Lapsen ja kevään kestävätkumpparit?

_B1B2408 _B1B9254 _B1B9393 _B1B9417 _BIB2356

_B1B9445

Kirjoitin viime viikolla siitä, mitkä seikat täytyy ottaa huomioon, kun kumisaappaita valitsee. Olen mukana Nokia Jalkineiden ja Bellablogien kumisaapasyhteistyössä, ja sen siivittämänä olen oppinut aika paljon kumppareista. Ja ennen kaikkea niiden eroista!

Kun miettii lapsen kumisaappaita, pätee niiden kanssa hyvin samat seikat kuin aikuistenkin kumisaappaissa. Kumisaappaiden materiaalissa tulee olla mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja, koska silloin saappas on pehmeämpi ja mukavampi leikeissä. Luonnonkumipohjainen kumisaapas – vaikkapa Nokia Jalkineiden klassinen Hai-saapas tai kaksivärinen Vikla  – kestävät myös PVC-saappaita huomattavasti paremmin pakkasta, ja näin kenkä soveltuu päiväkoti- ja kouluelämään : Kevyillä kevätaamupakkasillakaan ei tarvitse pelätä, että kenkä räsähtäisi rikki tai olisi koppuraisen kylmä.

Lasten kumisaapasta valitessa kengän muotoilu tulee olla sellainen, että se soveltuu kasvavalle jalalle. Lestin tulee olla samalla tarpeeksi tukeva, mutta silti kengän on oltava jopa lapselle helposti puettava. Myös kumisaappaiden pohjaa kannatta tuijottaa. Nokia Jalkineiden saappaissa on yleensä pohja, joka tukee askelta niin, ettei tunnu siltä, että luistelisi koko ajan jäällä.

Oikean kumisaappaan valintaan vaikuttaa toki sää, jossa kumpparia on tarkoitus käyttää.  Koska jos näitä Suomen säitä nyt katselee, täytyy myöntää, että ainakin meillä kumppari on eniten käytetty kenkä lapsella. Vaikka villapohjallisen ja -sukan ansioista perussaapaskin käy niin talven kuin kesän kumpparikeleille, voi pohtia, ostaisiko vuodelle kahdet saappaat. Karvavuorinen Hanki soveltuu hyvin talviolosuhteisiin, kun taas vaikkapa Piha-saapas kesään.

Hyviä kevätkumpparikelejä ja ihanaa uutta viikkoa keskellä vesilätäköitä ja AURINKOA!

Ja hei: Kurkistapa Instagramiin! Sieltä löytyy ohjeet kisaan, jolla voit voittaa Nokia Jalkineet -kumisaappaat koko perheelle!

-Karoliina-

*Karoliinan saappaat käsintehdyt Julia Lundstedin Wedge High -saappaat

 

Kommentit (4)
  1. Karoliina/ Kolmistaan
    30.3.2016, 20:20

    Mulla on kahdet Hait. Valkoiset ja keltaiset 🙂

  2. Karoliina/ Kolmistaan
    30.3.2016, 20:20

    Hei kiitos. Alla Carlingsin punainen parka ja päällä Cossin villakangastakki.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *