkuosit tai sateenkaaret ovat patenttikelpoista kamaa. 

Oletteko te törmänneet lastenvaatemerkkien suhteen fanaattisuuteen tai ehdottomuuteen? Ja eniten kyllä haluaisin kuulla teidän minirodistien ja muiden lastenvaatemerkkifanien mielipiteen aiheesta. Olisi mielenkiintoista kuulla, millä perustelette ehdottomuuden ja ketjuliikevaatteiden katsomisen nenänvarttapitkin.

-Karoliina-

Kommentit (67)
  1. Huh, enpä olekaan tullut ajatelleeksi, että muut ihmiset (äidit?) tekevät minusta viiltäviä arvioita sen perusteella, mitä merkkiä lapseni vaatteet ovat. Voiko joku oikeasti ajatella minun luulevan olevani muiden ”yläpuolella” jos lapsellani sattuu olemaan vaikkapa Gugguun vaate päällä? Vastaavasti ilmeisesti osasta ihmisiä ketjuliikkeiden vaatteita käyttävät lapset ovat automaattisesti jotain alempaa sosioekonomista luokkaa. Käsittämätöntä ja huolestuttavaa jos tällaisia ajatuksia jaetaan myös jälkikasvun kanssa.

    Eikö tärkeämpää ole, että vaatteet ovat asianmukaiset säähän ja olosuhteisiin nähden? Kotona tulisi mielestäni myös hieman isommille lapsille opettaa, että vaikka itseään voi ilmaista oman tyylin ja pukeutumisen kautta, ei toisten vaatteita/tyyliä tule koskaan arvostella. Kukin taplaa tavallaan jne.

    Lastenvaatteissa oma ykköskriteerini on se, että vaate on mukava vauvalleni. Lisäksi laatu on tärkeää (aivan kuten omissakin vaatteissani) eli kestävyys, materiaali ja myös miten vastuullisesti vaate on tuotettu. Toki valintaan vaikuttaa myös ulkonäkö, sitä ei käy kieltäminen. Plussaa on aina jos voin ostaa kotimaista ja jos vaate tulee meille käytettynä (ja päätyy meiltä taas kiertoon). Varmasti homma käy tästä haastavammaksi kun lapsi haluaa alkaa osallistumaan vaatevalintoihin 🙂

  2. Johtuiko se siitä, että aloitin koulun juuri laman kynnyksellä 1990? Muistan, että joillain kavereilla oli aitoja Leviksiä – ja minulla Silver Dollar -farkut (en tiedä mistä). Toisilla oli liikkaverkkareissa ne kolme raitaa, minulla oli ihan logottomat.

    Kolmasluokkalaisena sain ekat ”oikeat” Adidas-lenkkarini aiempien City Market -lenkkarieni jälkeen. Se oli tärkeä tilanne: tunsin itseni urheilullisemmaksi.

    Vaikka Espossa oltiin vaatemerkeillä ei kuitenkaan ollut väliä siinä, voidaanko olla kavereita tai kuka on suosiossa tai epäsuosiossa. Väitän olleeni ihan toivottu (jopa suosittu) kaveri, vaikka pörräsin pihalla Silver Dollareissa ja City Market -lenkkareissa.

    Kyllä niistä brändeistä vähän lasten kesken puhuttiin, mutta enemmän uteliaaseen sävyyn – ai tällaisiakin on olemassa! – kuin jaottelevassa tarkoituksessa.

    Ehkä lama toi sen, että rahassa teki tiukkaa tasaisemmin ja moni myös säästi mielummin, kun käytti luottoa tai lainaa. Toki tarjontakin oli suppeampi.

    Kuullostaa niin erilaiselta tuo meininki, josta kirjoitat, että tulen jotenkin surulliseksi aikamme lasten puolesta, jos noin aikuiset tulevat vaatteita arvostelemaan, ja ostopaikan perusteella.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *