Hiusonnen kukkuloilla

Kriselda

 

Muistatte ehkä vaaleat hiukseni? Ja sen, että olin maailman surullisin, kun päätin värjätä ne takaisin tummiksi. Se oli kuitenkin ehkä aikuismaisin päätös, jonka olen koskaan tehnyt. Niin paljon kuin niitä rakastin, niin värin ylläpitäminen oli äärimmäisen työlästä, eikä se pitkällä tähtäimellä tee hyvää omalle tukalle.

 

Uusi hiusväri oli mitä hienoin, mutta halusin silti jotain muuta. Tämä tietenkin huomattiin kampaamossani ja toinen kampaajani Miisku ehdotti minulle pidennyksiä. Aloitettiin viime vuonna hiusten kasvatusprojekti ja nyt se on aikalailla saavuttanut maksimipituuden.

Pohdin pidennysleikkiin lähtemistä useamman kuukauden, sillä omat kokemukset pidennyksistä eivät ole olleet kovin ruusuiset.

Mulla on ollut kymmenen vuotta sitten sekä klipsi- että sinettipidennykset. Klipsit saattoivat irtoilla mun liukkaasta tukasta (trust me, osaan tupeerata ja käyttää tököttejä) ja milloin kiinnitys kohdat paistoivat tukan alta. Kaikki, jolla on ollut hiuslisäkkeitä tietää salettiin mistä puhun.

Sinettien kanssa oli vielä kauheammat muistot, kun niiden kanssa ei oikein voinut tehdä mitään. Ei saunoa tai uida, eikä tukkaa voinut edes harjata kunnolla. Lopulta jotkut liimakohdat sulautuivat keskenään ja tukkaa irtoili päästä. On ehkä sanomattakin selvää, että omat hiukset kärsivät tästä kokeilusta aika paljon ja sen jälkeen lupasin itselleni etten enää koskaan tee mitään vastaavaa. :D Tästä on tosiaan sen vuosikymmen aikaa ja tekniikat ovat onneksi kehittyneet.

 

 

Luotan Miiskun näkemykseen ja ammattitaitoon, joten kävin sitten pidennyskonsultaatiossa ja samalla mulle tilattiin lisäkkeet. Olisin tietty halunnut pidemmät kutrit jo siltä istumalta, mutta vielä piti odottaa pari kuukautta (koska useiden viikkojen jonot ja lomat).

 

Päädyttiin mahdollisimman luonnolliseen valintaan, eli Mago-tekniikkaan ja Simply Naturalin hiuksiin. Mago on kemikaaliton, hajusteeton ja ympäristöystävällinen pidennystekniikka, jossa hiuslisäke kiinnitetään solmulla omaan tukkaan puuvillalangalla. Kuulostaa työläältä, mutta Miisku teki hiukseni vajaassa kahdessa tunnissa (!) ja päähän päätyi neljä pakettia (!) hiusta.

Ne ajat ovat ohi, missä ennen istuttiin 8 tuntia kampaajan penkissä ja kuuma sinettirauta saattoi välillä osua niskaan. Magoissa on myös se hyvä, että joka kerta kun tukkaa pesee, niin puuvillalanka (a.k.a solmu) kiristyy. Nerokasta, I say.

 

 

Nyt on muutama päivä takana uutta tukkaa ja pakko sanoa, etten saa kestohymyä pois kasvoiltani! Tekee mieli koko ajan hipelöidä hiuksia ja parasta tässä on se, ettei pidennykset tunnu miltään.

Ne ei paina, eikä kiristä.

Voin ihan hyvin käydä saunassa ja uimassa.

Voin käyttää mitä tahansa hoitotuotteita ja kuivashampoota!

Hiuksia VOI harjata.

Ennen kaikkea: hiuksia ei tarvitse millään tavalla varoa.

 

Rakastan maailman eniten hiusharjaani, joka on tarkoitettu hiustenpidennyksille (juurikin näille Simply Naturalin lisäkkeille). Sekin, että mulla on ollut kyseinen harja käytössä jo yli vuoden lisäsi luottamusta kyseisen brändin lisäkkeille.

Simplyn hiukset on suunniteltu skandinaisille, jotka haluavat luonnollisen lopputuloksen. Itse halusin mahdollisimman pitkät, joten valittiin mulle 50 cm hiukset (valitettavasti Simplyltä ei saa overipitkiä). Väriksi valikoitui B3 ja B4 - eli otettiin kaksi sävyä, jotta hius on eläväisempi. B-sävy meinaa sitä, että tummaa lisäkettä on ainoastaan vaalennettu. Niitä ei ole siis lainkaan värjätty, eli ne eivät allergisoi.

Mago + Simply Natural = sopii herkille ja huolettomille.

 

 

Olen maailman onnellisin uusista mega babe -hiuskista :D Kiitos Miiskulle taas kaikesta! Kerroin postauksen alussa, että aloitettiin kasvatusprojekti jo viime vuonna. Silloin mulle tehtiin hiustyyppianalyysi ja laitettiin päänahkaa kondikseen. Terve hiuspohja on hyvä kasvualusta, mutta jokaisella kasvaa hiukset tiettyyn pisteeseen saakka. Nyt on latvoissa sitä volyymiä, mitä olen koko elämäni halunnut.

Eli jos extrapituus tukkaan kiinnostaa, niin kannattaa käydä maksuttomassa konsultaatiossa.

Kiitos myös Jonille upeasta väristä, joka vastaa TÄYSIN lisäkkeiden väriä. Pidän äärimmäisen tärkeänä sitä, että hiukset sulautuvat keskenään. On ne sellaisia ammattilaisia! Tätä kannatti odottaa :D

 

Suosittelen valitsemaan oma kampaaja (tai mun tapauksessa kampaajat) harkitusti. Kun kerran löytää ympärilleen sellaisia ihmisiä, jotka jakavat samanlaiset arvot ja näkemykset - ja ajattelevat sun parasta - niin ei niistä kovin helposti voi luopua! <3

 

 

Mitä mieltä olette lopputuloksesta?

 

lisäkkeet saatu blogin kautta: Kinnunen oy
 
Dream team: STAGE11
PITUUSEXPERTTI: MIISKU
VÄRIEXPERTTI: JONI

 

 

Kommentit

Heippa,

Kiva, että teit postauksen tästä aiheesta ja todellakin mielettömän kaunis lopputulos - samaan aikaan tosi näyttävä, mutta myös luonnollinen :) Just eilen mielenkiinnosta googlailin juttuja Magosta, tuumaillut et miltähän ne mahtaisi näyttää. Tosin, oon jotenkin aina vierastanut ajatusta pidennyksistä, koska on jo ilman niitä tosi paksut hiukset. Pituutta sen sijaan saisi olla enemmän. Kiitos hyvistä vinkeistä, pitää ehdottomasti laittaa korvan taakse :)

Kriselda
Kriselda

Hei! Ihanaa, että tästä oli apua. Olen itsekin super tyytyväinen lopputulokseen ja ylpeänä kannan uutta hiuspehkoa :D

Uskon, että oikean kampaajan käsissä löydätte sopivan ratkaisun, kun sinulla on jo paksut hiukset. Kannattaa olla yhteydessä Stage11 ja Miiskuun. Konsultaatio ei maksa mitään! :) <3

Kommentoi