Lupasin viime kerralla, että kirjoitan seuraavaksi kokemuksistani kenialaisessa terveydenhuollossa. Minun täytyy nyt hieman ottaa sanojani takaisin. Ajattelin, että kun hoitajien lakko loppuu, kirjoitan tuoreista kokemuksista aiempien kokemusten kera. Totesin, että jos kirjoitan seuraavan kerran lakon loputtua, siihen saattaa mennä vielä jokunen tovi. Hoitajien lakko on nyt kestänyt siis nelisen kuukautta, eikä neuvottelut ole edenneet siihen malliin, että lakon loppu olisi näkyvissä.

Suomalaiseen pedanttiseen aikakäsitteeseen tottuneelle kenialainen aikakäsite on kovin erilainen. Esimerkiksi jos on sovittuna tapaaminen ystävien kanssa kello kaksi iltapäivällä, ei ole mitenkään tavatonta, että vielä kolmeltakaan kaikki eivät ole saapuneet paikalle. Tai jos syntymäpäiväjuhlien kutsuun on laitettu alkamisajaksi 11, niin suurin osa vieraista saapuu paikalle lounasaikaan eli yhden, kahden maissa. 

Suomessa ajatellaan, että saapuminen ajoissa paikalle osoittaa kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan ja myöhästyminen (ilman hyvää syytä ja etukäteen ilmoittamista) on epäkunnioittavaa ja itsekästä.

Keniassa ajatellaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Jos matkalla tapaa esimerkiksi ystävän tai sukulaisen, olisi epäkohteliasta olla vaihtamatta kuulumisia ja siihen yleensä menee enemmän kuin viisi minuuttia. Täällä riittää enemmän myös kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa matkan kestoon. Sade muuttaa monet tiet mutavelliksi, mikä tietysti hidastaa matkaa. Moottoritiellä oleva onnettomuus ruuhkauttaa liikenteen armottomasti jopa tunneiksi eikä kiertoteitä välttämättä ole. Jos presidentti tai muu korkea virkamies sattuu olemaan lähettyvillä, niin liikenne saatetaan pysäyttää heidän sujuvan etenemisen takaamiseksi. Näin vaalien alla mielenosoituksia järjestetään harva se päivä eri tahojen toimesta ja ne vaikuttavat oleellisesti liikenteeseen. Joskus mielenosoitukset äityvät väkivaltaisiksi ja poliisit joutuvat esim.kyynelkaasulla väkijoukkoja hajottamaan. Ei niillä alueilla parane tai saa silloin pahemmin ajella. 

Tottuminen kenialaiseen aikakäsitteeseen on vienyt paljon aikaa, enkä vieläkään ihan täysin siihen ole tottunut. Kun meille tulee ystäviä Suomesta kylään, he ovat pääsääntöisesti ihastuneet kenialaiseen rentoon elämänmenoon. Mutta samalla he sanovat, että voisi olla aika stressaavaa elää arkea täällä, kaikkien myöhästymisten ja odotteluiden sekä muuttuvien tekijöiden kanssa. Samankaltaisia ajatuksia minullakin varsinkin alussa oli. Etenkin virastoasioiden hoitaminen vie tuhottoman paljon aikaa. Saa olla tyytyväinen jos yhden virastoasian saa päivässä hoidettua.

Kaupassa asioiminen voi olla sujuvaa ja nopeaakin. Jos siellä ei ole montaa ihmistä, kassakoneen käyttäjällä ei tulee ongelmia, sähköt eivät katkea kesken kauppareissun ja tavaroiden pakkaaja hoitaa hommansa nopeasti. Toki henkilökunta haluaa vaihtaa kuulumisia asiakkaiden kanssa mikä tarkoittaa, että valitsit sitten hedelmiä, vihanneksia, vaatteita tai melkein mitä tahansa, joku haluaa jutella kanssasi. Vaikka olenkin erittäin sosiaalinen ihminen, joskus olisi kiva käydä kaupassa, lenkillä tai matkustaa vaikkapa bussilla ilman, että tarvitsee jutella kenenkään kanssa. Mutta koska se ei täällä ole mahdollista, olen yrittänyt sopeutua siihen.

En voi koskaan unohtaa suurinta oppituntia kenialaisesta aikakäsitteestä, kiitos rakkaan mieheni. Asuimme tuolloin Nakurussa ja miehelleni tuli työreissu muutaman tunnin ajomatkan päähän Eldoretiin. Mies pyysi minua reissuun mukaan ja kehotti pakkaamaan vaatteita niin, että pärjään seuraavaan päivään asti. Koska tunsin mieheni jo melko hyvin, pakkasin vaatteita kolmen päivän varalle. Kuudennen (”yhden yön”) työmatkalla vietetyn yön jälkeen mies kysyi, että jäädäänkö vielä yhdeksi yöksi ystäväperheen luo, parin tunnin ajomatkan päähän kotoamme. Minun kipurajani ylittyi sen kuudennen yön jälkeen. Alkuraskauden pahoinvoinnista kärsivänä sanoin pari valittua sanaa en kovin kärsivällisellä äänellä ja palasimme vihdoin kotiin. Että hakuna matata vaan kaikille!