Seksuaalista häirintää vai harmitonta läppää?

vintage-1892136_960_720.png

Olen seurannut tässä pidemmän aikaan keskustelua sanojen tasolla käytävästä seksuaalisesta häirinnästä. Luin jo kuukausia sitten Hesarista jutun, jossa Ronja Salmi kertoi suhtautumisestaan härskiin sähköpostiviestiin*. Viime viikkoina olen seurannut keskustelua, jota on käyty Nikke Ankaran Vain elämää -möläytysten osalta.

Minun täytyy myöntää, että olen aika hämmentynyt. Yleensä minulla on hyvinkin tarkat ja (liiankin?) ehdottomat mielipiteet koskien naisasioita, tyttöjen kohtelua ja seksuaalisen toiminnan ja keskustelun sukupuoliroolitettuja asetelmia. Mutta tämä sanallinen seksuaalinen häirintä on asia, jonka kanssa en tiedäkään, mitä ajatella tai miten toimia. En edes tiedä, onko se edes häirintää joka kerta?

Olen koko elämäni, lapsesta asti, ollut se tyttö, jolla on paljon poikia kaverina. Ja vielä edelleenkin kuulen tasaisin väliajoin, kuinka huulipunan, kimeän äänen ja pitsimekkojen takaa paljastuu ”äijä”. Nuorempana tuo äijittely ei minua yllättänyt. Tiesin, etten ollut se tyttö, joka kirkui ensimmäisen hämähäkin nähtyä ja muutenkin maalla kasvaminen teki minusta – varsinkin helsinkiläisten silmissä – epätyttömäisen. Hyvän jätkän. Ja hyvät jätkäthän eivät järkyty ensimmäisestä härskistä läpästä.  

Nykyisin koen olevani paljon enemmän naisellinen ja tyttömäinen kuin koskaan aikaisemmin, joten olenkin miettinyt, mistä äijämäisyyteni nykyisin näkyy, kerran saan siitä edelleen kommentteja. Siinä, että sanon mielipiteeni kainostelematta? En kavahda ronskia kielenkäyttöä tai päästelen ärräpäitä silloin, kun tilanne sitä mielestäni vaatii?

Yksi äijämäinen piirre on – nyt kun mietin tätä seksuaalisen häirinnän keskustelua ja omaa historiaani – se, että kuullessani ronskin läpän, tytöttelyn tai jopa vartalooni tai naiseuteeni liittyvän heiton, harvemmin otan sitä tosissani. Joskus nauran, jos läppä on oikeasti hauska. Joskus taas – kuten teinit sanovat – servaan kommentin heittäjän vastakommentillani niin, että käy selväksi, että minulle puhuta noin. Ja kuinka sen teen? Lausumalla vähintään yhtä törkeän miehuuteen liittyvän kommentin takaisin. En siis ole yhtään sen parempi kuin ensimmäisen kommentinkaan heittäjä.

Oikeastaan vasta tämä viimeaikainen keskustelu sanallisesta seksuaalisesta häirinnästä on saanut minut pohtimaan, että noissa ”läpällä” ja läpällä heitetyissä kommenteissa olisi jotain väärää. Julkinen keskustelu on saanut minut heräämään siihen tosiseikkaan, että olen tainnut hyväksyä montakin aika karmeaa kommenttia siitä syystä, etten ole halunnut olla tylsä ilonpilaaja, vaan ennemminkin se hyvä jätkä, jonka seurassa ei tarvitse sensuroida puheitaan. Ollut vähän ylpeäkin siitä, että vaikka muiden naisten seurassa kaveriporukan miesten jutut muuttuvat, moni heistä tietää, että minun kanssani niin ei tarvitse tehdä.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki nuoriin, niin tyttöihin kuin poikiinkin, kohdistuvat seksuaalissävytteiset heitot ovat täysin tuomittavia. Fyysinen koskemattomuus on vaatimus ja muutenkin se, että kenenkään omalle niin fyysiselle kuin henkisellekään reviirille ei saa ilman lupaa astua. Silti – huonon huumorin ystävänä – en voi välillä olla nauramatta nasevalle läpälle, jonka joku heittää koskien minua itseäni. Joskus tuntuu, että se, että toisesta saa vitsailla, onkin yksi läheisyyden ja luottamuksen merkki. Silloin molemmat tietävät aidosti, että kunnioitusta löytyy, joten huumorilla voi vetää joskus myös överit. Enkä nyt todellakaan puhu vain seksuaalissävytteisistä jutuista, vaan ylipäättään kaikista, jotka jossakin tilanteessa voisivat loukata kuulijaa, mutta turvallisessa ympäristössä niille voi nauraa porukalla. On ollut työkaveri, jonka (muka)vanhuudesta on heitetty vitsiä ”oliko talvisodan aikaan millainen opetussuunnitelma?” tai ystävä, jonka murre on ainaisen naureskelun kohde.

Kuullessani ensin Nikke Ankaran puheet Vain elämässä tuomitsin ne täysin. Vitsi mikä sovinistitörppö! Sitten aloin miettiä, voiko kyseessä olla sittenkin ihan viaton vitsin heitto? Se, että vähän sosiaalisesti tökerö Ankara ei vaan muulla tavoin osaa kertoa Petralle tämän olevan kiva tyyppi? Ja Petraa taas ymmärtää, mikä on limaisen jutun syvin merkitys, eikä ota asiasta nokkiinsa? Hymyilee Ankaralle ja viestii sillä tavalla, että ”minäkin pidän sinusta, kamu”. Koska sillä tavallahan me ihmiset teemme: Kun tunnemme toisen, annamme anteeksi montakin hölmöä, kulmikasta tai tyhmää läppää, jos tiedämme, että niiden alla on kultainen sydän. Että verbaliikka ei nyt vaan ole tuon minun kaverini vahvin juttu.

No. Oikeasti en tiedä, mikä on Ankaran ja Petran keissi. Enkä tiedä, mikä on juttujen tausta tai lopullinen totuus. En myöskään tiedä, olenko maailman huonoin feministi, jos edelleen tökerö vitsi naurattaa tai itse heitän naiskavereilleni kommentin hyvistä miesten pakaroista. Ehkä se on todella väärin. Tai sitten ei. Ehkä joskus saa olla sosiaalisesti epäkorrekti ja himppusen tökerö.

Kertokaa näkökulmanne! Ehkä se auttaa minuakin päättämään, mitä mieltä olen koko tästä aiheesta. Ehkä se avaa monen muunkin silmät.

-Karoliina-

* Lähde, HS, 20.1.2017 

Kuva: Pixabay 

Kommentit (13)
  1. Karoliina T
    23.5.2017, 19:40

    Mulla oli myös joskus ennen tapana olla ”hyvä jätkä” noissa tilanteissa. Tuon kaltaiset kommentit tuntuivat törkeydestä riippuen vähän tai erittäin pahoilta omasta tai jonkun toisen puolesta. Silti sitä vaikeni, koska tuollainen käytös on niin yleistä. Kai sitä jotenkin nuorempana luuli, että niin sen kuuluu ollakin.

    Kunnes sain elämänkokemusta ja tapasin ihmisiä, jotka eivät käyttäytyneet moisella tavalla, eivätkä hyväksyneet moista käytöstä. Kävin läpi pitkän prosessin, jonka aikana juuri tuollaiset harmittoman kuuloiset kommentit saivat erittäin negatiivisen sävyn mielessäni. Vaikka se on kulttuurissamme jopa hyväksyttävää, tai ainakin aivan tavallista, että miehet kokevat oikeudekseen sanailla härskejä vähän kenelle naiselle tahansa, se ei ole oikein. Suomi on tasa-arvoisimpia maita, mutta silti myös meillä täällä on omat kulttuuriset epäkohtamme, joihin pitää puuttua. Aina kun voi asiat olla vähän paremmin.

    Olen kovin monien mielestä tylsä ihminen, kun loukkaannun härskeistä, harmittomiksi naamioiduista sanoista. Uskon kuitenkin, ettei tuollainen käytös lopu ainakaan vaikenemalla. Jotkut, ehkä myös kohun keskipisteenä oleva Ankara, puhuvat moisia ilman ilkeitä aikeita. Puhuvat sellaisia vain siksi, että se on kulttuurisesti hyväksyttyä ja joissain piireissä miesten oletetaankin käyttävän kyseistä ”locker room talkia”. Ehkä osa tällä tavalla puhuvista kuitenkin pysähtyy ajattelemaan asiaa kun se nostetaan esille ja sitä paheksutaan julkisesti, ja lopettaa nuo tölväisyt, kun ymmärtää, että ne voivat jotain loukata. 

    Vain epäkohdat näkyväksi tekemällä asioihin voidaan vaikuttaa. Vaikeneminen ei muuta mitään.

    Terkuin kaimasi Karoliina

    http://suutarinlapsilla.com

  2. Karoliina T
    23.5.2017, 19:40

    Mulla oli myös joskus ennen tapana olla ”hyvä jätkä” noissa tilanteissa. Tuon kaltaiset kommentit tuntuivat törkeydestä riippuen vähän tai erittäin pahoilta omasta tai jonkun toisen puolesta. Silti sitä vaikeni, koska tuollainen käytös on niin yleistä. Kai sitä jotenkin nuorempana luuli, että niin sen kuuluu ollakin.

    Kunnes sain elämänkokemusta ja tapasin ihmisiä, jotka eivät käyttäytyneet moisella tavalla, eivätkä hyväksyneet moista käytöstä. Kävin läpi pitkän prosessin, jonka aikana juuri tuollaiset harmittoman kuuloiset kommentit saivat erittäin negatiivisen sävyn mielessäni. Vaikka se on kulttuurissamme jopa hyväksyttävää, tai ainakin aivan tavallista, että miehet kokevat oikeudekseen sanailla härskejä vähän kenelle naiselle tahansa, se ei ole oikein. Suomi on tasa-arvoisimpia maita, mutta silti myös meillä täällä on omat kulttuuriset epäkohtamme, joihin pitää puuttua. Aina kun voi asiat olla vähän paremmin.

    Olen kovin monien mielestä tylsä ihminen, kun loukkaannun härskeistä, harmittomiksi naamioiduista sanoista. Uskon kuitenkin, ettei tuollainen käytös lopu ainakaan vaikenemalla. Jotkut, ehkä myös kohun keskipisteenä oleva Ankara, puhuvat moisia ilman ilkeitä aikeita. Puhuvat sellaisia vain siksi, että se on kulttuurisesti hyväksyttyä ja joissain piireissä miesten oletetaankin käyttävän kyseistä ”locker room talkia”. Ehkä osa tällä tavalla puhuvista kuitenkin pysähtyy ajattelemaan asiaa kun se nostetaan esille ja sitä paheksutaan julkisesti, ja lopettaa nuo tölväisyt, kun ymmärtää, että ne voivat jotain loukata. 

    Vain epäkohdat näkyväksi tekemällä asioihin voidaan vaikuttaa. Vaikeneminen ei muuta mitään.

    Terkuin kaimasi Karoliina

    http://suutarinlapsilla.com

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *