Parhaat kävelyreitit Helsingin keskustassa
Helsingin keskustasta löytyy yllättävän monia ihania kävelyreittejä. Alkusyksy on ehkä parasta aikaa maisemakävelyille. Tänään kerron teille mun mielestä ihanammista kävelypaikoista Helsingin keskustan ympäristössä.
Näillä reiteillä pääset nauttimaan merenläheisyydestä. Olen ihastunut siihen kuluneen ”kaupunkilaisvuoteni” aikana aivan erityisesti.
1. Töölönlahti
Töölönlahdelle pääsee suoraan Rautatieasemalta. Töölönlahtea voi lähteä kiertämään musiikkitalolta, ja jatkaa rantaviivaa pitkin. Lahden toiselta puolelta pääset Tokoinrannalle.
Musiikkitalon edessä on lihaskuntoilutelineitä ja modernileikkipuisto myös lapsille. Kesällä siitä voi vuokrata suppailulaudan. Musiikkitalon ja Finlandiatalon edessä voi ihastella joutsenperhettä, jonka poikaset ovat kasvaneet kesän aikana jo isommiksi.
Töölönlahdella on useita ihania kahvioita ja terasseja. Sinisen huvilan taideterassi mäen päällä Töölönlahdelta Tokoinrantaan on oma lempparini, ja sopiva levähdyskohta kierroksella.
Töölönlahden ympäristössä näet monia Helsingin parhaita paloja, Finlandia-talon, Talvipuutarhan ruusut ja taustalla Linnanmäen maailmanpyörän.
2. Kaivopuiston ranta
Kaivopuiston rannalla pääset nauttimaan ihanasti merenläheisyydestä. Pitkä hiekkatie vie rantaa pitkin aina kauppatorille ja kauppahallille saakka.
Kesäaikaan rannalla on aina suosittu Helsingin jäätelötehdas. Syksyllä voi nauttia huopien alla vaikka lämpimän kaakaon Cafe Ursulan terassilla. Kaivopuiston rannasta pääsee Uunisaarelle, jonne talvisin pääsee siltaa pitkin, kesäaikaan lautalla.
Rannasta voit kavuta tähtitorninmäelle. Tähtitornissa järjestetään kesäisin aurinkonäytöksiä ja syksyisin tähtinäytöksiä. Katso ursan nettisivuilta tarkemmat tiedot. Kaivopuisto on myös klassinen pikinikpaikka.
Kaivarin rannasta voi jatkaa kauppahalliin vaikka lounaalle. Kauppatorilta on mahdollisuus jatkaa myös Suomenlinnaan tai Korkeasaareen lautalla.
3. Katajanokka
Keskustasta pääset heti meren tuntumaan Katajanokalle. Vaikka ei olisikaan lähdössä risteilylle, kannattaa joskus tehdä mukava parin kilometrin lenkki ihan vain kiertäen Katajanokan ympäri rantaa pitkin.
Keskustan päästä löytyy kahvioita, esimerkiksi Johan & Nyströmin kahvio ja Holidaybar. Katajanokan pääset kiertämään hiekkapolkua pitkin satamaan saakka.
Usein katajanokalle on laitettu talvella pieni mäki lasten pulkkailua varten. Vanhassa satamassa taas järjestetään etenkin joulun ympärillä pienempiä joulumyyjäisiä ja messuja.
4. Tervasaari
Oma suosikkini iltakävelyihin on kuitenkin pienempi ja hieman tuntemattomampi Tervasaari. Se alkaa Kruununhaasta heti Liisankadun päästä.
Tervasaaren kiertää alle puolessa tunnissa ympäri, mutta se on viihtyisä ja eläväinen paikka etenkin kesällä ja hyvällä ilmalla. Tervasaaressa toimii kesäteatteri ja -kahvio. Tervasaaren päätyyn, jossa on mukava rinne istuskelua varten, paistaa ihanasti ilta-aurinko. Tervasaaressa on myös koirien uimapaikka.
Tervassaaresta on helppo jatkaa rantaa pitkin halutessaan joko Katajanokalle tai toiseen suuntaan Hakaniemen rantaan tai Hakaniemen torille ja Kauppahalliin.
Mitkä ovat teidän mielestänne parhaat kävelypaikat Helsingin alueella?
Rakkaudella,
Ida