Mikä #metoo -hypessä meni pieleen?
Parin viikon ajan media on ollut täynnä #metoo-teemaisia juttuja, sydäntä riistäviä tositarinoita ja tärkeää puhetta seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä. Olen ihaillen katsonut kaikkia niitä, jotka ovat rohkeasti uskaltaneet tuoda oman kipeän tarinansa kaikkien nähtäväksi, kuultavaksi ja luettavaksi. He ovat tehneet sen yhteisen hyvän vuoksi: Hypänneet oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, jotta tärkeä asia saisi näkyvyyttä.
Samalla, kun arvostan jokaista tarinan kertovaa henkilöä ja #metoo-tukensa antanutta, olen ollut yhtä aikaa kummissani. Kauan myös mietin, saanko sanoa tällaiset ajatukseni ääneen. Mutta koska tämä asia on vaivannut minua nyt jo tovin, päätin, että ehkä yritän pukea omat ajatukseni sanoiksi. Tässä on kyllä sama ansa, kun maahanmuuttopolitiikasta puhuessa, jossa leimautuminen puolesta ja vastaan tapahtuu, vaikkei tosielämän rajat olekaan mustavalkoisia. Kirjoitanpa silti.
Samalla, kun netti täyttyi #metoo-kuvista, olin järkyttynyt siitä, kuinka moni nainen olikaan kokenut elämässään seksuaalista häirintää. Koska ihan joka ikinen kerta on yksinkertaisesti vaan liikaa! Mutta kun aloin miettiä, olenko itse kokenut jotain #metoo-lauseelle oikeuttavaa, päädyin tulokseen, etten. Onneksi.
Selitänpä asiaa vähän tarkemmin. Minusta nimittäin #metoo-kampanjassa – niin hyvää kuin se tarkoittaakin – ovat menneet lievät ja vakavat asiat todella pahasti sekaisin. Eikä se ole ainakaan omiaan nostamaan kaltoinkohdeltujen naisten asemaa!
Kyllä minullekin on joskus huutanut mies kadulla perään. Tytötellyt töissä, ehdottanut suoraa actionia kesken baari-illan tai kommentoinut kroppani muotoja. Minä kuitenkin koen, ettei minua ole varsinaisesti koskaan seksuaalisesti häiritty. Tiedän, että moni saattaa nyt ajatella, että nuohan juuri ovat häirintää. Että minähän en ole vain ymmärtänyt, mitä on kyse. Vaikka olenkin rekisteröinyt tapaukset, eikä ne kivalle ole tietysti tuntuneet, en koe, että niitä voisi mitenkään rinnastaa asioihin, joita monille muille naisille tapahtuu. Ne ovat ehkä huonoa käytöstä, törpöilyä, mutta ei sellaista, jossa olisi menty ihon (tai paidan) alle. Koenkin, ettei minulla ole oikeutta huudella metoota näillä näytöillä.
Minulla on ystäviä, joita on käytetty ihan oikeasti – fyysisesti ja traumat jättäen – seksuaalisesti hyväksi niin lapsena kuin aikuisenakin. Raiskattu. Koskettu vääriin paikkoihin. Pakotettu ja peloteltu. Minusta se, että joku on kommentoinut peppuani, on yksi kärpäsen kakka tämmöisten karmeuksien rinnalla. Siksi koenkin, että jos jokaisesta huutelusta tai väärästä katseesta alettaisiin #metoo-hengessä uhriutumaan, halventaisi se kaikki ne, jotka ovat kokeneet ihan aitoja hirveyksiä ja seksuaalista hyväksikäyttöä.
Me ihmiset olemme niin helposti virran mukana meneviä. Hyvässä ja pahassa. Somessa leviää kampanjat ja kuvat aina kulloisenkin puheenaineen mukaan. Milloin annetaan tukea Pariisille, milloin rintasyövälle, milloin tytöille. Kaikki tuollainen positiivinen kollektiivisuus on tietysti upeaa, mutta sillä on – kuten minusta #metoo-kampanja osoitti – myös varjopuolensa. Tällaisten somekohujen myötä on helppo uhriutua ja suurennella omat asiansa. Voin vaan kuvitella, millainen olo itselleni tulisi, jos olisin kokenut esimerkiksi raiskauksen ja joku tulisi tekemään itsestään kanssasisartani sillä perustella, että olisi kuullut bussissa lausahduksen: ”mitäs tyttö?”*.
Jotenkin vähän säälittää miehet – jopa näin ultimatefeministinä – koko tämän keissin keskellä. Koska vaikka kuinka puhutaan ihmisistä, onhan tästä tullut väkisinkin nais-miesasettelu. Jokainen seksuaalinen häirintä on liikaa ja tuomittavaa. Mutta pelkään, että juuri kun miehet – ne normaalit ja naista kunnioittavat – on saatu edes vähän puhumaan ja pussaamaan, vie yltiövarovaisuus taas ihmisiä kauemmas toisistaan.
Yhteenveto. Ihanaa, tärkeää ja pakollista, että vaikeista asioista puhutaan. Jokaisen ihmisen subjektiinen kokemus on arvokas, eikä koskaan tiedä, millainen kosketus tai sana jättää toiseen ihmiseen arven. Silti toivon, että asiat säilyisivät – myös niillä hurjilla facebook-kanavilla – perspektiivissä. Koska faktahan – ainakin minun maailmankuvassani – on se, että maailma on pullollaan hyviä ja ihania ihmisiä, jotka halaavat, hymyilevät ja juttelet – jopa flirttailevat – ilman tarkoitusta loukata tai alistaa.
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Asu: Takki, Lindex // mekko, Noisy May
*Keskustelu eräästä Facebook-ryhmästä, jossa kiisteltiin , oliko bussissa lausuttu ”Mitäs tyttö?” seksuaalista häirintää vai ei.
