Palashampoon matkaan

Viimevuoden loppupuolella aloin pohtimaan siirtymistä nestemäisestä shampoosta palashampooseen. Ajatuksen taustalla oli halu olla vähentämässä pakkausmuovia sekä pienentää omaa hiilijalanjälkeäni pienin askelin eiväthän nämä palashampoot sisällä lisättyä nestettä. Päätinkin tilata Lushilta pari shampoopalaa ja hoitoainepalan, sillä Lush nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen ajatellessani shampoopaloja. Olen aikaisemmin testannut Lushin shampoopaloja ja tykännyt niistä. Lushin hoitoainepalat tosin olivat minulle uusi tuttavuus.Hoitoainepalan päätin tilata puhtaasti siksi, etten halunnut pohtia hiushuuhteita ja mistä sellaisen saisin yms. Tämän lisäksi hoitoainepala tuntui luontaisemmalta ratkaisulta minulle aloittaa matkani kiinteän shampoon kanssa.

 

kimpaa_2.jpg

Pinkki shampoopala on nimeltään Jason And The Argan Oil ja vihreä hoitoainepala on nimeltään Jungle.

Tilauksen tehtyäni aloin ihan kunnolla pohtimaan nestemäisen- ja palashampoon eroja erityisesti niiden hyviä ja huonoja puolia. (Olisi toki ollut hyvä pohtia niitä samassa määrin etukäteen, mutta ainakin tuli vähän vahvistettua itseäni valinnastani.) Tottumuskysymyksen jälkeen (kumpaa on vain tottunut käyttämään) mieleeni tuli saatavuus, hinta sekä mainostus ja mahdollisesti kysyntä. Itse en ole pahemmin ainakaan havainnut telkusta mainostettavan minkään merkin shampoopaloja. Tässä nestemäiset brändit päihittävät kilpasiskonsa sumeilematta uskotellen mainoksen uhrille, että tämä saa tuotetta käyttämällä tuuheammat, sokeuttavasti kiiltävät hiukset, jotka kasvavat silmissä. Pakko myöntää, että Lush on mielestäni alkanu mainostaa enemmän mm. shampoopalojaan ympäristötietoisuuden lisääntyessä (ja silti Suomessa vain Helsingissä on Lushin myymälät).

Mainoksista päästäänkin siirtymään saatavuuteen. Telkussa mainostetut tuotteet ovat helposti saatavilla ja tämän mainosten katsojan on helppo kipsutella lähimpään ruokakauppaan hakemaan toivomaansa. Jos tätä ei löydy tai budjetti on tiukempi saa nestemäistäshampoota ihan vain parilla eurolla. Jos ei halua tilata Lushilta (mikä ei täysin saasteetonta kuitenkaan ole, sillä postitus…ellei satu asumaan pääkaupunkiseudulla) niin vaihtoehtona on kipsutella mm. Ruohonjuureen ja käyttää heidän valikoimaansa. Nekin kuitenkin maksavat pyöreästi 10-15euroa , eli eivät päihitä hinnassa tätä marketin halvinta nestemäistä. Yhtenä vaihtoehtona on toki tehdä itse oma, mikä on myöhemmin tänä vuonna aihelistalla. Kustannusarviota kotikeittiön tuotokselle on siksi tässä vaikea antaa.

ornssi.jpg

Oranssi shampoopala on nimeltään Braziliant ja vihreä Karma Komba.

Näistä päästäänkin ajatukseen kumpi on halvempi pitkällä tähtäimellä? Olen kuullut palashampoon väitettävän kestävän kauemmin kuin nestemäisen. Itselläni ei ole vielä antaa tästä kokemuksen rintaäänellä tuomaa näkemystä, mutta pieni maalaisjärjellä höystetty tuntuma, että tämä voisi jopa pitää paikkansa. Näkisin nimittäin, että shampoopalan kanssa tulee läträttyä vähemmän. Näkemykseni tueksi kaivelin vähän ja löysin mm. Lushin sivuilta väittämän, jossa sanotaan yhdestä palasta saavan irti jopa 80 pesukertaa ja vastaavan kahta tai kolmea 250ml nestemäistä shampoo putelia. En tiedä mihin nämä tulokset perustuvat, mutta huomattavasti pienempään tilaan tämä shampoopala ainakin menee. Lisäksi sen saa halutessaan otettua reissuun, jopa lentokoneeseen käsimatkatavaroihin, mukaan.

Oma kokemus 

Hiusteni lähtökohta kokeilulle (ja muutokselle) on luonnonkihara ja värjäämätön. Mielestäni ne ovat aikas hyvässä kunnossa. Nyt muutaman viikon shampoopalaa ja hoitainepalaa testailleena huomaan joitakin niiden positiivisia puolia, kuten vie vähemmän tilaa kylppärissä eikä tule läträttyä lähellekään samaoissa määrin kuin nestemäisen kanssa (ja jos olisi hätätilanne shampoopalaa vois  käyttää saippuan lailla kehon pesussa). Vaikea on kyllä vielä sanoa onko merkittävää muutosta hiesteni kunnossa tai tuuheudessa. Hiukset tuntuvat ja näyttävät kutakuinkin samoilta, ehk vähän enemmän taipuisuutta havaittavissa, mutta mitään isompaa eroa en huomaa. Hiukseni eivät myöskään ole käytön jälkeen mitenkään tahmeat (lueskellessani myös eri blogipostauksia joillakin oli tahmeutta käytön jäljiltä). Onhan se kertalaittamalta isompi summa rahaa, mutta suosittelen ainakin kokeilemaan shampoopalaa, jos siihen on mahdollisuus. 

 

-H

Kauneus Hiukset Meikki Testit

Swiss Clinic Roller – mikroneulausta kotona

Me saatiin blogiin kommentti, jossa toivottiin testiä mikroneulauksesta kotioloissa. Noh, Elevenillä sattui olemaan alennusmyynti ja Swiss Clinicin mikroneulaus-rolleri (mikä sanahirviö…) lähti sitten ostoskoriin. OVH on 35 euroa ja alennuksella siitä lähti 20% pois. Puhdistukseen suositeltiin Swissin puhdistussuihketta, joten tilasin senkin.

Elevenin sivuilla tuotetta kuvaillaan näin: Swiss Clinic Skin Roller on kotikäyttöinen mikroneulausrulla, jonka avulla hoidat ihoasi tehokkaasti. Neulauslaite stimuloi ihosolujen uudistumista sekä auttaa säännöllisellä käytöllä jopa korjaamaan, kirkastamaan ja elvyttämään ihoa. Laitetta voidaan käyttää raskausarpien, aknearpien, juonteiden, hiustenlähdön, selluliitin ja leikkausarpien hoidossa.

Swiss Clinic Skin Roller -neulauslaitteen rullassa on 540 pienen pientä, kirurginteräksestä valmistettua mikroneulaa, jotka luovat iholle tuhansia mikrokanavia, joiden kautta aktiiviaineet voivat imeytyä tehokkaammin ja vaikuttaa entistäkin paremmin.

Kasvoille ja vartalon herkille ihoalueille
0.2 mm laite sopii käytettäväksi kasvoille ja silmänympärysiholle aknearpien ja muiden pienten arpien hoidossa. Laite auttaa myös ennaltaehkäisemään juonteita. Laite sopii käytettäväksi myös vartalon herkemmillä ihoalueilla kuten jaloissa, polvissa ja kämmenselällä. Rullaa voidaan käyttää myös stimuloimaan lepotilassa olevia hiustuppia.

Minulla on aiempaa kokemusta mikroneulauksesta, sitä on joskus tehty kasvohoidon yhteydessä. Juurikin tuon toisen kappaleen takia, eli aktiiviaineet imeytyy paremmin. Rolleria myös mainostetaan aika ahkerasti, ainakin omaan FB-virtaani pomppaa tämän tästä mainos tätä käyttävästä salkkaritähdestä. Rolleria pidetään ihonhoidon ihmeenä, joten odotukset oli aika korkealla.

Paitsi että mulla on neulakammo.

rolleri.jpg

Okei, kysymyshän oli tietysti mikroneuloista. Mikro tarkoittaa pientä. Ei hätää. 
Jostain syystä olin silti vähän pettynyt, koska jollakin logiikalla odotin tuollaista keskiaikaista kidutusvälinettä, tai ainakin selkeästi näkyviä piikkejä ja tässä ei oikeastaan näkynyt juuri mitään. Myönnän myös tarkistaneeni paketin uudelleen, josko siellä olisi joku irtoterä kiinnitettäväksi tähän. Ei ollut.

rolleri2.jpg
Kyllä, mikro tarkoittaa pientä, mutta onhan nuo ihan olemattomat. Ei tunnu juuri missään.

Ohjeessa kehotettiin aloittamaan rollailu hellästi ja rauhallisesti. Painetta voi lisätä sitten kun iho on tottunut. Rollailun jälkeen ihon pitäisi punottaa, mutta punoitus rauhoittuu ajan ja kosteusvoiteen myötä. Rullaa liikutellaan iholla edestakaisin vedoin, noin 10-15 kertaa eri suuntiin. Kokonaisuutena käsittelykerran pitäisi kestää viitisen minuuttia. Rullaa käytetään ensin viikon ajan päivittäin, pidetään viikon tauko ja aloitetaan alusta.

Ihoni on pintakuiva sekaiho, etenkin talvella se kuivuus korostuu. Ihoni on kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä minulla ole esimerkiksi aknearpia tai muita varsinaisesti hoidettavia ongelmakohtia ihossani, paitsi isot ihohuokoset. Kuitenkin mikroneulauksen pitäisi auttaa myös kosteusvoidetta imeytymään paremmin ja syvemmälle, eli toisin sanoen ihon kuivuuden pitäisi helpottaa. Koska noita kosteusvoiteita ja muita tököttejä on jonkin verran, niin päätin käyttää koko testijakson ajan samaa tuotetta, eli JOIKin kosteuttavaa päivävoidetta.

Tykkään kaikesta hipelöinnistä ja hipsuttelusta. Kasvohoito on mulle rentouttava ja miellyttävä kokemus. Samaa se oli tämän rollailunkin kanssa. Neulat eivät tuntuneet ollenkaan, joten mitenkään kivuliasta se ei ole. Kokeilin myös painaa kovempaa ja veikkaan, että olisin ennemmin onnistunut murtamaan poskiluuni kuin saanut neuloja tuntumaan kivuliaasti. Viiden minuutin rullailusessio oli ihan hauska ja rentouttava kokemus, etenkin iltaisin työpäivän jälkeen.

Mutta toimiko se? Ei. Ihoni kosteutus ei parantunut eivätkä ihohuokoset pienentyneet. Pienet juoneet silmien ympärillä eivät kadonneet minnekään. Monet ovat kehuneet aknearpien katoavan rullailulla, mutta koska itselläni ei sellaisia ole, en osaa sanoa. Minulle tämä ei tehnyt yhtään mitään. Olen saanut ihoni kosteutettua paremmin ihan normaalilla hoitorutiinillani, johon ei kuulu mikroneulausta, vaan seerumi ja kasvovoide. En tiedä perustuvatko ylistävät arvostelut niin sanottuun lumevaikutukseen, eli kun tuntee kirjaimellisesti tekevänsä jotain ja vieläpä tällaista ”kasvohoitola” -juttua, niin pakkohan sen on toimia.

Minulla ei toiminut ja omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani en voi suositella, koska tästä ei mielestäni ole mitään hyötyä.
Sen sijaan kuivaihoiselle voin suositella todella vahvasti tätä, jota saa neljä pulloa yhden rollerin hinnalla. Paljon fiksumpi ja hyödyllisempi ostos. Mutta siitä sitten omassa postauksessaan joskus tarkemmin.

 

– J

Kauneus Iho Meikki Testit