Kodin kevätsiivous 2.0
Kaupallinen yhteistyö: Värisilmä / Vintro
Suunnilleen kuukausi sitten tein perinteisen kevätsiivouksen kotonamme; kävin kaikki kaapit läpi, vein Reloveen taas puolet vaatteista, olkkarin matto kävi pesulassa, pyyhin kaikki pinnat, katkaisimet ja valaisimet, lattiat ja ikkunat saivat pesuaineesta. Näiden perusjuttujen lisäksi maalasimme seinät ja katot freesiksi!
Vähän yli vuosi sitten meidän kämpän valtasi eriskummallinen savu, jonka alkuperä on edelleen mysteeri. Savu tai mikä lie tahrasi pari lempineulettani, valkoiset huonekalut, niin ja tietty seinät ja katon. Pesu ei auttanut neuleisiin (ensimmäistä kertaa sappisaippua ei tehonnut!), huonekalut sain taikasienellä, mutta seinien ja katon sienipesu olisi ollut aivan liian työlästä. Kokeilin ja tilanne meni vaan likaisemmaksi. Onneksi tästä on jo aikaa ja meillä oli siihen aikaan vielä harmaa sohva.
Joka tapauksessa muutama viikko sitten laitettiin hihat heilumaan meidän kotona. Olin kuullut myrkyttömistä ja ekologisista maaleista aiemmin, joten eipä tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan, kun päätettiin maalata seinät Vintron kalkkimaalilla.
Vintron kalkkimaalit sopivat niin sisäseinille mutta myös kalusteille ja koriste-esineille. Sisäpinnat maalattiin kahteen otteeseen, sillä lähtötilanne oli aika savuinen. 😀
Vintro-kalkkimaalin plussat:
♡ ekologinen
♡ vesiliukoinen
♡ myrkytön
♡ hajuton
♡ peittävä
♡ nopeasti kuivuva
♡ maaleissa on 56 valmista värisävyä joista voi sekoittaa uusia, omia sävyjä
Vintron kalkkimaalit ovat tosiaan myrkyttömiä ja hajuttomia, joten eipä kämppää sen kummemmin tarvinnut tuulettaa ja hyvin nukuttiin meidän pikku kaksiossa samana iltana maalauksen jälkeen. Ei siis tarvinnut lähteä pakoon maalihöyryjä!
Vinkit maalaamiseen:
♡ Hanki oikeanlainen sivellin tai tela: tasaisen lopputuloksen saa, kun valitsee vaahtomuovisen tai lyhytkarvaisin telan. Nimimerkillä pari kertaa käytiin telakaupoilla. 😀 Ainiin ja tää vielä plussiin: telat voi pestä lämpimällä vedellä maalauksen jälkeen. Goodbye tärpätti.
♡ Hanki ammattiapua. Työstä saa kotitalousvähennyksen.
♡ Mikäli asut vuokralla, niin maaleista voi neuvotella vuokranantajan kanssa joko niin, että vuokraisäntä tai -emäntä kustantaa maalit ja työn. Tai maksat ne itse ja saat vastineeksi vuokranalennuksen.
Olen äärimmäisen iloinen lopputuloksesta! Enpä ois uskonut, että meidän pikkukaksiosta kuoriutuu näinkin valoisa koti. Niin ihanaa!
Mites siellä? Oletteko vieneet kevätsiivouksen seuraavalle levelille?
Vau upeaa että on ekologisia, hajuttomia ja myrkyttömiäkin maaleja nykyään saatavilla! Itselle uusi tuttavuus mutta täytyy ehdottomasti ensi kerralla kokeilla! 🙂 Huomasitko koostumuksessa/peittävyydessä tms. eroa ns.perinteiseen maaliin?
Heippa, suosittelen lämpimästi! Kalkkimaali on paksua ja tosi peittävää, mutta sen voi ohentaa vedellä jolloin sitä on helpompi työstää. 🙂 Me ei sitä tehty, mutta tuon harmaan savuseinän peittämiseksi tarvittiinkin stydimpi maalikerros 🙂