Minä olen tällainen. Vai olenko?

Instasize_1020191317.jpg

Luulisi, että melkein 32-vuotiaana sitä jo tuntisi itsensä niin, ettei omaa minäkuvaa paljon hetkauta kommentit puolesta eikä vastaan. Mutta niinpä vaan taas sain yllättyä.

Minä olen aina, ihan aina, vihannut minun ääntäni. Se on kimeä, korkea ja edelleen niin lapsellisen kuuloinen, ettei ole ensimmäinen eikä toinen kerta, kun puhelinmyyjä on minun vastatessani puhelimeen pyytänyt, saisiko äidin puhelimeen.

Minun ääneni on myös asia, josta olen saanut kuulla. Vähän vitsillä kavereilta – eräskin kutsuu minua nimellä McKimakka – ja sitten vähemmän kivasti ja vähemmän rakkaudella joissain muissa yhteyksissä.

Olen luonut itselleni näiden ja monien muiden äänikohtaamisten kanssa kuvan siitä, että ääneni on kamala. Ei tuo asia minua varsinaisesti nyt ole ihan kauheasti vaivannut, mutta on se vaikuttanut esimerkiksi siihen, etten koskaan opiskellut radiotoimittajaksi, joka olisi ollut yksi haaveammateistani.

Syksyllä kävi kuitenkin ihana kohtaaminen. Olin A-lehdillä juttelemassa aloittamisestani Lilyssä, kun Karhusen Anna sanoi, että hänestä minä olen yhtä kuin Lily, ”sun äänikin on niin söpö!”. Siis mitä? Ensimmäisen kerran varmasti ikinä kukaan on sanonut mitään kaunista minun (puhe)äänestä (lauluhommat erikseen). Tuli yllättäen ihan todella hyvä fiilis.

Olen aina ollut jostain syystä vähän huono ottamaan hyvää palautetta itselleni. Huonot kyllä kuuntelen, mutta hyvien anna usein – mikä on tietysti pöhköä – mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kohteliaisuus jäi kuitenkin mieleeni. Niin paljon, että kun näin Annan perjantain gaalassa, muistin hänen sanansa uudelleen.

Mitä tästä opimme? No sen, että koskaan ei tiedä, milloin ne kauniit sanat ihan oikeasti menevät ihon alle. Joten miksi ihmeessä niitä ei viljelisi enemmän, kun ei sellainen ole ainakaan keneltäkään pois. Ja ajattele, jos joku olisi sanonut minulle nuo asiat kolmekymmentä vuotta sitten, olisinko elellyt ihan erilaisella ääni-identiteetillä koko elämäni? Kysehän ei lopulta olekaan usein niistä faktoista, vaan siitä, millaisen kuvan itsestään rakentaa. Ja rakennusaineethan tulevat ulkoa. 

-Karoliina-

 

Kommentit (18)
  1. Sillon kun me Ruississa nähtiin, niin voin ainakin sanoo, että mun mielestä sun äänes oli ihanin ikinä! Lempee ja söpö. <3

    1. Karoliina Sallinen
      25.10.2016, 19:27

      Oi kiitos ihana <3

  2. Mä olen aina vihannut ääntäni. Sen kuunteleminen nauhalta on tuskaa. Jokusen mieltäni pahoittavan kommentinkin olen siitä kuullut, kun se on niin matala. Mutta sen muistan, että yläasteella joku äikän ope kertoi, et mun ääni sopis radioon! Olin niin innoissani, että jokusen tovin jopa harkitsin radio-alaa.

    1. Karoliina Sallinen
      23.10.2016, 19:23

      Ihanasti sanottu. Ja veikkaan, että opettajasi oli vielä ihan oikeassa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *