Opettajat kertovat: Näin ekaluokan aloitus onnistuu. Osa 2.

fabric-657004_960_720.jpg

Haastattelin viime viikolla kuutta alkuopettajaa ja kysyin, millä taidoilla ja tavaroilla ekaluokkalaisen uskaltaa päästää koulutielle. Koska vastaukset olivat niin pitkiä ja kattavia, päätin jakaa vastaukset kahteen postaukseen. Se, mitä reppuun kannattaa pakata, mihin liikkavarusteisiin kannatta varautua ja pariin muuhunkin pieneen isoon asiaan löytyy vastaukset täältä. Mutta nyt jatkuu opejen tarinointi.

 

Saako lapsen saattaa koulun pihaan asti vai tekeekö ulkona palloileva vanhempien meri opettajien aamuvälituntivalvonnasta hankalaa?

”Lapsen voi tuoda aluksi jopa luokan ovelle asti. Kyllä se sitten ilmottaa, kun sun on aika häipyä takavasemmalle

 

Mitkä käytännönasiat helpottavat open, koulun ja oppilaan arkea?

”Vaatteiden nimikoiminen on hyvä. Ja kun tasaisin välein tulee täitä sun muuta, voisi olla hyvä opetella heti alusta alkaen, että hattu pidetään taskussa tai hihassa.”

”Pukeutuminen sään mukaan on aika olennaista. Ja se, että osaa pukea suunnilleen itse. Kotona voisi valmistaa lapsen siihen, että ekalla opetellaan huolehtimaan itse omista tavaroista, kirjoista, vaatteista jne.”

”On kaikkien kannalta kivempaa, jos läksyjen tekoon tulee tietty rutiini. Ne voisi tehdä heti iltapäivällä, eikä väsyneenä iltakahdeksalta. Muutenkin paras palvelus, jonka perhe voi tehdä lapsensa oppimisen kannalta on selkeä ruoka- ja nukkumarytmi kotona.”

 

Mitä ekaluokkalaisen olisi hyvä osata ennen kouluun menoa?

Kengännauhat! Leivän voitelu, ruoan pilkkominen jne.”

” Ruokailu, juuri tuo haarukan ja veitsen käyttö. Niin ja se, että koulussa maistetaan kaikkea.”

”Ja jos lapsi ei osaa vielä tehdä rusettia, silloin olisi hyvä olla vaikka tarralenkkarit. Ope ei vaan ehdi sitoa kaikkien kenkiä yhden välitunnin aikana.”

 

Mitä pitäisi tietää kaveritaidoista?

”Ope ei näe kaikkea mitä luokassa tapahtuu, joten korvat höröllään mahdollisen kiusaamisen suhteen. Ole kiinnostunut lapsen asioista! Hyvä hetki jutella päivän asioista on esimerkiksi iltapalalla/nukkumaan mennessä.”

”Mä aloitan aina aluksi vanhempainillat sillä, että tärkein taito, mitä voi harjoitella ja mihin valmistautua, on hyvän luokkakaverin taidot. Mitä voi tehdä, että koko luokalla ja luokkakavereilla olisi hyvä olla? Miten olla hyvä koulukaveri jokaiselle luokan oppilaalle? Lukemaan ja kirjottamaan opetetaan koulussa, eli ei haittaa, vaikkei osaa lukea. Koulussa kyllä oppii, mutta koko perhe voisi varautua siihen, mitä voisi tehdä, että luokkahengestä tulee hyvä. Niin, että kaikilla on hyvä ja turvallinen ja hyväksytty olo luokassa. Hyvä työrauha ja luokkahenki on koko porukan yhteinen projekti, ja siihen tarvitaan jokaisen panostusta.”

 

Onko jotain, joka kannattaa painaa näiden lisäksi mieleen?

”Kysyvä ei tieltä eksy. Se ohjenuora pätee varmaan ihan millä luokka-asteella tahansa olevaa oppilaaseen ja tämän perheeseen. Jos ei jotain tiedä tai ymmärrä, niin pitää vaan muistaa kysyä. Tosi nopeasti nuo pienet oppivat kyllä koulun tavat. ”

”Haluaisin muistutella, kuinka tärkeää on, että kotona ja koulussa voi aina kertoa aikuiselle jos on jotain mielen päällä. Tietty peruspohjan kaikelle antaa se, että vanhempi on aidosti kiinnostunut ja kannustava lapsen koulun käynnin suhteen.”

”Ei tarvitse jännittää, että kaikki pitäisi osata etukäteen. Kyllä koulussa oppii Paineeton alku, koska ovathan nuo ekaluokkalaiset vielä hurjan pieniä.”

 

Ihanaa koulujenalkuviikkoa! Tästä se lähtee. Tänään oli iltapäiväkerhon vanhempainilta ja huomenna viimeinen lomapäivä. Jännittävää!

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Perhe Vanhemmuus

Onko hiustenpidennykset helvetin esiaste?

P8042597.JPG

P8042600.JPG

P8042603.JPG

P8042613.JPG

Meikkasin tänä aamuna kasvoja luonnonvalossa suurentavalla peilillä. Näin kesän jälkeen – jolloin jostain kumman syystä tämä itsestä huolehtiminen on ollut vähän retuperällä – näky oli aika raaka. Sen olen huomannut jo vähän huonommassakin valossa, että leukaani on ilmestynyt kesän aikana taas iso kasa pieniä ihonalaisia näppyjä. Sellaista taliröpelöä, joka ei koskaan muutu finniksi, mutta joka häiritsee ja tekee ihosta tunkkaisen. Mutta isontava meikkipeili paljasti kyllä muutakin: Silmänympärysiho on aivan kuivaa. Joka ei tietystikään ihme, koska en käytä mitään silmänympärysvoidetta. Toisekseen nenäni oli TÄYNNÄ mustapäitä. Tälle hommalle kyllä pitää tehdä nyt jotain. Tehopuhdistus, mutta myös tehokosteutus. Ja ehkä pienimuotoinen skarppaaminen kotihoidossa. Ehkä enemmän vettä kahvin sijaan (juuri päivän neljäs kuppi menossa ja valveillaoloa takana kolme tuntia).

Minä olen tainnut kirjoittaa tästä ennenkin, mutta olo on aina näin syksyisin kuin siinä vuosia sitten olleessa Itiksen mainoksessa, jossa kesälomilta palaa töihin ja kouluun sellainen peikko, joka täytyy sutia ihmismäiseen kuntoon – tukka harjata, haaremihippihousut vaihtaa farkkuihin ja muutenkin katsoa, ettei ole kauheasti multaa kynsien alla. En tiedä, mikä siinä oikein on, mutta kesällä minun koko olemukseni räjähtää. Ja syksyn tullen kummastuttaa, miten ihmeessä tähän pisteeseen on taas päädytty.

Ihon lisäksi minun on alettava pitää taas kynsipäiviä. Joskus ennen leikkasin ja lakkasin kynnet järjestelmällisesti kerran viikossa. Silloin ei koskaan täytynyt tehdä hommia kymmentä minuuttia pidempään, kun pohja oli kunnossa. Voin sanoa, että nyt ei ole.

Ja kolmas turhanpäiväinen ulkonäköasia. Mun ikuisuusasia – hiukset! Ensinnäkin mietityttää väri. Toisaalta tekisi mieli palata ruskeampaan sävyyn, koska silloin tukankasvatus olisi helpompaa, kun latvoja ei tarvitsisi kuluttaa vaalennuksella. Mutta hitsi kun toisaalta on tehty niin iso duuni tämän vaalennuksen suhteen, ettei haluaisi heittää sitä työtä hukkaan. Joten: Olisi ihanaa saada vielä vähän vaaleampi tukka. Ei mikään granny-harmaa, vaan ennemminkin valkoisempi kuontalo. Mutta tässä on pieni ongelma: Vaikka minun hiukseni ovatkin kestäneet poikkeuksellisen hyvin vaalennusta, ei jatkuva käsittely tietysti tukkaa paranna. Mitä jos käykin niin, että vaalennus estää kasvattamasta pitkää (hyväkuntoista) lettiä? Kun pitkä tukka – niin kivaa vaihtelua kun tämä lyhyt onkin ollut – on vaan se minun juttuni.

Te tiedätte, että minulla on usein ripsipidennykset, mutta kaikkia muita lisäosia kehossa en ole nähnyt omakseni. Kynsien geelauksessakin (jota muuten taas harkitsen) olen jo vuosia halunnut pitäytyä sellaisessa tipittömässä mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Niin sanotussa oman luonnollisen ulkomuodon upgreidauksessa.

No. Nyt kuitenkin olen alkanut miettiä, pitäisikö minun ihan näin vanhalla iällä ottaa – hävettää ehkä edes sanoa tätä ääneen – HIUSTENPIDENNYKSET! En haluaisi mitään överipehkoa, vaan ehkä vain sellaiset 10-15 senttiä pidemmät hiukset. Vaikka minun hiukseni eivät olekaan maailman paksuimmat, olen silti niihin ihan tyytyväinen. En tarvitsisikaan mitään erityistä volyymia tai paksuutta, vaan ennen kaikkea vähän lisää matskua latvoihin.

Mietityttää vaan hirveän moni asia. Kuluttaako pidennys omaa tukkaa? Kasvaako oma tukka yhtä terveenä kuin ennen? Näkyykö kiinnityskohdat? Koska sitä en halua, että ponnarista tai aukiolevasta pehkosta pilkistää koko ajan jokin kiinnike. Se on minusta mautonta. Entä tuntuvatko pidennykset? Minulla on todella herkkä päänahka (saan esimerkiksi hedarin joskus poninhännän käytöstä), enkä halua, että lisätukka tuntuu vaikka nukkuessa. Tai painaa muuten vaan ollessa. Entä paljonko rahaa tähän lystiin menee, mikä on huoltoväli?

Olen toki kysellyt näitä asioita jo ammattilaisiltakin, mutta nyt minä haluaisin tehdä todellisten hiustenpidennysten käyttäjien kokemuksia aiheesta. Joten kertokaa, kiitos!

Nyt suihkun ja jalkojen raspaus-rasvausoperaation saattelemana unille. Tästä tämä ryhdistäytyminen alkaa.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Paita, Noisy May // leggarit, 

Kauneus Hiukset Iho Meikki