VR:n suuri alehuijaus?

VR mainosti alkuviikosta, kuinka he ovat laskeneet pysyvästi matkalippujensa hintoja. Ihana VR! Paitsi, että laskitteko sittenkään?

Mehän matkustamme F:n kanssa HKI-Keski-Suomi –väliä junalla ainakin kerran kuussa, joten otin ilolla vastaan uutisen hinnanlaskusta. Päätin jopa, että tilaisin nyt samalta istumalta liput kaikkiin kolmeen helmi-maaliskuun mummolareissuumme, etten jäisi paitsi lipuista, kun kuitenkin yleisörynnistys edullisempaan junaan olisi niin suuri.

Häkellyin, kun menin VR:n sivuille. Vaikka laskin, järkeilin ja kääntelin lähtöaikoja ja -päiviä miten päin tahansa, en saanut yhtään sen halvempaa matkaa tälle meidän aikuinen+lapsi –matkaseurueellemme kuin tähänkään asti. Itse asiassa, hinnat olivat jopa kovempia kuin tähän asti!

Aloin tonkia sähköpostini uumenista vanhoja matkalippujamme, jotta näkisin, olisiko mututuntumani huijausalelipuista oikea. Ja oikeahan se oli! Tässä muutama havainto.

 

ESIMERKKI 1 (aikuinen + lapsi)

vr1

  • VUONNA 2016 ENNEN KERROTTUA HINTOJEN LASKUA
    VUONNA 2016 KERROTUN HINTOJEN LASKUN JÄLKEEN
    MATKA Pasila-Pieksämäki Pasila-Pieksämäki
    JUNA Pendolino S7 Pendolino S7
    MATKUSTUSPÄIVÄ tavallinen perjantai (ei juhlapyhä), 15.1.2015 tavallinen perjantai (ei juhlapyhä) 26.2.2016
    MATKUSTUSAIKA klo 15.18-18.20 klo 15.18-18.20
    MATKAN HINTA 65,00 € 72,00 €

    –> matkan hinta noussut todellisuudessa 7 euroa.

 

ESIMERKKI 2 (aikuinen + lapsi)

vr2

  • VUONNA 2015 VUONNA 2016
    MATKA Hankasalmi-Pasila (Tampereen kautta junaa vaihtaen) Hankasalmi-Pasila (Tampereen kautta junaa vaihtaen)
    JUNA IC + IC IC + IC
    MATKUSTUSPÄIVÄ 2.pääsiäispäivä (6.4.2015) 2.pääsiäispäivä (28.3.2016)
    MATKUSTUSAIKA klo 15.45-19.46 klo 15.45-19.46
    MATKAN HINTA 70,80 € 75,00 €

–> matkan hinta noussut 4euroa, 20 senttiä.

Me maksamme nyt siis junalipuista, ainakin näin lapsiperheenä enemmän kuin tähän asti. Tuli typerä ja huijattu olo. Junalla matkustaminen kun on niin mukavaa, kätevää ja ekologista, mutta en kyllä silti haluaisi tukea toimintaa, jossa asiakkaita viilataan näin törkeästi linssiin. ”Kuuntelimme suomalaisia” – Niinkö?

Mielelläni kuulisin VR:n edustajien kommentteja aiheeseen, joten linkkailkaa ihmeessä tätä postausta heille päin, josko vaikka tarttuisivat aiheeseen ja selittäisivät tätä alea tämmöiselle tavalliselle tallaajalle, jonka jakeluun ei millän mene se, että nykyinen 72 euron lippu olisi halvempi kuin entinen 65 euron tiketti.

Miten kävi teidän muiden matkalippujen kanssa? Onko ale todellinen useamman lapsen perheissä? Entä kuinka opiskelijoiden kävi?

-Karoliina-

*Esimerkin 1 aikaisempi lippu ostettu 5 päivää ennen matkaa, toinen 4 päivää ennen. Esimerkin 2 aikaisempi lippu ostettu 14 päivää ennen matkaa, toinen 5 viikkoa ennen matkaa

Kommentit (41)
  1. Lapsiperheet, opiskelijat ja eläkeläiset. Taitaa olla oikein ajan henki tämä.

  2. Opiskelijalippu kallistui (liekö lasten lippukin?) entisestä -45-55% alennuksesta aina vain -30%:iin. Eli minun tapauksessani, jos en onnistu suunnittelemaan matkaani ihan hullun paljon etukäteen, lippu maksaa 22 euron sijasta 29 euroa. Ja usein en lähtöpäivää tiedäkään etukäteen. Siirryin Matkahuollon palveluihin, edelleen tarjoavat opiskelijalipun -50% IHAN AINA. Matkustusaika ihan pienesti pidempi, mutta 12e vrt. 29e on minun mielestäni ihan hyvä diili. Tee ihmeessä isompi juttu tästä ja haastattele näitä VR:n valopäitä blogiisi tms.! Viimeksi tän upean uudistuksen jälkeen junalla (noin viimeisen kerran) matkustaessani tuolla kalliilla 29eurolla koko vaunu oli tyhjä lukuunottamatta minua. Wonder why.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *