Vuoden 2018 hulluin ja viisain (?) päätös!

P8154485.JPG

PA147725.JPG

PA147657.JPG

PA147588.JPG

P8042563.JPG

karoliina_kolmistaan_by_janitaautio_IMG_3042.JPG

Olin joulukuussa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n järjestämässä koulutuksessa. Kiertelimme päivän pitkin kotimaisten tekstiilituottajien ja -suunnittelijoiden päämajoja ja tapasimme lukuisia kotimaisen tekstiili- ja muotiteollisuuden vaikuttajia.

Lähdin koulutukseen ilman sen suurempia odotuksia. Ajattelin, että voisin pitää yhden lomapäivän normitöistä koulutuksen turvin ja samalla ehkä loisin kontakteja. Tai ainakin nyt voisin heittää läpyskää muiden bloggaajien kanssa ja nauttia hyvästä ruuasta.

Lopulta tuo päivä oli kuitenkin niin silmiä avaava ja herättelevä (osin itse koulutusten vuoksi, osin bloggaajien kanssa käytyjen keskustelun osalta), että kun avasin seuraavana aamun silmät, päässäni oli kirkkaana vain yksi ajatus – vuonna 2018 minä hankin ainoasta kotimaisia tekstiilejä ja vaatteita!

Hetken mietittyäni asiaa ja iskettyä realiteetit paperille (siinä välissä piti laittaa siskoille viesti neronleimauksestani), muodostui eteeni jäsentely aiheesta. Koska vaikka aluksi kuvittelin, että tämä olisi kerralla halki poikki pinoon -tyyppinen ratkaisu, tarkemmin ottaen tilanteessa oli monta muuttujaa, jotka piti ottaa huomioon.

Nyt kerron, miksi koko hommaan haluan ryhtyä, mitä termi ”suomalainen tekstiili” minun kielenkäytössäni tarkoittaa ja mitä reunaehtoja tähän projektiin liittyy.

 

ALKUTILANNE:

Olen rakastanut koko elämäni kaikkea kaunista. Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan ja konmarituksen myötä minua on alkanut myös kuitenkin osin ahdistaa vaateteollisuus ja se, että tekstiiliä menee niin paljon luonnon kuormaksi. Olen tajunnut, ettei ainainen kirppissäkkien täyttö poista ongelmaa ja oikeasti harva tuote menee nykyisin edes kirpparilla kaupaksi.

Minusta ei ole kuitenkaan ihmiseksi, jolla olisi kahdet housut ja kolme paitaa. Rakastan vaatteita ja ne tuottavat minulle iloa. Olenkin jo pidemmän aikaan katsellut vaatekaappiani sillä silmällä, mitkä vaatteet minua LOPULTA eniten ilahduttavat. Jos kaikkea ei voi (eikä halua) saada, mitkä ovat ne kultakimpaleet. Mitkä vaatteet ovat niitä joka tilanteen luottokamppeita, joiden vetäminen ylle tekee hyvän mielen? Ne, joita ei koskaan halua laittaa kirppissäkkiin.

Tulokset ovat olleet lopulta aika yksinkertaiset: Ne vaatteet, joiden ostoa olen harkinnut pisimpään, ovat myös niitä kaikkein rakkaimpia. Ja tiedättekö mitä? Harvoin sitä viiden euron toppia harkitsee, mutta usean kympin tai parin sadan neuleen kanssa on jo eri tilanne. Joskus toki jokin euron kirppislöytö on jäänyt (melkein) loppuelämän rakkaudeksi, mutta useimmiten minun ”kiipperini” ovat olleet niitä vaatteita, joiden suunnittelijan tiedän, jonka osto on vaatinut minulta säästämistä ja jonka huollosta – koska eihän arvokasta vaatetta halua pilata – olen pitänyt tarkkaa huolta. 

En ajattele, että hinta tai brändi olisivat AINA merkki laadusta. Itse asiassa minusta tuntuu, että nykypäivänä useinkaan niin ei ole. MUTTA olen oppinut haravoimaan omien ostopaikkojeni, lempimerkkieni ja -brändieni joukosta sellaiset merkit, joiden laatuun voin aina luottaa. Minulla on siis historiassani montakin lempivaatemerkkiä, joista toiset ovat ketjuliikkeissä, toiset harvinaisempaa matskua. Ja täytyy todeta, että poikkeuksetta ne  (minun kukkarolleni) arvokkaammat ostokset ovat olleet niitä parhaita. 

 

MIKSI HALUAN OSTAA KOTIMAISIA TEKSTIILEJÄ?

Kuten sanottu, olen vasta tässä viime aikoina alkanut tajuta vaatteiden jälleenmyyntiarvosta. Ennen ostelin ketjukamaa ja ajattelin, ettei se haittaa, vaikka vaatetta käyttäisi vain kerran. Ehkei se minua ja minun kukkaroani haittaisikaan, mutta luontoa  ja meitä isossa mittakaavassa se haittaa. Kun vaate on huonolaatuinen, ei kukaan halua ostaa sitä oman käyttöni jälkeen, ja samalla vaatteesta tulee ongelma.

Suurin syy muutokseeni kohtia kotimaisuutta ja laatua onkin se, että haluan olla varma siitä, että minun käyttöni jälkeen vaate ei päädy ongelmajätteeksi. En oikeasti koskaan pidä vaatteita loppuun, vaan niistä riittäisi kyllä vielä muillekin. Siksi olisi tärkeää, että vaate/tekstiili on sellainen, että sitä haluaa myös joku toinen vielä käyttää.

Huomaatte ehkä, että rinnastan sanat kotimainen ja laatu? Tietenkään kaikki ulkomaiset vaatteet eivät ole laaduttomia, eikä kaikki kotimainen laadukasta. Tietenkään! On ihan hurjan paljon hyviä ja mielenkiintoisia ei-suomalaisia brändejä ja tuottajia. Pyrkimykseni on kuitenkin siis valita kotimaista JA laadukasta. Ja uskon tällä vaatekokemuksella jo aika hyvin tietävän sen, missä brändeissä tämä homma menee yksiin. Kokemusta löytyy ja intoa tutkia lisää on. 

Toisekseen haluan suosia kotimaisuutta kotimaisen osaamisen ja työpaikkojen tukemisen vuoksi. Minusta Suomessa tehdään niin paljon hienoa työtä, että haluan olla mukana omalta osaltani tukemassa sitä. 

Kolmas syy on puolestaan sama, mikä syksyisessä ostolakkoyritelmässäni: Haluan luopua huono mieltä tuovasta shoppailusta ja liian materian tuomasta morkkiksesta. Jos jotain ostan, haluan olla iloinen ja varma ostoksestani.

 

MITÄ TERMIT ”KOTIMAINEN VAATE JA TEKSTIILI ” MINULLE TARKOITTAVAT?

Moni ajattelee, että kotimainen tekstiili on vaate, joka ommellaan Suomessa. Todellisuudessa vaate- ja tekstiilibusiness on muutakin kuin sauman ompelua. Ja vaikka tuokin työ on tietysti tuotteen valmistuksen osalta tärkeää, on matkassa myös monta muuta vaihetta, jotka tulee ottaa huomioon. Siksipä olenkin rajannut tämän projektini kotimaisiksi tuotteiksi kaikki seuraavat tekstiilien ja vaatteiden tavat olla suomalainen:

  • Tekstiili suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.
  • Tekstiili suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan vastuullisesti muualla maailmassa. Virossa tai vaikkapa Turkissa.
  • Yritys on kotimaisessa omistuksessa ja se maksaa veronsa Suomeen. Suunnittelu ja tuotteen valmistus voi tapahtua kuitenkin ulkomailla(kin).

Ja miksi näin? Miksi en laske kotimaiseksi vain täyssuomalaisia tuotteita, joiden prosessi on alusta viimeiseen vaiheeseen asti suoritettu Suomessa.

Siksi, että koen kotimaisuuden olevan hyvä lähtökohta monella tapaa ja monien eri variaatioiden kautta. Haluan samalla myös kunnioittaa kotimaista suunnittelua (käsityöperinteen rinnalla). Minusta kun tuntuu, että monelle tekstiilien suunnittelu, kaupallisten kuvioiden tekeminen ja vaikka markkinointi ovat tekstiiliteollisuuden osa-alue, joka unohdetaan helposti kokonaan. Ja myös sen pitää saada oma näkyvyytensä ja arvostuksensa! 

Sitä paitsi kotimaassa kokonaan tuotettuihin vaatteisiin ja tekstiileihin liittyy joskus niin monta mutkaa, joten realismin nimissä ymmärrän sen, ettei kaikkia vaiheita, kaikissa tuoteryhmissä, aina täällä Suomessa pystytä tekemään.Tärkeintä minulle tällä hetkellä on, että kotimaahan maksetaan veroja, täällä olevaa osaamista hyödynnetään ja ihmiset työllistyvät. Kotimainen tekstiili ei ole minulle siis sama asia, kun kotimaassa ommeltu tikkaus. Siis aina. (Mutta koska tämä aihe on niin mielenkiintoinen ja tiedän herättävän paljon mielipiteitä, uskon, että paneudun aiheeseen vielä monta kertaa vuoden aikana). 

 

MITEN PROJEKTI KÄYTÄNNÖSSÄ TOTEUTETAAN?

Mietin, että realistisin tapa pyrkiä kotimaisuuteen on päättää, että 80% minun hankkimistani tekstiileistä tulee olla kotimaisia. Täysi sataprosenttisuus tuntuu näin keltanokkana vielä vähän liian kovalle harppaukselle, mutta tuolla prosentilla toimintaani tulee kuitenkin todella selvä muutos verrattuna vanhaan.

Sen lisäksi päätin, että lukuun ei lasketa:

  • Omia alus- ja yövaatteitani (paitsi jos teillä on varteen otettava vinkki ko.tuotteita tekevistä kotimaisista firmoista. Oma tietämykseni kun on tuo Lindex-Change). Vinkatkaa!
  • Urheiluvaatteita (paitsi jos vinkkaatte KIVOJA kotimaisia sellaisia. Miksi kaikissa kotimaisissa on strasseja ja kaikkea sellaista minun silmääni epäsprottista?)
  • F:n omia ostoksia vaikka synttärirahoilla + tytön ehdottomia toiveita. En näe mitään järkeä siinä, että joutuisin kieltämään oman tavoitteeni vuoksi häneltä vaikkapa puoli vuotta toiveissa olleet Adidaksen raitaleggarit tai farkkushortsit. Toki kuitenkin keskitän ”äidin valinnat” vielä vahvemmin kotimaiseen ja yritän opettaa oikeita arvoja, kuten muussakin kasvatuksessa vanhemmat tekevät.

 

MITÄS NYT?

Nyt ei kun tutustumaan kotimaiseen tarjotaan. Ja kävelemään ohi liikkeiden, jotka eivät tässä tilanteessa anna minulle mitään.

Blogissa toki näkyy myös vanhoja  ei-kotimaisia vaatteita, koska olisi tietysti tyhmyyttä ja epäekologista hylätä kaikki vanhat ja hyvin palvelleet vaatteet niiden alkuperän vuoksi. Siellä kun kuitenkin on niitä ihania ja laadukkaita lempituotteita myös, sitä ei sovi kieltää. Mutta uudet hankinnat ja vaate- ja tekstiilikamppikset keskittyvät nyt koko vuoden kahdeksankymmenen (80) pronsentin varmuudella vain kotimaisiin brändeihin.

Hauska nähdä, miten tämä projekti vaikuttaa muuhunkin kuluttamiseeni. Kuinka käy kosmetiikka-, ruoka- ja asusteasioiden, jos tekstiileiden ja vaatteiden kanssa on tarkempi kuin aikaisemmin? Vai käykö mitenkään?

 

Postauksen kuvituksena muuten vuoden 2017 otoksia ja vaatteita, joita on ollut hyvä pitää. Pääasiassa niitä kotimaisia!

Kuka lähtee mukaan projektiin? Kysymyksiä saa ja pitää esittää. Uskon, että tämä on matka, josta en vielä tässä vaiheessa tiedä juuri mitään, ja josta oppii vasta ajan ja kokemuksen kanssa.

-Karoliina-

Kuvat: 1-5, Noora Näppilä // 6. Janita Autio

Asut: Sidoste-sukat // Ivana Helsinki -mekko // Makia-pipo ja -takki // Ivana Helsinki -pipo // Reima-ulkoasu

Kommentit (42)
  1. Ainakin Tamsilk valmistaa kotimaassa alusvaatteita, ei tosin rintaliivejä, mut muita.

  2. Hieno päätös! Mun mummo perusti vaatekaupan 70-luvun ihan alussa, ja liiketoiminta loppui vasta muutama vuosi sitten. Mummon periaatteena oli myydä lähes pelkästään Suomessa tuotettuja vaatteita. Ennen 2000-lukua oli vielä tosi paljon suomalaisia vaatetehtaita, mutta nyt tuntuu, että kaikki tuotanto on siirretty pois Suomesta. Onneksi mummo säilytti paljon vanhoja vaatteita ja piti niistä huolta, joten mulla ja mun siskoilla on ollut oma ”vintage-putiikki” mummolan vaatehuoneessa. Ja täytyy kyllä sanoa, että se laatu on ihan erilaista, mitä nykyään kauppojen rekeillä näkyy. Mulla on ollut muutaman vuoden käytössä lähes 50 vuotta vanha villakangastakki (aivan superlämmin), ja tänä talvena siitä irtosi ensimmäisen kerran nappi.

    Olen potenut vuoden verran hirveää maailmantuskaa (saattaa olla kyllä kolmenkympinkriisikin), ja tarkastellut omia kulutustottumuksiani kriittisesti . Etenkin se mietityttää, että kuinka paljon tuotan jätettä omilla kulutusvalinnoillani. Mun vuoden 2018 projektina on vähentää jätettä huomattavasti. En aio pelkästään kierrättää paremmin, vaan pyrkimys on, että tuotan myös kierrättevää tavaraa vähämmän. Joten luonnollisestikin joudun peilaamaan tätä myös vaatehankinnoissa. Ylihuomenna torstaina Tampereen Luottovaate -vaatelainaamo järjestää uusille kiinnostuneille asiakkaille tutustumisillan. En ole itse koskaan käyttänyt vaatelainaamoja, mutta valikoimassa näytti olevan pääosin suomalaisia vaatteita.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *