Perjantaipullo: Luigi Bosca Malbec 2016

Tämän viikon Perjantaipullo on argentiinalainen malbec. Nyt on kyseessä oikein kunnon pihviviini, joka vaatii kylkeensä isoa lihankimpaletta – perjantai-illan tissutteluun valitsisin jotain kevyempää! Malbec on Argentiinan ”kansallisrypäle”, ja siellä on vielä jonkin verran alkuperäisillä juurakoilla olevia köynnöksiä. Euroopassahan viinikirvan jälkeen tarhat on istutettu uudestaan ja juurakoina on käytetty amerikkalaisia viiniköynnöksiä.

Luigi Bosca Malbec 2016 (Alkon sivuilla jälleen jo vuosikerta 2017, mutta oman 2016-pulloni ostin viime viikolla) on täyteläinen ja roteva viini. Siihen on käytetty yhdeltä tarhalta kerättyjä rypäleitä ja pullot on numeroitu. Kyseessä tosin on aika paljon suurempi tarha kuin mihin Euroopassa on totuttu – oman pulloni numero oli 484 935, eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen numeroitu argentiinalainen jossa törmään noin isoon järjestysnumeroon. Tarha sijaitsee Mendozassa, Lujàn de Cuyon alueella. Maisteluvideo on taas Instagramin puolella.

Luigi Bosca Single Vineyard Malbec 2016

Väriltään viini on intensiivisen tumman punainen. Tuoksussa on tummia marjoja: tummaa kirsikkaa, luumua ja taustalla vähän karhunvadelmaakin. Tuoksussa tuntuu myös voimakkaana tammen tuoma mausteisuus, jossa tuntuu neilikkaa, seetripuuta ja sikarilaatikkoa. Siinä on myös tummapaahtoista kahvia ja lakritsia. Yleisfiilis on vielä nuorekas, mutta hyvin voimakas.

Maku on tuoksua mausteisempi, siinä ovat selkeästi framilla tammen mausteet. Erityisesti neilikka tuntuu siinä voimakkaasti. Tuoksun marjaisuus ei tunnu kovinkaan voimakkaasti, maussa on ennemminkin kuivattuja marjoja ja viikunaa. Maku ei kuitenkaan ole makea tai hillomainen, vaan mausteinen. Suutuntuma on tuntuvan tanniininen, myös alkoholi tuntuu, ja hapokkuutta ei ole niin paljoa että se keventäisi vaikutelmaa. Viini on hyvin täyteläinen. Mainio kumppani vahvan makuisille liharuoille, itselleni tuli ekana mieleen rasvainen entrecote valkosipulivoin kanssa.

Luigi Bosca Malbec on Alkon vakiovalikoimassa, ja sillä on hintaa 19,99€

kulttuuri ruoka-ja-juoma
Kommentit (1)
  1. Rypäleet aasta ööhön: Malbec – Korkin päällä | Lily
    11.5.2020, 21:35

    […] oli helmikuun lopulla erinomainen pihviviink Luigi Bosca Malbec, tällä viikolla puolestaan on tulossa vähän erikoisempi viini eli argentiinalainen malbecista […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *