Vihdoin ja viimein takaisin töissä!
Hoitajien viiden kuukauden lakon jälkeen paluu työhommiin on sujunut odotettua paremmin. Suurin syy on varmasti se, että vihdoin pääsin äitiyspuolelle eli oman erikoisalan hommiin.
Jotta saan siis lisenssin toimia kätilönä/sairaanhoitajana Keniassa, minun tulee suorittaa kolmen kuukauden orientaatiojakso julkisen puolen sairaalassa. Sairaalan tulee olla vähintään viidennen tason sairaala, mikä tarkoittaisi Suomessa keskussairaalaa. Keniassa tasoja on kuusi ja ylin on tietysti yliopistosairaala.
Kolmen kuukauden orientaatiojakso on jaoteltu kolmeen osaan. Ensimmäinen kuukausi tehdään niin sanotulla medical ward:illa, joka on kaikkien sisätautipotilaiden (ja vähän muidenkin) hoitoon tarkoitettu osasto. Lyhyesti se tarkoittaa sitä, että potilaskunta on erittäin laajakirjoinen. On sydänpotilaita, keuhkopotilaita, munuaispotilaita, diabeetikkoja, infektiopotilaita (esim.tuberkuloosipotilaita) ja vaikka mitä. Minulle esiteltiin osasto kertomalla, että kaikki aikuiset potilaat, jotka eivät ole psykiatrista tai kirurgista hoitoa tarvitsevia, löytyvät medical ward:ilta. Naiset ovat omalla osastollaan ja miehet omalla.
Heti alkuun on pakko tunnustaa, että medical ward:illa en haluaisi koskaan vakituisesti työskennellä! Oli aikamoinen shokki hoitaa niin erityyppisiä ja erilaista hoitoa vaativia potilaita samaan aikaan. Minulle annettiin parin päivän tutustumisaika, jonka jälkeen hoidin omat potilaani samalla kuormituksella kuin kuka tahansa muukin hoitaja.
Blogiani lukevat hoitoalan ihmiset ainakin tietävät kuinka merkittäviä asioita ovat kirjaamiskäytäntöjen tuntemiset, raporttien ymmärtäminen, lääkkeiden tunteminen ja tunnistaminen, aseptiikka jne. hoitotyössä. Ja tällä osastolla kaikki, ihan kaikki oli tietysti täysin erilaista kuin Suomessa. Kaikki kirjaamiset tehdään käsin erinäisille lomakkeille. Jokaisella potilaalla on oma pahvikansio, johon nämä lomakkeet ovat narulla(!!) sidottuina. Jos haluaa esimerkiksi liittää uuden verenpaineen seurantalomakkeen edellisen lähelle (selvyyden vuoksi), täytyy ensin pujotella jokaikinen päällä oleva lomake naruista pois ja toki pujotella myös takaisinkin. Sanomattakin selvää on, että se vie aivan tuhottoman paljon aikaa.
Osastolla ei ollut käsidesiä hoitajille ollenkaan, mutta ei myöskään saippuaa. Hoitajat ”pesivät” käsiään pelkästään hanavedellä. Hanskoja sentään oli käytössä. Tuberkuloosipotilaita hoidettaessa ei käytetty _minkäänlaisia_ suojavarusteita, hanskoja lukuun ottamatta. Kysyin hengityssuojaimista ja hoitajat kertoivat pyytäneensä niitä muinoin johtoportaalta. Olivat saaneet koko osastolle KAKSI hengityssuojainta ja kehotuksen käyttää niitä vuorotellen. Joillakin osastoilla on kyllä ollut saippuaa ja käsidesiäkin, mutta en tiedä miksi jotkut osastot joutuvat olemaan ilman.
Haluan tässä vaiheessa muistuttaa kaikkia blogiani seuraavia, että Keniahan on kehitysmaa. Julkisen puolen talousvaroja ei millään mittakaavalla voi verrata Suomeen. Korruptio kukoistaa ihan jokaisella yhteiskunnan tasolla, ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Kun näistä kokemuksistani teille kerron, tarkoitukseni ei tietystikään ole arvostella Keniaa tai kenialaista sairaanhoitoa, vaan kertoa omia kokemuksiani sen parissa.
Sairaalan osastojen lääkärit ovat lähes poikkeuksetta vielä opiskelijoita, joko perusvaiheen tai erikoistumisvaiheen opiskelijoita. Konsultoivat lääkärit (eli erikoislääkärit) käyvät kerran viikossa kierrolla katsomassa miten hommat sujuu ja opettamassa oppilaitaan. Keniassa lääkäreiksi kutsutaan sekä niin sanottuja clinical officer:eita ja medical officer:eita. Minun täytyy selvittää tarkemmin mitä ja kuinka kauan he ovat opiskelleet, koska se on kovin epäselvää vielä.
Mutta tässä alkupaloja työelämästäni. Ensi kerralla vähän lisää!