BALI DAYS

Bali days.jpg

 

Lupailin My Day -henkistä postausta Balilta, joogaopekoulutuksesta. Vihdoin sain ladattua kuvat koneelle sekä pääsin toimivan netin pariin! Viime viikot ovat olleet hyvää treeniä kärsivällisyydelle tämän nettiasian kanssa – ja muutenkin, ettei vaan tule tehtyä liikaa töitä kuukauden joogareissulla. 😀

Pakollista ohjelmaa meillä oli maanantaista lauantaihin, 10-14 tuntia päivässä taukoineen. Päivien rakenteet olivat kutakuinkin samanlaiset, joskin workshopien aiheet ja teemat toki vaihtelivat.

 

Bali days-2.jpg

Bali days-3.jpg

 

6.20 Herätys

Heräsin joka aamu kuuden aikoihin ennen kelloa. Hassua miten rytmi toimii luonnollisesti, kun herää joka päivä auringonnousun aikaan. Asuin kahden huonetoverin kanssa, joten meillä oli kaiken varuiksi kolme herätyskelloa 😀 Olen eniten kiitollinen siitä, että meidän huone oli suoraan joogasalin alapuolella. Oli äärimmäisen rauhoittavaa kömpiä ylös sängystä suoraan matolle.

 

7.00 Päivän ensimmäinen ohjattu joogatunti

Kouluttauduin vinyasa ja hatha -joogaopettajaksi, joten vinyasa ja hatha -tunteja oli joka aamu. Meillä oli kolme joogaopettajaa, joista jokainen piti 1-3 kertaa viikossa meille tunnit. Kaikilla on oma tyylinsä opettaa, lisäksi meidän pääopettaja piti meille kolme kertaa viikossa pranayama-harjoituksia tunnin yhteydessä.

Hikeä ei puuttunut näistä aamuista ja ihan joka ikinen tunti opimme uusia juttuja! Uskomatonta, miten nopeasti kroppa sopeutuu itsensä puskemiseen.

 

9.30 Aamupalatauko

Muutamien tyttöjen kanssa muodostui aamupalajengi, The Breakfast Club. Valmistimme hotellin yhteiskeittiössä brekut ja jokainen hoiti oman osa-alueensa: hedelmät, puuro, kananmunat, leivät, myslit, jugurtit, kahvi yms. Tämä oli yksi päivän kohokohdista ja voitte kuvitella, kun laittaa muutaman hihhulin samaan tilaan, ettei meidän aamupalakeskustelut olleet aina kevyemmästä päästä 😀

Joka maanantai meillä oli yhteisbreku, jossa osa opettajista olivat myös paikalla. Tällöin oli aikaa ja tilaa tutustua myös niihin kurssikavereihin paremmin, joiden kanssa hengailu ei tullut luonnostaan. (Meitä oli 27, joten kaikkien kanssa ei edes ehdi hengailemaan!)

 

Bali days-6.jpgBali days-4.jpg

Bali days-26.jpg

 

10.30 Päivän ensimmäinen luento

Ensimmäiset puolitoista viikkoa opiskelimme tähän aikaan anatomiaa. Sen jälkeen  ayurvedaa, hathaa, tantraa, chakroja, ravintoa, hengittämistä, joogafilosofiaa… you name it. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen muistikirjani oli täynnä mitä ihmeellisimpiä juttuja! Kivoja juttuja tietty.

 

12.30 Lounastauko

Olen äärettömän iloinen, ettei meidän kurssiin kuulunut ruoka, sillä lounastauoilla pääsimme “vapauteen” ja vähän fiilistelemään Canggun raflatarjontaa. I was not dissapointed!

Halusin syödä mahdollisimman paljon paikallista safkaa, joka on myös huomattavasti edullisempaa kuin trendikkäiden länkkäri-terveysraflojen safka. Kävimme toki niissäkin ahkerasti ja omiksi suosikeiksi nousi mm. Samadi, Shady Shack, The Loft, Vida, Gypsy ja Motion Cafe.

Rankempina päivinä vietimme lounastauot uima-altaalla ja tilasimme ruokaa joko hotlalta tai viereisestä ravintolasta.

 

14.00 Asana & Teaching Lab

Joka päivä opiskelimme eri jooga-asanoita, niiden linjauksia, hyötyjä, haittoja sekä niiden opettamista. Ensimmäinen viikko oli pelkkää kamppailua kielen kanssa, mutta hiljaa hyvä tuli! 😀 Lisäksi tällä tunnilla tuli paljon ahaa-elämyksiä asentojen suhteen. Vähän myös ahdistusta siitä, että miksi en tullut koulutukseen jo aiemmin. Itseasiassa aika monen tunnin, luennon ja workshopin kohdalla tuli tämmöinen fiilis.

 

Bali days-8.jpg

Bali days-12.jpg

Bali days-27.jpgBali days-13.jpg

Bali days-7.jpgBali days-14.jpg

Bali days-20.jpg

Bali days-22.jpg

Bali days-9.jpg

 

16.00 Päivän toinen luento ja workshopeja

Iltapäivisin meillä oli enimmäkseen workshopeja: äitiysjoogaa, vanhusten opettamista, lisää ravintojuttuja, acro- ja fly high -joogaa, thai-hierontaa… Lisäksi meillä oli pari kertaa viikossa yin-joogaa kiinalaisella wu xing -mausteella. Opsikelimme myös kiinalaisen filosofian viisi elementtiä. Äärimmäisen mielenkiintoista ja rakastuin yiniin koulutuksen aikana! Seuraavaksi olisi suunnitelmissa kouluttautua yin-opettajaksi. Tai ainakin jossain vaiheessa. Workshopien aikana on herännyt inspistä suuntaan jos toiseen jatkokoulutusten suhteen!

19.00 Iltaharjoitus

Pari kertaa viikossa meillä oli tähän aikaan joogafilosofiaa, meditaatiota, yiniä, kirtania (laulua) ja yhtenä iltana meillä oli leffailta! Jooga-aiheinen leffa tietty. Yllätin itsenikin, mutta iltaohjelma oli usein lempparini. Diipimmät filosofiset tunnit sopivat hämyiseen Balilaiseen tunnelmaan, meditaatio pimeässä (ja semi-väsyneenä) toimivat, sekä restoratiivinen yin edesauttoi parempiin yöuniin. Meidän opetustilat

21.00 Iltapala ja ukulele-hengausta

Mikäli meillä ei ollut enää iltatunteja, niin söimme illallisen jo aiemmin. Usein lähdimme Canggun turistirafloihin (iltapaikoista top-suosikiksi nousi Moana). Toisinaan taas jäin viettämään “omaa aikaa” ja valmistin itselleni iltasafkaa.

Kämppikseni osti eräänä päivänä hetken mielijohteesta ukulelen 😀 Eipä hän ostohetkellä tiennyt, miten paljon iloa se toisi meidän iltoihin. Moni kurssilainen osasi soittaa ja laulaa, joten meillä oli ihania “musailtoja”. Välillä pidimme myös keskenämme naistenpiirejä ja miten paljon sitä taas oppi muista ihmisistä ja meitä ympäröivästä maailmasta.

 
Bali days-21.jpg

Bali days-10.jpg

Bali days-11.jpg

Bali days-23.jpg

 

Jos jotain meidän Bali-aikataulusta otan mukaan kotiin, niin klo 7.00 aamutunnit ja ilta-yinit. Lisäksi kattelin jo soitinliikkeestä omaa ukulelea! Musta on ihanaa jatkuvasti haastaa itseäni ja oppia uutta. Ukulelen soittaminen on ollut pitkään haavelistalla ja tuo mukavaa vastapainoa oikeastaan kaikelle mitä teen.

 
 
Lue myös:
Matkalla joogaopettajaksi (osa 1)
Matkalla joogaopettajaksi (osa 2)
Matkalla joogaopettajaksi (osa 3)

Hyvinvointi Liikunta Matkat Opiskelu

Matkalla joogaopettajaksi (osa 3)

Kriselda Bali-14.jpg

Huh! Jälleen upea viikko takana täällä Balilla. Nyt ollaan puolessa välissä joogaopettajakoulutusta ja tämä toinen viikko oli haastavampi kuin osasin kuvitella.

Meitä varoitettiin etukäteen, että edessä on koulutuksen ”väsynein viikko” – voi pojat, enpä ois uskonut, että se olisi ollut näin paha. Perjantain aamutunnin jälkeen nukahdin shavasanaan (loppurentoutukseen). 😀

Kuten kaikessa, haastavimpina aikoina tulee merkittävimmät kehitysaskeleet. Huomaan olevani niiiin paljon vahvempi, kuin esimerkiksi ekana päivänä. Olen tällä viikolla ylittänyt itseni suunnilleen 6219 kertaa ja päivä päivältä olen tyytyväisempi, että valitsin juuri tämän koulutuksen.

Mainitsin edellisessä postauksessa opettajistamme ja tällä viikolla päästiin paneutumaan heidän kanssaan vielä syvemmin anatomiaan, joogafilosofiaan, hathaan, tantraan, chakroihin, hormoneihin ja pranayama-hengityksiin. Lisäksi pääsimme myös opiskelemaan kipua ja kärsimystä – hauskaa, että juuri tällä viikolla, eli haastavimmalla viikolla.

Teoriatuntien lisäksi meitä on venytetty äärimmäisyyksiin (sekä henkisesti että fyysisesti) eri joogatunneilla ja workshopeilla.

Olen päässyt sellaisiin asentoihin, joihin en olisi uskonut pääseväni. Ainakaan näin nopeasti. Oikealla mielenlaadulla ja hengityksellä on merkitystä. Kehomme pystyy yllättäviin asioihin, jos vain taistelemme väsymyksen ja negatiivisten ajatusten läpi.

Kriselda Bali-13.jpg

Viimeisen viikon aikana on noussut mitä ihmeellisempiä tunteita ja ajatuksia pintaan. Olen miettinyt paljon energiatasapainoani, sillä kehoni oikea puoli jatkuvasti oireilee ja täällä ollessa selvisi, että hengitän vain 70% oikealla keuhkolla verrattuna vasempaan. Lisäksi paljon ajatuksia ”omasta tarkoituksestani” on noussut pintaan. Olen äärimmäisen tyytyväinen siihen mitä teen ja missä olen tällä hetkellä, mutta täällä on vahvistunut ajatuksia jostain suuremmasta. Ehkä uskallan puhua niistä, jahka olen työstänyt ajatuksia ensin itsekseni. 😀

Kehomme varastoi yllättävän paljon tukahdettuja asioita sisällään ja intensiivinen harjoittelu on alkanut vapauttamaan alitajuisia lukkoja. Moni, joka harjoittaa joogaa varmasti osaa samaistua vapautuneeseen tunteeseen ylitsepääsemättömien harjoitusten jälkeen. Eikä vapautunut olo välttämättä tarkoita hyvää oloa. Ehkä enemmänkin hämmentynyttä fiilistä.

Kriselda Bali-16.jpg

Tässä sitä nyt ollaan ja prosessoidaan kaikkea, mitä tulee ulos. Matkaa helpottanee se, että olen varsin hengellinen tyyppi ja osasin odottaa tätä. Oikeastaan jännitin, että koska ja miten energiakanavat alkavat avautua. Moni täällä kuulee ensimmäistä kertaa chakroista ja energioista, joten heidän matkansa on varmasti huomattavasti hämmentävämpää. Voin jo nyt lämpimästi suositella joogaopettajakoulutusta kaikille, jotka harjoittavat joogaa – ihan jo oman harjoituksen syventämistä varten.

Jännittää kyllä, millainen Kriselda 2.0 täältä kotiutuu.

P.S. Ensi postauksissa vähän kevyempiä juttuja täältä Balilta! Promise! 😀

Lue myös:
Matkalla joogaopettajaksi (osa 1)
Matkalla joogaopettajaksi (osa 2)

Suhteet Oma elämä Mieli Opiskelu