Sain viime viikolla Liikenneturvalta tiedotteen, jossa  korostettiin, että ”kolmivuotiaaksi asti lapset matkustavat turvallisimmin selkä menosuuntaan”. Vaikka F on jo ylittänyt tuon kolmen vuoden rajapyykin, ja vaikkei matkustussuuntasuositus uutena tietona tullutkaan, sai tiedote taas pohtimaan yhtä meidän perhettä aika useinkin askarruttanutta pulmaa. Nimittäin erityisen pitkän lapsen kanssa toimimista!

Vaikka F syntyi alle 50-senttisenä, ei mennyt aikaakaan, kun tyttö hurahti pitutta yli 2+ käyrän. Ja siellä hän on puolivuotiaasta asti huidellut, keskivertomittaistaan ikätoveriaan puolitoista vuotta pituudessaan edellä. Vaikkei lapsen koolla tai pituudella muuten olekaan mitään merkitystä, niin turvaistuin-,ratas- ja vaikkapa vaatevalinnoissa erityisen pitkät koivet ovat aiheuttaneet haastetta. Esimerkiksi F:n ollessa vielä aivan pullea pieni taapero en meinannut löytää hänelle konttaukseen sopivia vaatteita, kun senttikooltaan sopivat vaatteet olivat jo tarkoitettu kävelypuuhiin ja vaipattomaan eloon. Myös F:n nukkuessa vauvana vaunuissa päiväuniaan, päänvaivaa aiheuttivat vaunukoppien pituudet. Lapsen jalat kun alkoivat pian retkottaa kopan reunan yli.

Olemme olleet – kuten varmasti poikkeuksetta kaikki suomalaiset – aika tiukkoja automatkustamisen turvallisuusaspekteista, ja muistan, kuinka harmittelin sitä, että F tuli siirtää turvakaukalosta iän mukaan liian aikaisin turvaistuimeen, koska hän ei vain kerta kaikkiaan enää mahtunut vauvan kaukaloon, vaan jalat rötköttivät aivan liian pitkällä, ja selkä tuuppaantui väärään asentoon. Samoin selkä menosuuntaan matkustaminen meidän tuli lopettaa sekä kaukalon, että myöhemmin BeSafe-istuimen ansiosta liian aikaisin, kun F:n jalat eivät vain mahtuneet siihen tilaan, joka istuimen ja auton selkänojan väliin jäi.

Liikenneturvan lähettämässä tiedotteessa turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara kertoi, ettei se, että lapsi joutuu istumaan jalat koukussa, ole vaarallista, saatika sitten syy vaihtaa lapsen istuinasentoa kohti menosuuntaa. Hän on varmasti 100% oikeassa, jos vain miettii lapsen turvallisuutta. Mutta aivan aukoton, ihan käytännössä, tämä asia ei kuitenkaan ole. Me olemme matkustaneet koko F:n olemassaolon ajan monta kertaa kuussa tuntien ajomatkoja, ja jos lapsi joutuu koko ajan olemaan polvet koukussa, huonossa asennossa, voi autolla liikkuminen mennä tuskaiseksi. F:n kohdalla se tarkoitti loppumatkojen itkuisuutta ja kiemurteluyrityksiä. Isompana lapsena loppumatkan turhautunutta kiukkua ja asennon huonoudesta valittamista.

Nykyisin F matkustaa nenä menosuuntaan, Graconin isojen lasten istuimessa, jossa vöinä toimivat auton omat turvavyöt. Harmitti, kun jouduimme luopumaan testivoittaja BeSafesta, kun F kasvoi siitäkin yli jo viime vuonna. Ikänsä mukaan kun siinä olisi voinut istua vielä vuosia.

Pitkän lapsen kanssa vaate- ja aikanaan myös ratasasiat tuottivat vain  päänvaivaa, mutta turvallisuusasiat jopa vähän pelottavat. Haluaisi tehdä oikein ja mahdollisimman turvallisesti, mutta standardikoosta poikkeavan neidin kanssa on sovellettava sääntöjä.

Onko teillä kokemusta siitä, että keskivertokoosta poikkeavan lapsen kanssa jotkut käytännönasiat ovat olleet hankalia, ja ennen kaikkea: Kuinka olette järjestäneet ne? Entä voiko lapsen pienuus olla myös joskus ongelma? Itse jotenkin kuvittelen, että pitkä lapsi on tässä suhteessa ongelmallisempi kuin erityisen pieni.

Niin ja hei: Kesää varten voitte vinkata jo pitkille lapsille sopivista pyörän istuimista! Me tykkäämme liikkua kesäisin pyörällä paikasta toiseen, ja 4-vuotias ei vielä voi vetää kymmenien kilometrien lenkkejä kanssamme.

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.