Heipparallaa,

vielä ennen Neiti-F:n syntymää en ollut mikään luomu-tyyppi. Rakastin ripsipidennyksiäni, vetelin naamaan supertökkömeikkejä ja värjäsin hiuksia. Ostelin paljon kertakäyttövaatteita ja en miettinyt kulutusvalintojani juuri yhtään.

En tiedä mistä johtuu, mutta vuosien saatossa olen alkanut kääntyä yhä enemmän luomun puoleen monessakin asiassa. Olen ollut ilman tekoripsiä keväästä, hiuksia en ole värjännyt puoleentoistavuoteen ja kosmetiikkalaukkuni on täyttynyt mineraali- ja luomumerkeistä. Myös vaateostoissa olen hinnan tai merkin sijaan alkanut tuijottaa materiaalitietoja: Kestääkö tämä aikaa ja pesuja? Kuinka hyvin asu 0n muunneltavissa?

En tiedä, mistä muutos minussa on johtunut. Ehkä olen osittain laiska: en jaksa käydä kauneushuolloissa. Toisaalta olen alkanut miettiä, että olisi kiva pyrkiä laatuun ja todellisiin valintoihin kertakäyttötuotteiden ja -elämän sijaan. Ja niin, onhan se tietysti kiva, kun rahaakin säästyy (tosin laatu kyllä maksaa, mutta maksaahan se myös itsensä takaisin).

Nyt olen alkanut edellisistä huomioistani huolimatta taas haaveilla hiusvärin perään. Ja ne ripsetkin taas houkuttelisivat, kun katson synkkinä syysaamuina juuri sängystä reväistyä pärstääni. En tiedä, onko kyse iän tuomasta naaman rupsahtamisesta vai kipeyskierteestä, mutta se hehkeä ja pirteä naama – ainakin luomunaama – taitaa olla historiaa.

Saa nähdä, annanko itselleni luvan retkahtaa taas naisten kauneushömppäilyyn, vai hyväksynkö tositilanteen. Jotenkin uusi väri vaan voisi piristää syksyä 🙂

Kuvissa Neiti-F muuten availee Hanksalmen mummolta tullutta postipakettia. Mummolla on tapana lähettää Neidille joka viikko kortti tai pieni paketti, ja siksi Neiti aina odottaakiin ”kisu-kootti postista Maajaa-mummolta”.

Hauskaa sadepäivää!

Terkuin: Karoliina

Kuvat:

Eepi, i-phone 4

Neidin asu:

paita, Pomp de Lux (muuten uusi suosikkimerkki!)

Karkin paita:

Gina Tricot

Moikkis,

tämmöistä tunnelmaa TAAS täällä. Eepin jalka kyllä paranaa, mutta pirun hitaasti. Uusi potilas on Neiti-F 🙁 Kuumetta ja mitä todennäköisimmin munuais(tai virtsa-)tulehdus. Tai ehkäpä angiina. Takana kaksi lääkärireissua vuorokauden sisällä. Onneksi on lapsivakuutus ja ihana huikean hyvä Lahden Mehiläinen!!

Tätä yhtäjaksoista sairastelua on kestänyt nyt jo kohta 8 viikkoa, joten homma alkaa vähän kyllästyttää! Toisaalta tämä on jo niin surkuhupaisaa, että tuntuu, että Eepin ja mun huumorintaju on vaan kasvanut viikkojen saatossa 🙂 Kun on oikein ankeaa, ei kannata ainakaan enää pahentaa tilannetta synkistelyllä.

Jos taudeista jotain positiivista vielä hakee, niin ainakin se täytyy todeta, että olen alkanut taas ajaa autolla. Omat Helsinkivuoteni 2005-2011 tekivät nimittäin sen, että julkiseen liikenteen ollessa huippu, en ajanut autoa vuosiin. No sitten kun muutimme takaisin tänne sporakiskojen ulkopuolelle, jäi autohannailu päälle.

Kun pari viikko sitten Esko loukkaantui, ei minulla ollut kuitenkaan enää muuta mahista, kun hypätä auton rattiin. Ja hyvinhän se on lopulta mennyt (kop, kop)! Autoilu onkin ollut ihan kivaa, ja olen kokenut sen jopa ihan vapauttavana: Jos haluan mennä ostamaan vaikkapa kanervan pihamaalle, sen kun vain karautan kukkakaupalle.  Ehkä pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri minulle.

Parempaa huomista toivonpi meille!

-Karkki-

p.s. Kun olimme eilen lähdössä taas lääkärikierrokselle, Eepi tokaisi (ja vielä aivan tosissaan) kuinka kivaa on käydä välillä tuulettumassa kodin ulkopuolelta. Kiteyttää aika hyvin sen, kuinka jännää meidän elämä on viime viikkoina ollut 😀