Uudenvuodenlupauksen lunastus, sensuroimaton näppynaama + arvonta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Muistatteko, kun kirjoitin uudenvuodelupauksiini siitä, että alan juoda vettä enemmän?

Innostuin aiheesta ennen vuodenvaihdetta hirveästi, kun näin tämän facebookissa kiertäneen DailyMailin lehtijutun naisesta, jonka ulkonäkö ja varmasti myös koko olotila muuttuivat, kun hän joi ainoastaan kuukaudenpäivät tarpeeksi, eli suositusten mukaisesti, vettä. Siinä joulusyöntipöhötyksessä freesi vesiasia tuntui tulevan kuin tilauksesta!

Tuntuu hassulle, että niin yksinkertaisen asian kuin vedenjuonnin voi unohtaa niin helposti. Ja kyllä kuulkaas voi. Ainakin minulta! Kun mä mietin, kuinka paljon päivässä juon vaikkapa kahvia, sen määrä on yleensä ainakin kolminkertainen määrä siihen nähden, paljonko puhdasta vettä juon. Ja niiden suhdelukujenhan pitäisi mennä luonnollisestikin aivan toisinpäin.

Nämä tässä postauksessa otetut naamakuvat on otettu 1.1.2015. Päivänä, jona aloitin vedenjuonnin tehostamisen. Tai siis niin tarkoitus oli, mutta pitkälle tammikuuhun jatkuva loma kyllä sotki terveyssuunnitelmaani niin, että aloitin projektin oikeasti kunnolla vasta viime viikon loppupuolella, kun työt ja arki alkoivat. Tuntui jotenkin helpommalle aloittaa tämä uusi elämä vasta arkirutiinien alettua.

Ensimmäiset päivät kittailin ihan perusvettä, mutta sitten eteeni rävähti blogikampanja, joka ei todellakaan olisi voinut tulla parempaan väliin. SodaStream haastoi minut nimittäin mukaan #sodastreamvesihaaste –kampanjaan, jossa ihmisiä kehotetaan juomaan kuukauden ajan vettä riittävästi, eli noin litrasta puoleentoista litraa joka päivä.

#sodastreamvesihaasteese ei siis ole pelkästään vain mikään bloggaajahaaste, vaan se on avoin teille jokaiselle. Jos freesimpi naama, terveempi keho ja huikeat palkinnot kiinnostavat, toimi näin:

  1. Juo neljän viikon ajan (12.1.-8.2.2015) riittävästi vettä ja ota viikoittain myös kuva itsestäsi ja/tai vesilasistasi Instagramiin tunnuksin #sodastreamvesihaaste ja @sodastreamsuomi. Jaa samalla myös fiiliksiäsi vedenjuonnin suhteen.
  2. Pistä sormet ristiin ja toivo, että olet yksi SodaStream –skaban voittajista. Joka viikko Instagramin #sodastreamvesihaaste –toimijoiden kesken arvotaan nimittäin yksi SodaStreamin Play-laite. *
  3. Ja jos oikein pääpalkinto kiinnostaa, tee kasvoistasi kollaasi Instagramiin (vierekkäin siis lärvit viikoilta 1. Ja 4.) ja jaa se Instaan samoin tunnistein kuin kohdassa 1, viimeistään 13.2.2015 mennessä. Näiden kollaasinaamojen kesken arvotaan vielä viisi pääpalkintoa, jotka sisältävät Play-laiteen, 2, kpl Fuse-juomapulloja, 4 kpl hiilidioksidipulloa ja 4 kpl makuvesiä. **

Meikäläisten vedenjuontihaastetta kannustaa nyt keväinen aurinko keittiössämme, juurikin tuo arvonnoissakin mukana oleva Play. Kyllä se vaan niin on, että vaikka vesi itsessäänkin on hyvää, saa juominen ihan uutta potkua hiilihapoista ja pienistä tipoista makua. Eikä pahitteeksi ole sekään, että koko vempain näyttää niin söpölle, että se jo muistuttaa vedenjuonnin tärkeydestä.

Käsi ylös nyt, kuka aikoo ottaa vesihaasteen vastaan! Entä kuka muu tunnustaa, ettei vettä ole tullut tähän asti juotua niin paljon, kun ehkä pitäisi?

Kivaa iltaa! Onhan se nyt aika julmetun kivaa nähdä, nuoreneeko tämä meikäläisenkin naama kymmenellä vuodella 😉 Tai väheneekö nuo vuosia vaivanneet leukanäpyt ja mustat silmänalustet. Kuvan autenttisuudesta vielä sen verran, että se on otettu tammikuun ensimmäisen päivän aamuna, heti herättyä, ilman minkäänlaista ihomeikkiä. Silmissä toki ripsipidennykset ja edellisillan rajauksen jämät, ups! Niin ja mitään kuvankäsittelyä ei kuvassa ole käytetty. Haluan todella nähdä eron, jos sellaista tulee, neljän viikon päästä!

sodastreamhaaste1

-Karoliina-

* Osallistuaksesi kisaan profiilisi on oltava avoin.
** Pääpalkinnon arvontaan voi osallistua myös sähköpostitse lähettämällä Ennen ja jälkeen -kuvat osoitteeseen info@sodastream.fi

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (41)
  1. Käsittämätöntä että vaikka Sodastreamin tehtailu Länsirannalla on varmasti jo monen suomalaisen tiedossa, silti edelleen tuetaan yhtiön toimintaa ostamalla ja etenkin mainostamalla tuotteita jos ilmaisen vempeleen saa, vaikka nimenomaan yksittäisten kuluttajien valinnoilla on merkitystä.

  2. Kyllä vaan juoman hapollisuus vahingoittaa hammaskiillettä, vaikkei happohyökkäystä aiheutakaan kuten sokerijuomat. Edelleen siis janojuomaksi suositellaan kraanavettä ja hapolliset juomat sitten herkkupäiviksi! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *