Rauhaa! Arvonnassa 5 purkillista Rauhaa!

// Kaupallinen yhteistyö: Rohtos Labs // 

Kun mä sain tässä syksyllä diagnoosin lektiiniten puutoksesta, päätin, että tekisin kaikki ne toimenpiteet, jotka kokisin edistävän terveyttäni. Vaikka itse sairaudelleni en mitään voisi, voisin toki edesauttaa sitä, etten ehdoin tahdoin keräisi itselleni huono oloa ja sairasteluja.

Mietin, mitkä asiat tekisivät minulle hyvää (ja mitä minun tulisi niin ollen lisätä elämääni). Siihen listaan kuuluivat niin hyvä ruoka, sopiva liikunta, riittävät unet kuin hyvät ihmissuhteetkin. Samaan kasaan päätin lisätä myös hyväksi havaitut – ja välillä osin unohdetut  – ravintolisät ja vitaaminit. Sekä tietysti sen, että pesisin käsiäni vieläkin tiheämmin.

Muistatte varmasti, kun kirjoitin kesällä oululaisen Rohtos Labsin Matcha-kapseleista, joihin ihastuin kesän alussa, ja joita vetelen edelleen tänäkin päivänä kahden aamukapselin annostuksella. Rohtos Labs on oululainen yritys, joka on tuonut markkinoille Suomessa suunnitellut ja valmistetut, täysin lisä- ja täyteaineettomat lisäravinteet. Tuotteet, joiden tarkoitus on auttaa pitämään vartalo ja samalla myös mieli tasapainossa ja hyvinvoivana.

Se, missä Matcha antaa voimaa päiviin, olen alkanut käyttää ikään kuin Matchan vastaparina Rauha-nimistä Rohtos Labsin valmistetta aina iltaisin. Ja koska minä olen vain ERITTÄIN tyytyväinen käyttäjä, mutta en asian ammattilainen, päätin haastatella Rohtos Labsin toimitusjohtajaa, Marko Mäkistä siitä, mitä tämä Rauha oikeasti on. Ja mitä muuta meidän tulisi tietää siitä. 

 

Kertoisitkö Rohtos Labsistä muutamalla sanalla?

Rohtos Labsin tavoitteena on auttaa tekemään ihmisten arjesta aistein havaittavasti parempaa.

Yhtiömme suunnittelee ja valmistaa ravintolisiksi luokiteltavia mikroravinnetuotteita, joista jokainen on suunniteltu tukemaan tiettyä ruumiintoimintoa tai hyvinvoinnillista tavoitetta.

Käytämme ainoastaan erittäin korkealaatuisia raaka-aineita. Kapseliemme kuorilot ovat selluloosaa ja tuotteemme koostuvat 100% vaikuttavista aineista, eikä niissä ole lainkaan lisä-, täyte- tai säilöntäaineita. Hoidamme koko tuoteprosessin itse suunnittelusta ja testauksesta raaka-aineiden hankintaan ja tuotteiden valmistamiseen.

 

Mikä tuote Rauha oikein on?

Rauha on kapselimuotoinen kotimainen ravintolisä, joka on suunniteltu helpottamaan voimia kuluttavien arjen stressitekijöiden vaikutusta elimistöön, samanaikaisesti toimintakykyä parantaen. Se on suunniteltu yhtäältä vaikuttamaan stressihormonitasoihin ja ärsykevasteeseen, sekä toisaalta energisoimaan ja kohottamaan mielialaa.

Rauha on suunniteltu lähtökohtaisesti käytettäväksi 15 päivän kuurina eli pakkaus kerrallaan. Osalla ihmisistä havaittavat vaikutukset ovat välittömiä, riippuen henkilön metabolisesta tilanteesta. Vaikutukset kumuloituvat pidemmässä käytössä.

 

Mihin Rauhaa voi  käyttää?

Rauha tarjoaa haittavaikutuksettoman keinon vaikuttaa stressiin kaikille enemmän tai vähemmän stressaantuneille aikuisille, jotka eivät pysty nykyisessä elämäntilanteessaan välttämään stressin aiheuttajia. Stressin lievittäminen ajoissa on parempi vaihtoehto kuin jälkikäteinen hoitaminen stressin ehkä jo muututtua krooniseksi.

 

Kuinka Rauha eroaa perusmelatoniinista ja unilääkkeistä?

Rauha ei sisällä melatoniinia. Melatoniini on varsin spesifi unihormoni, jonka käytön pääasiallisena tavoitteena on edesauttaa nukahtamista vaikuttamatta mahdollisten nukahtamisongelmien syihin.

Rauha toimii astetta yleisemmällä tasolla – se ei väsytä sinällään, mutta tekemällä olosta levollisemman se voi edesauttaa myös nukahtamista ja unen laatua. Rauha ei myöskään väsytä tai turruta oloa seuraavana päivänä.

Toisin kuin useimmat lääkkeet, Rauha on tarkoitettu tilanteisiin, joissa stressihuolto on tarpeen, mutta ihminen ei kuitenkaan ole modernin lääketieteen näkökulmasta “sairas”. Kliinisissä unettomuustilanteissa suosittelemme kääntymään lääkärin puoleen, ja niissä mahdollinen lääkkeiden käyttö perustuu lääkärin diagnoosiin.

 

Mitkä ovat Rauhan merkittävimmät vaikuttavat aineet ja mihin ne vaikuttavat ihmisessä?

Rauha ei perustu yksittäiseen vaikuttavaan ainesosaan, vaan toisiaan tukevaan, samansuuntaisesti vaikuttavaan ainesosakokonaisuuteen.

Sen aineosat voi jaotella niiden ensisijaisen vaikutusmekanismin mukaisesti:

 

  • Ashwagandha ja vihreä tee ovat paljon tutkittuja ja laajasti käytettyjä rohdoskasveja, joiden keskeiset vaikuttavat aineet kuten withanolidit, EGCG ja teaniini vaikuttavat hermostoa ja muuta elimistöä rauhoittavasti usean eri aineenvaihduntareitin kautta. Käyttämämme Ashwagandha ja vihreä tee ovat uutteita eli tiivistetyssä muodossa ja niiden vaikuttavat ainesosat on standardisoitu tiettyyn pitoisuuteen.
  • Tyrosiini sekä B6- ja B12-vitamiinit vaikuttavat  puolestaan ensisijaisesti energisoivasti ja mielialaa tukevasti. Vitamiineista käytämme niiden ns. bioaktiivisia muotoja, joissa ne imeytyvät erittäin tehokkaasti ja ovat jo valmiiksi sellaisissa olomuodoissa, joissa keho voi hyödyntää niitä suoraan.
  • Piperiinin, joka on mustapippurista löytyvä flavonoidi, roolina on tehostaa muiden aineiden imeytymistä ja nostaa siten niiden pitoisuuksia verenkierrossa ja keskushermostossa.

 

Minkä lisäravinteen pariksi Rauha sopii parhaiten?

Rauha on erittäin hyvin yhteensopiva Matcha-tuotteemme kanssa. Sen vaikutukset tukevat Rauhan vaikutuksia.

Rohtos Labsin Matcha on vihreän teen monipuolisiin terveysvaikutuksiin perustuva formulaatio, joka on tarkoitettu päivittäiseen kehon ja mielen huoltoon ja jonka kohdalla on panostettu eritoten tehostettuun imeytyvyyteen. Näin talvella on syytä mainita Matchan ihoa nuorentava, kosteuttava ja sen elastisuutta lisäävä vaikutus, joka on varsin huomattava.

Muista ravintolisistä suosittelemme Rauhan pariksi hyvin imeytyvässä kelaattimuodossa olevaa magnesiumia ja laadukasta Omega-3 -rasvahappovalmistetta riittävinä annoksina.

 

Kenelle suosittelet Rauhaa?

Rauha on turvallinen, valmis kokonaisuus ja sellaisena helppokäyttöinen tuote, joka soveltuu niin tavalliselle aikuiselle kuluttajalle kuin ravintolisiin enemmän perehtyneelle. Se on laadultaan alan ehdotonta kansainvälistä kärkeä.

Rauhan asiakkaissa on varsin tasapuolisesti miehiä ja naisia. Ruuhkavuosia eläviä perheellisiä, työperäisestä stressistä kärsiviä, yrittäjiä ja freelancereita, keskushermostoaan tasapainottavia biohakkereita, voimaakkaampia lääkkeitä elämäntilanteessaan välttäviä jne.

 

Sellainen hyvinvointipläjäys tähän iltaan. Isketään lopuksi vielä arvonta pystyyn. Rohtos Labs haluaa toivottaa blogin lukijoille Rauhaa ja Rauhallista joulua, joten arvon 5 purkillista Rauhaa. Kirjoittamalla minkä tahansa ”hep-höp-täällä” tuohon kommenttikentään, olet mukana arvonnassa. Arvonta-aikaa perjantaiaamuun, 23.11.2018 klo 7.00 asti.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Kommentit

Sinianuannika (Ei varmistettu)

Stressihörhö opettaja uupumuslomalta hep! I need this so bad.

Sandrao (Ei varmistettu)

Mukana! Uskoisin että rauha olisi täydellinen juuri tähän elämän vaiheeseen.

Suis (Ei varmistettu)

Mukana!

Anna (Ei varmistettu)

Ehdottomasti mukana! Tämä vauva-aika on ollut yhtä vuoristorataa niinkuin sen kuuluukin olla. Ja kyllä, minä todella tarvitsen rauhaa :) :) :)

Mariiaaa (Ei varmistettu)

Mukana!

Taya (Ei varmistettu)

Mukana! Olisi tarvetta molemmille tuotteille :)

Kulkunen (Ei varmistettu)

Stressitön rauha mulle kans! Noi tokaluokkalaiset imee mut kuiviin!
t. Ope, jolla on jo aamukampa joululomaan

Tiina-Leena (Ei varmistettu)

Tarvin! :)

Stressipallo (Ei varmistettu)

Ah rauhaa kiitos tänne yksi purkillinen!

Heikkis (Ei varmistettu)

Minulle, pliis! :)

Neak (Ei varmistettu)

Kuulostaapa kiinnostavalta. Mukana!

Havu (Ei varmistettu)

Mukana!

Sanna S (Ei varmistettu)

Mukana!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mukana, olisi tarpeen näissä syksyn kiireissä

Tilli80 (Ei varmistettu)

Ruuhkavuosimutsina tarvitsisin tätä kipeästi - mukana!

Sanna81 (Ei varmistettu)

Vähän skeptinen näihin mutta hep höp nyt si

Ellu84 (Ei varmistettu)

Ehdottomasti mukana. T. Stressi-Erkki Oulusta :)

Hellu11 (Ei varmistettu)

Mukana!

Iisaa (Ei varmistettu)

Mukana!

Maristiina (Ei varmistettu)

Tarpeeseen tulisi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hephep!

Rauhaa, joulurauhaa!

Ekertaa2 (Ei varmistettu)

Pyörittelin tätä purkkia jo kerran kädessä, mutta jätin vielä hyllyyn. Ehdottomasti mukana siis!

Saw (Ei varmistettu)

Kaikki nämä biohakkereiden jutut kiinnostavat, joten ehdottomasti mukana arvonnassa.

Lee (Ei varmistettu)

Kyllä tulis tarpeeseen!

SKJ (Ei varmistettu)

Tarviiiiiin!

Hanna-Banana (Ei varmistettu)

Oi, miten sopiva hetki tällaiselle olisikaan! <3

Kaisa12 (Ei varmistettu)

Mukana!

Aanu (Ei varmistettu)

Oi, mukana! :)

Sannamarianna (Ei varmistettu)

Hep! :)

SaaraL. (Ei varmistettu)

Olisi mielenkiintoista testata.

Nava (Ei varmistettu)

Oih, mielenkiinnolla lähtisin kokeilemaan!

sirpa h (Ei varmistettu)

Niin mukana, täytyy varmaan tilata jos arvonnassa ei onnista.

Satuuuu (Ei varmistettu)

Mukana! Tulisi tarpeeseen..

KatyaR (Ei varmistettu)

Mukana! Olisi kiva kokeilla!

Simsu (Ei varmistettu)

Huhh, mukana!!

piipa (Ei varmistettu)

Hip. Mukana!

Ek (Ei varmistettu)

Mukana. Puolisolle menisi

Räiskäle (Ei varmistettu)

Stressitön joulu anopille! Mukana siis

Hempukka (Ei varmistettu)

Mukana

Mukana

Camillla (Ei varmistettu)

Hep!

Mabushka (Ei varmistettu)

Mä oon niin rauhan tarpeessa! Mukana!

Marielina (Ei varmistettu)

Mukana!

HennaH30 (Ei varmistettu)

Minulle Rauhaa, joulurauhaa:)

Joha (Ei varmistettu)

Mukana!

Helivia (Ei varmistettu)

Mukana! Pienen vauvan kanssa touhutessa ja vanhemmuuteen totuttelemisessa Rauha tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

-MS- (Ei varmistettu)

Hep! Hep!

NooraHoo (Ei varmistettu)

Mukana! :)

Selma54 (Ei varmistettu)

Hep! Mukana :)

Pages

Kommentoi