Maailman paras ripsari
Olen hehkuttanut tätä Lumenen ripsaria aiemmin tässä meikkipostauksessa. Kyseessä on kuitenkin ilmiömäinen tuote, että se ansaitsee kokonaan oman postauksen.
Lumene True Mystic Mascara ei ole mikään uutuus, mutta rohkenin vasta pari kuukautta sitten testaamaan tätä ja nyt on jo toinen tuubi menossa. Mikäli olet seurannut blogiani kauemmin, tiedät ehkä fiksaationi ripsiin. “Kriselda ripset” oli aika suosittu minuun liittyvä Google-haku vuonna 2017.
Ripseni ovat erittäin hennot ja jääräpäisen suorat. Lisäksi minulla on rasvoittuvat luomet, joten hyvän vedenkestävän ripsarin löytäminen on vaatinut kärsivällisyyttä. Olin onnellisesti naikkarissa monta vuotta erään ripsivärin kanssa, jota ei enää vuoden vaihteen jälkeen löytynyt mistään Helsingistä. Sen jälkeen olen etisnyt uutta luottoripsaria, eikä olisi edes tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan.
Pakko myöntää, että olen aiemmin suosiolla jättänyt Lumenen ripsarit kaupan hyllylle, koska olen epäillyt niiden tehoa. Nimittäin vaadin ripsariltani aika paljon: sen täytyy luoda överi-överi paljon volyymiä hennoille ripsilleni, kestää taivuttamisen ja pysyä koko päivän (valitettavasti olen törmännyt sellaisiin vedenkestäviin, jotka valuvat pinemmästäkin kosteudesta). Lisäksi ripsivärin pitää olla sellainen, jonka saa helposti pois. Monet vedenkestävät ovat tahmaisia ja liimautuvat ripsiin, kun niitä pesee pois. Voitte siis kuvitella, miten ilahtunut olin tästä löydöstä! Ja vieläpä kotimaisesta sellaisesta!
Tässä uudessa luottoripsarissani on tähden muotoinen “Mystic Wand”-harja, joka tuuheuttaa ja nostaa ripsiä. Parhaimmat lopputuloksen saa, kun levittää ripsaria pyörivin ja siksak-liikkein. Niin, että harjaksen jokainen osa osuu ripsiin kauttaaltaan.
Vedenkestävän True Mystic -ripsarin koostumus on aika vahamainen ja se kuivuu vähän hitaammin. Siinä missä ennen kerrostin ripsaria miljoona kertaa, niin tätä riittää vallan hyvin yksi kerros.
Huge respect Lumenelle tästä ilmiömäisestä tuotteesta!
Mekko: Elsa Hosk x Bikbok