Voita liput ja lahjakortti Lapsimessuille! Aarrekid & minä = yhdessä jo 7 vuotta!

P4172993.JPG

P4173001.JPG

P4173004.JPG

P4173018.JPG

P4173027.JPG

P4173036.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Aarrekid

Minä ja Aarrekid ollaan oltu kimpassa jo seitsemän vuotta. Muistan edelleen sen hetken, kun sain ELÄMÄNI ENSIMMÄISEN BLOGIPAKETIN. Se oli Aarrekidiltä. Tuijotin pakettia ja sen ihanaa sisältöä olohuoneeni sohvalla ja meinasin pakahtua onnesta. Mitä kummaa? Tämmöistäkö minun pienelle blogilleni? Oli epäuskoinen olo.

Seitsemässä vuodessa on tapahtunut asioita niin paljon, että niiden ajattelu meinaa saada pään aivan pyörälle. Minulle, mutta myös Aarrekidille. Aarrekidin omistajuus on vaihtunut, samoin moni vaatteiden malleissa ja leikkauksissa. Silti Aarrekid on kulkenut mukanamme sitä rataa, kun F on kasvanut. Siitä on tullut sellainen meidän perheen luottovaatemerkki. Sellainen luonnollinen osa F:n pukeutumista ja vaatekaappia. Siksi ei olekaan varmasti yllätys, että lastenvaatteiden osalta minun tämän vuoteni yksi suurimmista yhteistyökumppaneista on juuri Aarrekid. Itse asiassa minua voi kutsua tänä vuonna jopa Aarrekid-lähettilääksi.

Moni teistäkin on varmasti huomannut, että Aarrekid on alkanut muuttaa osin tyyliään tässä viime vuosien aikana. Mukaan on tullut yksivärisiä vaatteita. Sen lisäksi perinteisten Aarekid-leikkausten tilalle on tullut uusia malleja ja mukaan on otettu myös aikuistenvaatelinja AarreWOMAN.

Omistajavaihdoksen myötä Aarrekid onkin ottanut tuotteisiinsa kansainvälinen lähestymistapa. Se, missä merkki oli ennen hyvin suunnittelijalähtöinen, nyt yritys tarkastelee merkkiään brändilähtöisesti. Suunnittelun lisäksi kun on paljon muutakin arvokasta työtä, mitä tuotteen takana tapahtuu. Erityisesti tuotannossa, jota Aarrekidin väki kovasti arvostaa! Kuosisuunnittelu tapahtuu nykyisin yhteistyössä Pattern Labin (Aalto yliopisto) kanssa. Tällä hetkellä – uudistuneella Aarrekidillä – onkin päätetty panostaa mallistotyöhön, jossa jokaisella mallistolla on oma henki, teema ja inspiraatio.

Aarrekidin uudistaminen ei ole tapahtunut hetkessä ja prosessi on edelleenkin kesken. Aarrekid on jo uudistanut pienin askelin logon, graafisen ilmeen, nettisivut, kuvamaailman sekä tuotteistuksen myötä. Aarrekid ei halua tehdä muutosta kuitenkaan yhtenä päivänä, vaan asteittain ja malitillisesti. He aloittivatkin ensimmäisenä tuotteistuksesta ja mitoituksesta, joka vastaa nykyään Suomen Tekstiili- ja Muoti ry:n antamia suosituksia. Koot ovat nykyisin tuplakokoja.

Aarrekidin tavoite onkin ollut kirkastaa ajatus siitä kuka Aarrekid-lapsi oikein on. Ja edetä sen tiedon ja intuitioin pohjalta.

Aarrekid haluaa panostaa jatkossa erityisesti tuotteiden ja mallistojen monipuolisuuteen ja erilaisiin tuotealueisiin. Myös tuotteiden yhdisteltävyys on tärkeä osa-alue. Vanha tuttu pöllötuotesarja jatkuu ja laajenee, mutta jatkossa se  keskittyy enemmän vauvoihin ja vauvahuoneen sisustustuotteisiin. Kylpytuotteet, jotka lanseerattiin jouluna 2017, sai niin hyvän vastaanoton, että se jatkuu myös.

Se, mikä minua kiinnostaa Aarrekissä lastentuotteiden lisäksi, on AarreWOMAN, joka on todellakin mallisto naisille. Ei ainoastaan äideille! Minua on ehkä vähän alkanut tökkiä monen alkujaan lastenvaatemerkin aikuisten vaatteet siksi, että ne on suunnattu niin stereotyyppisesti äideille. Äitiydessä ja helpoissa äitivaatteissa ei tietysti ole mitään vikaa, mutta monen merkin aikuisten vaatteet vaan ovat jo vuosia toistaneet aika lailla itseään. Mutta. Nyt voin sanoa, että luvassa on jotain ihan muuta! Olen nimittäin päässyt testaamaan AarreWOMANin kevään uutuuksia jo ihan käytännössä, ja voin sanoa, että tulossa on jotain todella rohkeaa ja ihanaa. Sellaista, jota voi laittaa sen hiekkalaatikon reunan lisäksi myös illanistujaisin, lasilliselle tai vaikka tärkeisiin työtapaamisiin.

Heitä kommenttikenttään oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi ja olet mukana pika-arvonnassa. Torstaiaamuun klo 7.00 mennessä arvon nimittäin kahden (2) Lapsimessu-lipun paketin, sekä samalla voittajalle 50 euron lahjakortin, joka käy ostosetelinä Aarrekidin Lapsimessu-osastolta ensi viikonlopun aikana. Lapsimessuillahan julkaistaan uusi  [ underwater ] -mallisto. 

Arvontaonnea!

-Karoliina-

Asu: F:n vaatteet Lapsimessuilla 2018 julkaistavasta Aarrekidin  [ underwater ] -mallistosta

Kommentit (116)
  1. Ehdottomasti mukaan arvontaan! Ihania vaatteita Aarrekidillä!!

    Elina (elinajjpp at gmail.com)

  2. arualnii@gmail.com, viälä kerkeää mukaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *