Vauvantuoksua ja ajatuksia vauvakuumeesta

P3100361.JPG

P3100362.JPG

P3100381.JPG

P3100389.JPG

P3100394.JPG

Voiko olla niin, että ympärilläni olevien naisten raskaus- ja imetyshormonit jotenkin tarttuvat? Tässä on muutaman viikon sisällä tapahtunut niin monta synnytystä, että minusta tuntuu, että olen itsekin aivan tunnekuohuissani.

Kun ystäväni Iris tuli eilen kylään tulevan kummityttäreni(!!) kanssa, oli aivan liikuttunut. Miten ihanalle vauva tuoksuikaan! Ja kun Iris antoi MINULLE ystävyysmukin (vaikka minun olisi pitänyt ennemmin lahjoa tuore äiti), olin minä se, joka alkoi tunteilla. Hieman nurinkurista, vai kuinka?

Täytyy kuitenkin myöntää, kaikesta ihanasta huolimatta, että en pode vauvakuumetta. En ole tainnut potea sitä koskaan. Nimittäin vaikka olen halunnut äidiksi aina, en ole koskaan – en ennen, enkä jälkeen F:n syntymän – kuumeillut halusta saada juuri vauvaa. Olen haaveillut perheestä ja lapsista, mutta en itse vauva-ajasta, mikä taas tuntuu olevan aika monelle naiselle se suurin kuumeilun kohde.

Ehkä omaa tämänhetkistä vauvakuumettani hillitsee se, kun muistelen F:n vauva-aikaa. Vaikka olin ja olen maailman onnellisin pienestä kääröstä, oli aika keskos-koliikki-refluksivauvan kanssa todella rankkaa. Tuntuisi ihan hupaisalle oikein toivoa pääsevänsä takaisin niihin aikoihin, kun kroppa oli aivan seulana, joka paikkaan särki ja vaelsit univelkazombiena pitkin ja poikin. Siitä oli vaaleanpunainen vauvakupla kaukana.

Vaikka vauvat ja uuden elämän alku ovat maailman ihanin asia, katselen toisaalta ihan kauhulla tuoreita esikoisäitejä vierestä. Jos joskus saisi vielä sellaisen siunauksen, että tulisi raskaaksi, kuinka tuota rumbaa taas kestäisi? Huh!

-Karoliina-

Kommentit (10)
  1. Mangonsiemen
    11.3.2017, 19:52

    Mulla vauvakuume ei ole kyllä millään lailla älyllinen juttu, vaan sellainen rakastumistyyppinen huuma, perhosia vatsassa jne., pahimmillaan niin paha, että on vaikea olla vauvojen kanssa, kun rupeaa itkettämään, eli siis tunteet älyttömän pinnassa. Ihan fiilispohjalta väitän, että pakko olla hormonaalista. Ennen ekaa vauvaa oli ja alkoi uudestaan, kun vauva oli noin puolivuotias. Mulla on myös muutama ystävä, joilla on ihan samanlaisia oireita. 

    1. Karoliina Sallinen
      12.3.2017, 14:09

      Voi teitä onnekaita. Voisi luulla, että ne haasteellisetkin asiat on helpompi kestää, kun on tuollainen huuma! 

  2. Hei!
    Anteeksi, kun utelen mut mulla on mennyt ihan ohi, että F syntyi keskosena. Muistelin kyllä lukeneeni, että raskaus oli haasteellinen. Saanko kysyä, että millä raskausviikolla synnytit?

    Meille syntyi viime kesänä rv 32 pikkuruinen tyttö ja ne viikot sairaalassa, kun vauva keskoskaapissa ja ne synnytystä edeltäneet viikot jotka jouduin makaamaan naikkarilla ovat jättäneet mulle aikamoiset traumat. En edes uskalla ajatella toista raskautta tai synnytystä vaikka ajatus useamman lapsen perheestä on tiukasti iskoutunut päähän.

    1. Karoliina Sallinen
      12.3.2017, 14:08

      Voi sinua! Meillä ei ollut lähimainkaan tuollaista.  F ei ollut koskaan keskoskaapissa. Hän siis syntyi vasta viikolla 39, mutta oli keskospainoinen, koska istukkani ei ollut kuljettanut ravintoa kunnolla (siihen liittyi monet raskausvaikeutenikin). Meillä keskospaino oli siis vain pieni hidaste ja elämää käytönnössä hankaloittava juttu. Oltiin sairaalassa vähän pidempään, ulos ei saanut mennä ja vauvaa piti herätellä koko ajan syömään. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *