Ajatuksia viiniharrastuksesta lapsiperheessä

Tänään oli viimeinen kontaktiopetuspäivä. Luennot ja tastingit meille piti uunituore Master of Wine Heidi Mäkinen, joka on saanut maisterin paperit tänä syksynä. Ihan huikeaa, että meillä on Suomen kokoisessa maassa jo neljä MW:tä! Aika huikeaa myös, että tällä kurssilla päästiin kuulemaan sekä Heidiä että pari viikkoa aikaisemmin shamppanja-asiantuntija Essi Avellania, joka on suorittanut MW:n jo vuonna 2006.

Pään kokoinen kahvi ennen aamun luentoja

Täytyy sanoa, että olen nauttinut WSETin kurssilla käymisestä ihan suunnattomasti. Odotukset olivat korkealla, ja ne ovat täyttyneet – tosi hyviä luentoja ja kattavasti maisteltuja viinejä. On tehnyt todella hyvää äitiysloman ja univajeen pehmentämille aivoille saada keskittyä ihan täysillä omaan juttuun. Melkein yhtä paljon kuin itse kurssia, odotin kuitenkin junalla matkustamista yksin ja kaikessa rauhassa syömistä! Parasta. Nyt on kuitenkin tämä rauhallinen pendelöinti ohi, ja jostain pitäisi löytää aikaa itseopiskelulle ennen parin viikon päästä olevaa tenttiä.

Miten sitten olen yhdistänyt opiskelun, viiniharrastuksen ja lapsiperhearjen? Pienten lasten vanhemmilla aikaa on rajallisesti, ja etenkin keskittymistä vaativaan opiskeluun on joutunut keksimällä keksimään sopivia välejä. Useimmiten opiskelen / maistelen illalla kun lapset ovat nukkumassa. Esikoinen on osan viikosta päivähoidossa, silloin saan vauvan nukkuessa levittäytyä papereideni kanssa kunnolla, haasteena tässä se että koskaan ei voi ennustaa kestääkö unet kymmenen minuuttia vai puoli tuntia.

Ihokontaktiopiskelua kotona

Alkoholin käyttö äideille, ja etenkin imettäville äideille on aika tunteita herättävä aihe. Usein kuulee virheellisesti väitettävän, että äidinmaidon kautta vauva saisi haitallisia määriä alkoholia. Äidinmaidon alkoholipitoisuus on sama kuin äidin veressä, eli puhutaan promilleista. Alkoholijuomissa, kuten viineissä ja oluessa alkoholia on prosentteja, promille on prosentin kymmenesosa. Karkeasti laskettuna, jos normaalipainoisena naisena juon lasillisen viiniä, mun veren ja maidon alkoholipitoisuus on noin 0,2 promillea. Tämä on sama kuin 0,02 prosenttia alkoholia, kun vaikka kolmosoluessa pitoisuus on 4,7 prosenttia ja viinissä usein 11-14 prosentin välillä. Rattijuopumuksen raja Suomessa on 0,5 promillea.

Päivän aikana maistettua. Kaikista viineistä kirjoitetaan WSETin ohjeiden mukaiset tasting notesit

Kurssille valmistautuessa maistelin läpi aika ison määrän viinejä. Kun viinejä maistetaan useita kerralla ja niitä on tarkoitus arvioida, niitä ei tietenkään juoda, vaan ne syljetään. Mulla ei ole oikeaa spitteriä, vaan käytän tähän tarkoitukseen isoa lasia. Itselleni koin sopivaksi määräksi 3-4 pulloa kerralla maistossa. Siitä sai parina-kolmena iltana maistettua kaikki vierekkäin läpi ja vertailtua niitä, ja loput sain yleensä upotettua ruokiin. Padat, keitot ja risotot ovat tässä mielessä kiitollisia ruokia. Normaalielämässä en tietenkään lasiin sylje, mutta lasten kanssa olen kokenut että lasillinen tai pitkällä aterialla korkeintaan kaksi lasillista kerrallaan on mulle sopiva maksimiannos – pysyn ns ”ajokunnossa”.

Alkoholia toki imeytyy pieniä määriä suun kautta, vaikka ei nielaisisi pisaraakaan. Heidi kertoo luennolla, että he olivat joskus pitkän tastingin jälkeen kokeilleet paljonko tulee puhallettua, ja alkometri oli näyttänyt 0,4 promillea. Harva meistä maistelee ja syljeksii viiniä koko päivän, mutta tämä on ihan hyvä huomioida jos vaikka on tarkoitus vielä lähteä rattiin.

Kurssilla maistettiin parikymmentä viiniä joka päivä, ja huomasin itsekin että ennen lounasta ja iltapäivän viimeisinä tunteina alkoi tuntua kevyt punotus! Ihan hyvä siis, että päivän jälkeen oli vielä puolentoista tunnin junamatka kotiin.

kulttuuri ajattelin-tanaan opiskelu vanhemmuus
Kommentit (2)
  1. Kieltämättä viininjuonnin ja imetyksen yhdistäminen tuntuu aivan hullulta ja tarpeettomalta. Varmaan tietysti jos alkoholi on noin tärkeä harrastus tai jopa ammatti niin ei ole helppoa luopua siitä.

    1. Kiitos kommentista, tämä olikin ensimmäinen (varsin lyhyen) blogihistoriani aikana 🙂

      Aika moni harrastus on haastava vauva-aikana, olen itse kokenut varsinkin ajankäytön tosi vaikeaksi sekä tämän että esimerkiksi liikunnan suhteen, kun vauvaa ei pysty ottamaan kaikkialle mukaan ja näitä maitoasioita joutuu järjestelemään että vauva pärjää isänsä kanssa. Vielä enemmän vaikutti raskausaika, jolloin osa liikuntaharrastuksista kävi mahdottomiksi, ja viinistä piti luopua kokonaan (tai no, Viini-lehteä kyllä luin). Mulle on ollut tärkeää säilyttää elämässä itselleni tärkeitä asioita ja kiinnostuksenkohteita myös äidiksi tulemisen jälkeen. Hyvinvoiva äiti, hyvinvoivat lapset jne.

      Haaveenani on tulevaisuudessa työskennellä viinien parissa, esimerkiksi tukussa tai maahantuonnissa. Kouluttautumaan päädyin äippälomalla, koska ainakin tällä hetkellä ajatuksena ei ole palata vanhaan työhöni – aika moni äiti tuntuu saavan kipinän alanvaihtoon perhevapailla! Kirjoitin aikaisemmin siitä, että syynä alanvaihtoon on mm. terveyteen liittyvät seikat. Toivottavasti tämä vähän valotti sitä, miksi olen jatkanut viiniharrastusta myös tuoreehkona äitinä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *