Vihdoin ja viimein takaisin töissä!

Hoitajien viiden kuukauden lakon jälkeen paluu työhommiin on sujunut odotettua paremmin. Suurin syy on varmasti se, että vihdoin pääsin äitiyspuolelle eli oman erikoisalan hommiin. 

Jotta saan siis lisenssin toimia kätilönä/sairaanhoitajana Keniassa, minun tulee suorittaa kolmen kuukauden orientaatiojakso julkisen puolen sairaalassa. Sairaalan tulee olla vähintään viidennen tason sairaala, mikä tarkoittaisi Suomessa keskussairaalaa. Keniassa tasoja on kuusi ja ylin on tietysti yliopistosairaala.

Kolmen kuukauden orientaatiojakso on jaoteltu kolmeen osaan. Ensimmäinen kuukausi tehdään niin sanotulla medical ward:illa, joka on kaikkien sisätautipotilaiden (ja vähän muidenkin) hoitoon tarkoitettu osasto. Lyhyesti se tarkoittaa sitä, että potilaskunta on erittäin laajakirjoinen. On sydänpotilaita, keuhkopotilaita, munuaispotilaita, diabeetikkoja, infektiopotilaita (esim.tuberkuloosipotilaita) ja vaikka mitä. Minulle esiteltiin osasto kertomalla, että kaikki aikuiset potilaat, jotka eivät ole psykiatrista tai kirurgista hoitoa tarvitsevia, löytyvät medical ward:ilta. Naiset ovat omalla osastollaan ja miehet omalla. 

Heti alkuun on pakko tunnustaa, että medical ward:illa en haluaisi koskaan vakituisesti työskennellä! Oli aikamoinen shokki hoitaa niin erityyppisiä ja erilaista hoitoa vaativia potilaita samaan aikaan. Minulle annettiin parin päivän tutustumisaika, jonka jälkeen hoidin omat potilaani samalla kuormituksella kuin kuka tahansa muukin hoitaja.

Blogiani lukevat hoitoalan ihmiset ainakin tietävät kuinka merkittäviä asioita ovat kirjaamiskäytäntöjen tuntemiset, raporttien ymmärtäminen, lääkkeiden tunteminen ja tunnistaminen, aseptiikka jne. hoitotyössä. Ja tällä osastolla kaikki, ihan kaikki oli tietysti täysin erilaista kuin Suomessa. Kaikki kirjaamiset tehdään käsin erinäisille lomakkeille. Jokaisella potilaalla on oma pahvikansio, johon nämä lomakkeet ovat narulla(!!) sidottuina. Jos haluaa esimerkiksi liittää uuden verenpaineen seurantalomakkeen edellisen lähelle (selvyyden vuoksi), täytyy ensin pujotella jokaikinen päällä oleva lomake naruista pois ja toki pujotella myös takaisinkin. Sanomattakin selvää on, että se vie aivan tuhottoman paljon aikaa. 

Osastolla ei ollut käsidesiä hoitajille ollenkaan, mutta ei myöskään saippuaa. Hoitajat ”pesivät” käsiään pelkästään hanavedellä. Hanskoja sentään oli käytössä. Tuberkuloosipotilaita hoidettaessa ei käytetty _minkäänlaisia_ suojavarusteita, hanskoja lukuun ottamatta. Kysyin hengityssuojaimista ja hoitajat kertoivat pyytäneensä niitä muinoin johtoportaalta. Olivat saaneet koko osastolle KAKSI hengityssuojainta ja kehotuksen käyttää niitä vuorotellen. Joillakin osastoilla on kyllä ollut saippuaa ja käsidesiäkin, mutta en tiedä miksi jotkut osastot joutuvat olemaan ilman.

Haluan tässä vaiheessa muistuttaa kaikkia blogiani seuraavia, että Keniahan on kehitysmaa. Julkisen puolen talousvaroja ei millään mittakaavalla voi verrata Suomeen. Korruptio kukoistaa ihan jokaisella yhteiskunnan tasolla, ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Kun näistä kokemuksistani teille kerron, tarkoitukseni ei tietystikään ole arvostella Keniaa tai kenialaista sairaanhoitoa, vaan kertoa omia kokemuksiani sen parissa.

Sairaalan osastojen lääkärit ovat lähes poikkeuksetta vielä opiskelijoita, joko perusvaiheen tai erikoistumisvaiheen opiskelijoita. Konsultoivat lääkärit (eli erikoislääkärit) käyvät kerran viikossa kierrolla katsomassa miten hommat sujuu ja opettamassa oppilaitaan. Keniassa lääkäreiksi kutsutaan sekä niin sanottuja clinical officer:eita ja medical officer:eita. Minun täytyy selvittää tarkemmin mitä ja kuinka kauan he ovat opiskelleet, koska se on kovin epäselvää vielä. 

Mutta tässä alkupaloja työelämästäni. Ensi kerralla vähän lisää!

 

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys Työ

African time eli afrikkalainen aikakäsite

Lupasin viime kerralla, että kirjoitan seuraavaksi kokemuksistani kenialaisessa terveydenhuollossa. Minun täytyy nyt hieman ottaa sanojani takaisin. Ajattelin, että kun hoitajien lakko loppuu, kirjoitan tuoreista kokemuksista aiempien kokemusten kera. Totesin, että jos kirjoitan seuraavan kerran lakon loputtua, siihen saattaa mennä vielä jokunen tovi. Hoitajien lakko on nyt kestänyt siis nelisen kuukautta, eikä neuvottelut ole edenneet siihen malliin, että lakon loppu olisi näkyvissä.

Suomalaiseen pedanttiseen aikakäsitteeseen tottuneelle kenialainen aikakäsite on kovin erilainen. Esimerkiksi jos on sovittuna tapaaminen ystävien kanssa kello kaksi iltapäivällä, ei ole mitenkään tavatonta, että vielä kolmeltakaan kaikki eivät ole saapuneet paikalle. Tai jos syntymäpäiväjuhlien kutsuun on laitettu alkamisajaksi 11, niin suurin osa vieraista saapuu paikalle lounasaikaan eli yhden, kahden maissa. 

Suomessa ajatellaan, että saapuminen ajoissa paikalle osoittaa kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan ja myöhästyminen (ilman hyvää syytä ja etukäteen ilmoittamista) on epäkunnioittavaa ja itsekästä.

Keniassa ajatellaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Jos matkalla tapaa esimerkiksi ystävän tai sukulaisen, olisi epäkohteliasta olla vaihtamatta kuulumisia ja siihen yleensä menee enemmän kuin viisi minuuttia. Täällä riittää enemmän myös kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa matkan kestoon. Sade muuttaa monet tiet mutavelliksi, mikä tietysti hidastaa matkaa. Moottoritiellä oleva onnettomuus ruuhkauttaa liikenteen armottomasti jopa tunneiksi eikä kiertoteitä välttämättä ole. Jos presidentti tai muu korkea virkamies sattuu olemaan lähettyvillä, niin liikenne saatetaan pysäyttää heidän sujuvan etenemisen takaamiseksi. Näin vaalien alla mielenosoituksia järjestetään harva se päivä eri tahojen toimesta ja ne vaikuttavat oleellisesti liikenteeseen. Joskus mielenosoitukset äityvät väkivaltaisiksi ja poliisit joutuvat esim.kyynelkaasulla väkijoukkoja hajottamaan. Ei niillä alueilla parane tai saa silloin pahemmin ajella. 

Tottuminen kenialaiseen aikakäsitteeseen on vienyt paljon aikaa, enkä vieläkään ihan täysin siihen ole tottunut. Kun meille tulee ystäviä Suomesta kylään, he ovat pääsääntöisesti ihastuneet kenialaiseen rentoon elämänmenoon. Mutta samalla he sanovat, että voisi olla aika stressaavaa elää arkea täällä, kaikkien myöhästymisten ja odotteluiden sekä muuttuvien tekijöiden kanssa. Samankaltaisia ajatuksia minullakin varsinkin alussa oli. Etenkin virastoasioiden hoitaminen vie tuhottoman paljon aikaa. Saa olla tyytyväinen jos yhden virastoasian saa päivässä hoidettua.

Kaupassa asioiminen voi olla sujuvaa ja nopeaakin. Jos siellä ei ole montaa ihmistä, kassakoneen käyttäjällä ei tulee ongelmia, sähköt eivät katkea kesken kauppareissun ja tavaroiden pakkaaja hoitaa hommansa nopeasti. Toki henkilökunta haluaa vaihtaa kuulumisia asiakkaiden kanssa mikä tarkoittaa, että valitsit sitten hedelmiä, vihanneksia, vaatteita tai melkein mitä tahansa, joku haluaa jutella kanssasi. Vaikka olenkin erittäin sosiaalinen ihminen, joskus olisi kiva käydä kaupassa, lenkillä tai matkustaa vaikkapa bussilla ilman, että tarvitsee jutella kenenkään kanssa. Mutta koska se ei täällä ole mahdollista, olen yrittänyt sopeutua siihen.

En voi koskaan unohtaa suurinta oppituntia kenialaisesta aikakäsitteestä, kiitos rakkaan mieheni. Asuimme tuolloin Nakurussa ja miehelleni tuli työreissu muutaman tunnin ajomatkan päähän Eldoretiin. Mies pyysi minua reissuun mukaan ja kehotti pakkaamaan vaatteita niin, että pärjään seuraavaan päivään asti. Koska tunsin mieheni jo melko hyvin, pakkasin vaatteita kolmen päivän varalle. Kuudennen (”yhden yön”) työmatkalla vietetyn yön jälkeen mies kysyi, että jäädäänkö vielä yhdeksi yöksi ystäväperheen luo, parin tunnin ajomatkan päähän kotoamme. Minun kipurajani ylittyi sen kuudennen yön jälkeen. Alkuraskauden pahoinvoinnista kärsivänä sanoin pari valittua sanaa en kovin kärsivällisellä äänellä ja palasimme vihdoin kotiin. Että hakuna matata vaan kaikille!

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Raskaus ja synnytys