Ihan oikeasti. Kukaan, kukaan muu kuin toinen otsiksen kasvattaja ei tiedä sitä tunnekirjoa, joka otshiusten kasvattaminen aiheuttaa!

Se menee jokseenkin näin…

1.vaihe. Shokki ja epäusko. ”Takahiusten ja otsiksen pituusero on 10-100cm. Tämä ei voi olla todellista. Miten olen ajanut itseni tähän tilanteeseen? Enkä kaksi vuotta sitten olisi vain voinut jättää coolio cool otsista leikkaamatta.”
2.vaihe. Kieltäminen. ”Ehkä kun pidän otsahiukseni 24/7 taaksevedettynä noin 15 kappaleella pinnejä ja kilolla hiuslakkaa, koko ongelmaa ei edes huomaa”
3. vaihe. Kaupankäynti. ”Niin ja jos vielä jaksan hetken tätä kasvatusta, säästän tooooodella paljon kampaajakuluissa, kun joka kuukausi ei tarvitse olla kynimässä etuhiuksia kampaajalla. Mitä jos käyttäisin tuon säästyneen rahan vaikkapa matkaan tai ihanaan illalliseen?”
4.vaihe. Syyllisyys. ” Kaikki muut tajusivat vuonna 2012, että otsis on pian last season, mutta meikäläinen ei tulevaisuutta pohtinut. Tyhmä minä. Olen yhtä tyhmä, kuin nyt myös rumakin”
5.vaihe.  Viha. ”Vetäiskö kaljuksi? Saako hiusten vuoksi itkeä? Ihan varmasti vedän kaljuksi! ”
6. vaihe. Masennus. ”En poistu kotoa minnekään, mihin ei saa mennä ilman pipoa. Ihan sama muukin ulkonäkö, tukka pilaa kuitenkin kaiken muun, vaikka kuinka yrittäisi. Söiskö uuden levyn suklaata? ”
7.vaihe.  Hyväksyminen ja toivo. ”No niin. Nämähän on nyt kuitenkin vain hiukset. Ne kasvaa. Joka päivä. Niin ja googlen kuvahausta löytyy sitä paitsi todella mageita  kuvia Sienna Milleristä ja Zooey Deschanelta, joille ylikasvanut otsis käy täydellisesti. Ehkä kasvatusvaihe onkin uusi musta”

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.