Mistä tietää, että lapsi tarvitsee silmälasit?

P1011300.JPG

P1011302.JPG

P1011297.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Silmäasema

Minun sydämessäni on heikko kohta silmälasipäisille lapsille. Varmaankin siitä syystä, että olin itsekin sellainen, kuten noista postauksen yläosassa olevista kuvista näkee. Se, joka kaivoi repun sivutaskusta rillikotelon, kun päiväkerhossa alettiin piirtämään. Se, jonka silmälasit vääntyivät pesäpallon osuessa liikkatunnilla päähän ja se, joka jännitti koulubussiin astumista talvipakkasilla: Rillit menivät huuruun kuumasta ilmasta, mutta toisaalta ilman niitäkään en nähnyt bussin vapaille paikoille. Rillirousku, 4ever!

Siksi muistan, kuinka täpinöissäni olin, kun näin jo viime syksynä Silmäaseman Ekaluokkalaiset-kampanjan mainoksen netissä. Jaoin sen jopa omilla Facebook-sivuillani, vaikka oikeasti en jakele siellä nykypäivänä juuri koskaan mitään. Ja mikä ilo, että kampanja jatkuu edelleen. Ekaluokkalaiset-kampanjan idea on selkeä ja aivan loistava: Silmäasema tarjoaa kaikille ensimmäisen luokan aloittaville lapsille ilmaiset silmälasit, mikäli silmälääkäri on todennut niille olevan tarvetta. Tällä teolla Silmäasema haluaa osaltaan tarjota jokaiselle lapselle samat lähtökohdat ja edellytykset onnistua koulutyössä. Koska – näin ikuisena rillipöllönä voin sanoa – että näkemisellä on ihan valtavan suuri merkitys koulutyön miellekyyteen. Ensimmäisen vuoden kokemukset kun luovat pohjan ihan niille kaikille edessä oleville kouluvuosille.

P1011097 (18).JPG

P1011099 (18).JPG

P1011104 (16).JPG

Vanhempana sitä haluaa varmistaa, että kaikki ne asiat, joilla vaan voi auttaa lapsensa ekaluokan alkua, on tehty. Kun F aloitti kaksi viikkoa sitten koulu-uransa, teimme kodin seinälle porukalla ihan listat siitä, mitä ekaluokkalaisen (ja meidän vanhempien) vastuulla on, jotta kouluaamut, -iltapäivät ja -illat menisivät niin, että ne tukisivat oppimista. Aamulla syödään kunnon aamupala, iltapäivällä läksyt tehdään heti kotiin tultua ja illalla taas katsotaan valmiiksi jo seuraavana päivän kamppeet ja repun tarvikkeet. Tämä siis paperilla. Totuushan – ainakin välillä – on sitten toinen juttu.

Silmälasien tarve ei kuitenkaan aina ole niin ilmeinen kuin vaikkapa sen, että seuraavaksi tarvitaan kouluun mukaan liikuntavarusteet tai että pakkasella isketään pipo päähän. Silmäaseman sivuille on koottukin vinkkilista siitä, mistä merkeistä vanhemmat voivat tunnistaa lapsensa tarpeen silmälaseihin. Esimerkiksi päänsäryt ja lapsen istuminen nenä aivan kiinni tv- ja tietokoneruuduissa voi olla merkki näön heikkoudesta. Muut mahdolliset merkit voi lukea täältä. Näköongelmiin liittyvät asiat on tarpeellista tunnistaa, jottei niitä tulkita vahingossa esimerkiksi lukiongelmiksi tai keskittymisvaikeuksiksi.

Terävänäköistä – sanan kaikissa merkityksissä – viikon alkua! Ja erityisesti tarkkuutta lasten näköasioiden suhteen!

-Karoliina-

 

 

Perhe Terveys Vanhemmuus

Missä piileskelee Tampereen tyyligurut?

P8154380.JPG

P8154385.JPG

P8154407.JPG

P8154413.JPG

Olen kirjoittanut monta kertaa siitä, millaisia tyylivaiheita minulla on ollut ja miten lopulta kuitenkin usein päädyn sellaiseen tuttuun ja turvalliseen tennarityyliin ja toisaalta tyttömäisiin romantiikkamekkoihin. Vaikka tykkäänkin vaatteista ja tottakai mietin tyyli- ja kauneusasioita varsinkin ennen juhlatilaisuuksia, en ole koskaan oikeastaan pohtinut sitä, millaisen tyylin haluaisin, mitä pukeutumisellani viestin tai mitä olemukseni kertoo muille minusta. Tyyli on asia, joka on muodostunut ikään kuin vahingossa. Puen päälle asioita, jotka ovat hyviä päällä ja jossa koen oloni mukavaksi.

Siksi minusta onkin aina jotenkin yllättävää, että monesti te blogin lukijat sanotte tykkääväni tyylistäni tai haluavanne tyylipostauksia. Ja vaikka minusta on ihanaa kuvata vaikka vaatteita, on se joka kerta erikoista: Onko tässä minulle tutussa olemuksessa tosiaan jotain sellaista, josta joku toinenkin voi saada vinkkiä? Ja jos joku sanoo pitävänsä tyylistäni, näkeekö ulkopuolinen tyylini enemmän yhtenäisenä linjana kuin itse sen näen?

Ehkä helpompi sanoa se, mitä tyylini ei ole, kuin se, mitä se on. Minun tyylini ei ole missään nimessä seksikäs. Se ei ole klassinen, eikä business. Jos tarkemmin mietin, pukeutumistani leimaa se, että kunhan homma ei vaan mene liian viralliseksi tai korkokenkämäiseksi, kaikki käy. Joku päivä kuljen kultahaalarissa ja hopeakengissä, siitä seuraavana löysissä revityissä farkuissa ja jättihupparissa lippis päässä. Ehkä minun tyyliäni kuvaakin parhaiten se, ettei minulla ole mitään yhtä yhtenäistä tyyliä. Minusta on ihan hurjan hauska leikitellä fiiliksillä, kampauksilla, vaatteiden antamilla viesteillä ja samalla myös omilla rajoillani vaatteiden kautta. Minusta on joskus hauskaa laittaa päälle vaikkapa jotain todella rumaa ja kulkea ihan pokalla kaupungilla. Huvinsa kullakin.

Tampereesta olen huomannut sen verran, että tässä yleisessä katukuvassa naisten pukeutuminen on minusta paljon rajatumpaa kuin Helsingissä. Voisi sanoa, että katuja leimaa sellainen tietty varma klassisuus, jossa ei ole useinkaan tilaa hulluttelulle. Kauniita, huoliteltuja naisia, joilla on farkut, neule, merkkikassi ja tikkitakki. Eikä niissäkään mitään vikaa. Käytän tuota asukokonaisuutta itsekin joskus, mutta se vähän on pistänyt silmään, etten useinkaan täällä bongaa sellaisia tyyliguruja, joiden pukeutuminen hätkähdyttäisi. Itsehän en ole hätkäyttäjä, enkä edelläkävijä, mutta kaipaisin sellaisia omaan näköpiiriini.  Niitä Helsingin katujen rohkeita naisia, joiden tyyli inspiroi, pelottaa, naurattaa ja kiinnostaa. Sellaisiin olisi ihana törmätä joka päivä!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: huppari, Mainio (saatu) // leggarit, Pieces // kengät, Vans (saatu Zalandolta) 
 

Muoti Päivän tyyli Trendit