Beautyblender vs. Meikkisivellin

Beautyblender vs. Sivellin

 

Pakko myöntää, että siitä asti, kun ostin ensimmäisen Beautyblenderini, en ole juurikaan käyttänyt siveltimiä muuta kuin peitevoiteen ja puuterimaisen pohjan levittämiseen. Nimittäin Beautyblenderillä saa myös täysin noviisi meikkaaja (hello täällä yksi) pohjasta mukavan tasaisen. Kuitenkin, yes girlin kauneusguru Sarah haastoi minut testaamaan ja kirjoittamaan aiheesta.

 

Meikkivoiteille tarkoitettuja siveltimiä on erilaisia. Valitsin vertailuun Flat Top Foundation -siveltimen Tweezermaniltä. Samanlaisia siveltimiä löytyy tavaratalojen päivittäiskosmetiikkaosastoilta, lisäksi monet meikkibrändit myy oman merkkisiä siveltimiä.

Tiheät kuidut on leikattu tasaiseksi, jotta meikkivoiteen levittäminen on mahdollisimman vakaata. A.K.A. helppoa. Pyöreä ja tasainen sivellin on omille meikkaustaidoilleni aika ihanteellinen nestemäisen meikkivoiteen levittämiseen.

 

Beautyblender vs. SivellinBeautyblender vs. Sivellin

 

Eroa ei juurikaan näy kuvissa, mutta livenä kyllä. Beautyblenderillä tulee huomattavasti kevyempi, kun taas siveltimellä saa peittävämmän lopputuloksen.

 

Kostealla Beautyblenderillä meikkivoiteen levittäminen on huomattavasti vaivattomampaa: sillä saa nopeasti a) tasaisen ja b) kevyen lopputuloksen. Tosin sieni imee itseensä puolet tavarasta, joten tämä kannattaa huomioida kun läträä meikkivoiteella.

 

Meikkisiveltimellä taas lopputuloksesta tulee huomattavasti peittävämpi. Meikkivoidetta pitää työstää tarkemmin ja siveltimestä saattaa jäädä kasvoille harjasjälkiä, jos tavaraa on liikaa iholla. Tämä kannattaa muistaa, jos meikkaa kiireessä ja huonossa valaistuksessa. Joka tapauksessa sivellintä kannattaa työstää pyörivin liikkein, eikä pitkin vedoin (kuten allekirjoittanut on ehkä joskus meikannut hehe).

 

Beautyblender vs. Sivellin

 

Molempi parempi, mutta meikkisiveltimessä on toki se plussa, että sitä on helppo kantaa mukana meikkipussissa. Riippuu myös täysin ihon kunnosta ja siitä millaisen meikin tekee. Jos meikkipohjan päälle tulee vielä extra paljon kamaa, niin suosisin Beautyblenderiä. Toki silläkin on väliä mitä tavaraa kasvoille laittaa. Tavaraa, kamaa, you get it 😀

 

Kiinnostaako teitä tällaiset postaukset? Kauneusjutut ja tuotevertailut?

 

P.S. Käytin pohjan tekemiseen Lumenen CC-voidetta. Vaaleampaa sävyä korostettaville alueille ja tummempaa muualle. Pelkästään kahdella pohjalla pelaamalla saa jo paljon aikaan!

 
 
Lue myös:
Täydellisen (extempore) illan resepti

Beauty Routines: Meikkipussin uutuudet

 

 

Kommentit (4)
  1. Ostaessani vähän parempaa meikkivoidetta, myyjä kertoi käyttävänsä meikkivoiteen levittämiseen sekä sivellintä että bb:tä. Sivellin kun ei tosiaan ime voidetta itseensä ja sillä saa peittävän pohjan, joka on mukava häivyttää saumattomaksi Beauty blenderillä. Testasin tätä kikkaa vähän aikaa ja se toimii, mutta jostain syystä aamuisin en ole jaksanut pitää sitä mukana meikkirutiinissa. Jokainen minuutti aamulla on superarvokas 😀

    1. Hei kiitos tästä! Onpa hyvä vinkki tuo, että lopuksi töpöttelee Beautyblenderillä vielä tasaiseksi! Eli molempi todellakin parempi (mutta ei ehkä arkiaamuisin, kun on kiire) hehe 😀

  2. hyvä postaus! ja kiitos vinkistä meikkivoidesävyjen käyttöön, tätä testaankin heti huomenna. ainakin sulla näyttää superkivalta toi lopputulos 🙂

    1. Kiitos! Opin tuon kikan muutama vuosi sitten eräältä meikkaajalta, jolta ei sattumoisin löytynyt mulle sopivaa sävyä 😀 Siitä asti oon aina pyrkinyt hankkimaan ja käyttämään kahta eri sävyistä meikkivoidetta. Ihanaa, että sait siitä inspistä <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *