Onko hän isäpuoli, varaisä, ystävä vai jokin ihan muu?

öööperhe.jpg

F:llä oli viime viikolla kaveri kylässä. Tytöt juttelivat jotain perheistään ja F kysyi kaveriltaan jotain tämän isäpuolesta. Tyttö katsoi kummissaan ja kysyi, ketä F tarkoitti. Kun F:n toistama isäpuoli ei herättänyt hälytyskelloja kaverissa, selvensin isäpuolen nimen tytölle. Selvisi, että heillä tuota nimitystä ei käytetty.

F:ää asia hämmensi. Juttelimme illalla asiasta kahden kesken. Vaikka muiden perheiden säännöt olivatkin jo meille tuttu juttu, oli lapsi ihmeissään, miten toisissa perheissä perhesuhteista puhutaan. Yritin selittää, että vaikka jokin perhe näyttäisi ulospäin tietynlaiselle, voi sen sisäiset roolit ja työnjaot olla erilaiset kuin mihin itse on tottunut. Se, mikä on toiselle lapselle ystävä, saattaa olla jollekin toiselle isäpuoli, varaisä tai jopa iskä. Ja biologialla ei ole taaskaan joka kerta tekemistä nimitysten kanssa.

Olen itse miettinyt näitä uusperheen nimityksiä ihan hirveästi. Olen jopa pohtinut, olisiko tämä se kohta, jossa nimistökomiteaa tarvittaisiin keksimään uudenlaisia perhenimityksiä. Erityisesti puolikkaat kun ovat minusta niin kökköjä, mutta eipä tule toisaalta mieleen oikein muutakaan nimitystä.

Juttelin asiasta useammankin uusperhekamuni kanssa ja kaikki olivat sitä mieltä, että elämää helpottaisi hirveästi, jos uusilla perheenjäsenillä olisi jotkut fiksut, oikeat perhenimitykset. Varsinkin isä- ja äitipuolille moni toivoi vastinetta, joka ei toisi assosiaatiota lastensatujen pahiksista.
Erikoinen huomio oli se, että uusperheen isovanhempia ei kuitenkaan usein kutsutaan puolinimellä. Isovanhempien – edes niiden ei-biologisten – eteen ei tarvitse monissakaan perheissä laittaa puolittavaa termiä, vaan vanhemman uuden liiton kautta tullut isovanhempi voi hyvinkin olla vaari, ukki, mumma tai jokin muu ”kokonimi”. Mielenkiintoista sinänsä. Ja kuten eräs uusperheellinen minulle totesi, ehkä isovanhemmat voi jollain tapaa etäännyttää paremmin, jolloin perhenimityskään ei tunnu niin ”raskauttavalle”. Se ei ainakaan herätä monissa suvuissa niin suurta kohinaa kuin vaikkapa se, että isäpuolta alkaisi kutsua isäksi (joka tietysti sekin on ok, jos se lapsesta on luontevaa).

Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että perheen lapset saavat itse päättää, millä nimellä uusia perheenjäseniään kutsuvat. Tuntuisi hirmuisen päälleliimatulle, jos aikuiset pakottaisivat lasta nimeämään tietyt ihmiset perhenimillä, vaikkei itse (vielä) niin kokisikaan. Toisaalta: Jos lapsi taas haluaa kutsua uusperheen perheenjäseniään perinteisillä perhenimityksillä esimerkiksi etunimen sijaan, on siihenkin oltava mahdollisuus.

Olen yrittänyt miettiä monta kertaa sitä, miten suhtautuisin, jos F haluaisi kutsua jotain toista naista minun lisäkseni äidikseen. Tai vaikkapa niin, että minä olisin äiti ja toinen henkilö esimerkiksi äippä tai mamma. Nyt näin hypoteettisesti ajattelen, että olisin vain iloinen, jos F saisi turvaa myös toisista aikuisista ja kokisi, että hänellä olisi laaja perhe. Silti ymmärrän, että tuollainen hetki saisi aikaan varmasti aikamoisen tunnereaktion.

Kahdessa nimitysasiassa olen sentään tiukka. Minä en missään nimessä halua, että lapseni kutsuisi minua etunimellä. Sen lisäksi toivon, että jos F saa joskus sisaruksia, heitä kutsuttaisiin siskoiksi tai veljiksi, ei puolikkaiksi.

Uusperheelliset: Olisi mielenkiintoista kuulla, miten teillä on ratkaistu nimiasiat? Ja kuka niistä on päättänyt?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit (37)
  1. Mielenkiintoista pohdintaa. Uusperheenjäsenten kutsumanimet eivät ainakaan tällä hetkellä ole omalla kohdallani ajankohtaisia, mutta huomioni kiinnitti kuitenkin yksi asia ja ihan uteliaisuuttani kysyn: Miksi olet ehdoton siinä, ettei omat lapsesi saisi kutsua sinua etunimellä?

    Minun viisivuotias poikani kutsuu minua ja myös isäänsä etunimellä. Jostain syystä tämä on vakiintunut meidän perheessä tavaksi. Ilmeisesti lapsi puhumaan oppiessaan päätyi matkimaan minua ja miestäni, jotka puhuttelemme toisiamme etunimillä. Aluksi lapselle puhuessa käytimme kyllä sanoja ”äiti” ja ”isä” mutta jostain syystä ne eivät kuitenkaan tulleet hänen puheeseensa käyttöön. Oma etunimeni oli varmaan myös pienelle lapselle helpompi sanoa kuin ”äiti”. Nykyään käytän ”isää” itsekin aika vähän ja puhun myös lapselle isästään etunimellä. Toinen lapseni on vielä vauva eikä puhu, mutta luultavasti etunimellä kutsuminen on myöhemmin hänellekin luontevaa veljen esimerkin takia.

    Itselleni tämä on siis nyt jo ihan luonnollista, eikä minun arvoani äitinä tai perheen sisäisen rakkauden määrää vähennä se, että lapseni kutsuu minua Maijaksi eikä äidiksi. Olen kuitenkin huomannut, että useille muillle tämä tuntuu olevan todella kummallista, ja tosiaan, jopa vaikeaa hyväksyä (ainakin siis omalle kohdalleen). En ole ihan selvillä että miksi, ja nyt huomasin hyvän tilaisuuden kysyä. Muutkin kuin blogisti voivat kyllä vastata!

    Toki joskus joku on saattanut hämmentyä ja kysyä, että olenko tosiaan lapseni äiti vai esimerkiksi ystävä tai muu sukulainen, kun hän ei kutsu minua äidiksi. Mutta sitten olen vain kertonut olevani kyllä äiti. Ei minua haittaa jos ihmiset kysyvät.

  2. miisa-vierailija
    4.11.2017, 21:09

    Hei! Pitää kommentoida sen verta mummo- ja pappapuoli asiasta, että näille on olemassa ”mupu” (mummopuoli) ja ”papu” (pappapuoli) lyhenteet. Nimitykset ovat olleet käytössä omassa perheessäni jo reippaan vuosikymmenen ajan, ja minusta sanat ovat tosi kivoja. Ainakin meidän perheessä lapset ovat tottuneet niihin syntymästä alkaen, enkä todellakaan usko, että huutaessaan ”mupua” tai ”papua” he ajattelevat huutavansa ”puolikasta”. Luulen, että myös mupu ja papu ovat nimiinsä tyytyväisiä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *