Shine So Bright Hair Balm

Jo näin alkuun on kuitenkin sanottava, että vähän ristiriitaisilla ajatuksilla tässä kirjoitellaan. Syy tähän on, etten löydä tätä Shine So Bright Hair Balmia Lushin sivuilta enää (olen tässä pari päivää yrittänyt metsästää tuotetta). Päätin kaikesta huolimetta kertoa tästä ja toivon syvästi, ettei tuotetta olisi lopetettu.

Kerroin aikaisemmin tilanneeni Lushilta shampoo- ja hoitoainepalan. Tilasin samalla Shine So Bright hair balmin vähän kuin heräteostoksena. Kuten heti alkuun kerroinkin, en löydä tuotetta enää Lushin Suomen nettisivuilta, mutta Englannin sivuilta tuote löytyy vielä (hintaan 5,5£)… tosin loppuunmyyty-leimalla. Tuote on tarkoitettu hiusten kaksihaaraisten hoidossa. Tuotteen luvataan kosteuttavan kuivia latvoja. Tuotteen sanotaan lisäävän hiuten lujuutta sekä vähentävän latvojen kaksihaaraisuutta. 

balm.jpg

Mitään isoja odotuksia minulla ei tuotetta kohtaan ollut. Lähinnä josasaisi näin talvella jotain ekstraa hiuksille aina välillä. Olen nyt käyttänyt tätä tuotetta muutaman viikon pari kertaa viikossa. Ensimmäisen kerran levittäessäni tuotetta mielsin sen enemmänkin ”latvojen hoitoaineeksi” jota ei tarvitse pestä pois ja iskin tuotetta päähän vähän liikaa lopputuloksena erittäin tahmean ja rasvaisen tuntoiset hiukset. Tämän jälkeen tarkistin käyttöohjeet, jossa muistutetaan tuotteen olevan riittoisa. Itse hieron tuotetta sormenpäihin ohuen kerroksen ja alan hieroa tuotetta hiusten latvoihin (ja jämät hiusten pituuksiin). Tuotteessa on aikas voimakas, maanläheinen ehkä yrttinen ja vähän saippuainen tuoksi. Mitään hirmuisen poikkeavaa parin viikon takaiseen lähtötilanteeseen en ole huomannut hiuksissani, vähän eloa kakkospäivän kuivashampoohiuksiin tällä tuotteella kyllä saan. Se on todettava, että tuote on äärimmäisen riittoisa. Tuo pieni purkki on huulirasvarasian kokoinen ja sisältää 10g tuotetta. On kyllä tunnustettava, että latvat kyllä tuntuvat hyville ja pehmeille.

Suosittelisin tuotetta kyllä, mutta tässä tulee vastaan saatavuus. Ostaessani tämä ei ollut muistaakseni hinnallakaan pilattu ottaen huomioon, miten riittoisasta ja monikäyttöisestä tuotteesta on kyse. 

-H

 

Kommentit (2)
  1. Yhden kerran olen laittanut hiuksiini tätä, tuoksu on tosi voimakas niin täytyy miettiä tarkkaan milloin uskaltaa levittää hiuksiin seuraavan kerran. Vaikutus oli kuitenkin välittömästi havaittava minunkin karkeissa jouhissani. Huomasin että hiukseni alkoi muuttua paremman tuntuiseksi kun hylkäsin perinteisen shamppoon ja aloin käyttää oliiviöljypalasaippuaa hiuksiini.

    1. Pitääkin pistää korvan taakse tuo mainitsemasi oliiviöljusaippua, jos vaikka menisi testiin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *