Kevään kiinnostavimmat lasten- ja aikuistenkirjauutuudet

kirjakollaasi1.jpg kirjakollaasi2.jpgItselläni on ollut laiska (vai kiireinen?) vaihe lukemisen suhteen, mutta kaipaus päästä taas tarinoihin käsiksi on kasvanut silti kevätauringon alkaessa lisääntyä. Ainakin haaveilen siitä, että pääsen kesälomalla laiturinnokkaan lukuhommiin.

F sen sijaa on vaan kiihdyttänyt ”luku”harrastustaan. Iltapalankaan syönnistä ei meinaa usein tulla mitään, kun aina pitää hakea yksi uusi iltapalakirja seuraksi.

Selailin pitkästä aikaa kevään kirjauutuuksia, ja ainakin esittelytekstien perusteella seuraavat kirjat tuntuivat mielenkiintoisille.

KEVÄÄN 2015 LASTENKIRJAUUTUUDET:

  • Karoliina eskarissa, Tuula Kallioniemi. (Otava). ”Lukemaan opettelevan toivesarja Karoliina Paju, 6 v, saa vihdoinkin aloittaa Ruusutarhan esikoulun. Onneksi melkein kaikki muut Kissankellot-ryhmän eskarilaiset ovat jo päiväkodista tuttuja.”
  • Pikkukokin keittokirja. Heidi Paajala (Gummerus). ”Yksityiskohtaiset ohjeet ja havainnollistavat valokuvat auttavat seuraamaan ohjetta vaihe vaiheelta valmiiksi annokseksi.”

KEVÄÄN 2015 KIRJAUUTUUDET AIKUISILLE:

  • Ihana nähä!,  Anna-Leena Härkönen. (Otava) ”Syyllistäjät, tylyt asiakaspalvelijat ja Suurten Äitien Kerho saavat kyytiä Anna-Leena Härkösen uudessa kirjoituskokoelmassa.”
  • Odotus, Liisa Rinne (Atena). ”Kun koulussa on luistelua, Emilia lähtee autotalliin etsimään luistimia. Varoittamatta silmät osuvat hyllyllä olevaan laatikkoon, jossa on vieraita papereita. Silloin Emilia saa tietää: hänet on adoptoitu vauvana. ”
  • Kabulin tyttöjen salaisuus. Jenny Nordberg. (WSOY). ”Pulitzer-palkitun ruotsalaisen toimittajan kehuttu reportaasi pojiksi kasvatetuista afgaanitytöistä ”

    Mitä sinät haluaisit lukea seuraavaksi?

-Karoliina-

// Näytetekstit lainattu Suomalaisen Kirjakaupan sivuilta. Ei yhteistyöpostaus //

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (8)
  1. Karoliina / Kolmistaan
    15.4.2015, 20:39

    Kabulin tytöt on todellakin se, johon ensimmäisenä näistä itsekin haluan tarttua. Tasa-arvoasiat kiinnostavat aina!

  2. Karoliina / Kolmistaan
    15.4.2015, 20:38

    No niinpä: On ihanaa, kun on joskus aikaa sellaiseen luksukseen kuin lueskeluun!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *